Viikon ja vuosikymmenenkin naurettavin puheenaihe oli taivastelu pääministeri aamupalasta. Olen samaa mieltä kuin Janne Saarikivi jälkiviisaissa, että jos ihminen ryhtyy niin pirulliseen hommaan kuin pääministeriksi, hänelle kuuluvat kaikki mahdolliset edut. Sitä paitsi kysymys on taloudellisesti mikroskooppinen ja täyttää moraalisesti hurskastelevan kaunaisuuden ylimmät mittasuhteet.
Arvonsa tunteva media on ottanut vallan arvioida päättäjien toimia sen mukaan, kuinka nopeasti ja sujuvasti he tai edustajansa vastaavat heille suunnattuihin haasteisiin. Pitää olla heti valmis tiedottamaan kaikesta! Mitään ei saa unohtaa tai salata, ja kaikki pitää heti tietää ja kakaista ulos. Nämä ovat järjettömiä vaatimuksia kenelle hyvänsä. Minäkään en pystyisi omia ruokamenojani ilmoittamaan, vaikka elän tässä vaatimattomassa leskimiestaloudessa.
Muuten viikko on ollut tulvillaan alkukesän hurmiota. Kuinka voisi nauttia kylliksi? Kun elämässä on mustaa reunusta, kirkkaat hetketkin erottuvat paremmin. Kulunut viikko kuuluu niihin. Helle oli aluksi niin pökerryttävä, että menin ihan vetämättömäksi. Istuin vain omenapuun alla ja lueskelin lehtiä. Olisiko sittenkin syynä tiistaina saamani toinen rokotus? Mitään muita jälkivaikutuksia en huomannut.
Piti jäädä koko viikoksi Helsinkiin, mutta en millään malttanut. Nyt juuri kukkivat yhtaikaa tuomi, omenapuu ja syreeni. Tätä ei voi mitenkään missata. Ruoho kasvaa kohisten, koska ajoleikkuri on hajalla ja korjattavana. Kuulin paristakin liikkeestä, että uudet on kaikki loppuneet! Onko Suomen kansa ryhtynyt juuri nyt leikkaamaan raivokkaasti pihojaan? Kun katselen mehevänä rehottavaa ruohoa ja siinä keltaisina pilkottavia voikukkia, näky on mielestäni kauniimpi kuin tasaiseksi ajettu eloton nurmimatto.
Suvi alkoi oman pyhän kolminaisuutemme voimin sunnuntaina Nokian Pihkatapissa. Puntussa loikoilimme ja ihastelimme järven pintaa ja vesilinnun puhtoista rintaa. Sina lupasi tehdä tästä perinteen, jonka puntun laitoja kumistaen hyväksyimme. Vain Marja puuttui joukosta, hänelle maljat moneen kertaan kohotimnme. Voihan hitto, voisin hillitysti huokaista. Tunteet ristitiitaiset vilistävät pitkin mielenpintaa.
Helsingissä äänestin ja tällä kertaa komeasti kaupungintalossa. Voisiko olla sopivampaa kuntavaalin näyttämöä. Ja päälle siemaisin kesän ensimmäisen telttakahvin toripoikien tiskiltä. Syvä demokraattinen tyyntymys täytti rintani.
Rokotus Jätkäsaaressa oli taas erittäin sujuvasti järjestetty, kiitos siitä. Pääsin heti pukille, piikkiä tuskin huomasin, ja pienen istuskelun jälkeen olin taas Hietalahden hehkuvilla rantamilla. Pian kaikki kansalaisvelvollisuudet täytetty. Sitten vain maantielle.
Poikkesin kotimatkalla Janakkalan pappilaan helssaamaan Catarinaa, joimme verannalla iltateet ja muistelimme Juhaa ja Marjaa. Kohtalontovereita olemme. Juhan hautajaisista on kulunut jo yli kaksi vuotta. Lohdullista on vertailla meidän tänne jääneiden kokemuksia. Sen verran innostuin juttutuokiostamme, että otin kotona kirjahyllystä Juha Vakkurin romaanin Paratiisitango (1993), joka ihmeekseni on jäänyt aikanaan lukematta. Nyt paikkaan tämänkin aukon. Kansainvälisin näyttämöin, lyhyin tehokkain lausein kerronta etenee. Vähitellen pääsen sen maailmaan sisälle. Juha oli aivan omanlaisensa, suotta sivuun jäänyt älyllinen aikalaiskirjailija. Muistelmansa ehti kirjoittaa, samoin sen komean Mannerheim-näytelmän Kaupunginteatterin suurelle. Ei hullumpi jäähyväinen tältä monitoimiselta maailmanmieheltä ja Afrikan tuntijalta.
Elomme on rajallinen, vielä pitää minunkin ehtiä yhtä ja toista, vaikka nyt laiskottaakin. Juhan työ tuli valmiiksi, omani on pahasti kesken. Jäljellä olevaa aikaa ei kukaan voi aavistaa saati mitata. Tänään Heiskan lounaalla kuulin Marjan kampaajalta Kristiinalta, minkälaisen shokin kuolinuutinen hänelle tuotti. Niin ohuen korren varassa on elämämme täällä kaarevan pallon päällä.
Puolustusvoimien ja Mannerheimin juhlapäivänä 4.6. 2021