Mikä juhannus

Se siitä tuli, kun juhannus on väärällä paikalla. Aamulla satoi että roikui. No aatoksi muutettu ilta oli sitä autuaampi. Ei voi olla valittamista.

Huvitti kun aamutelevisiossa päivittelivät keskiviikkona, että Viro ottaa varaslähdön juhannuksen vietossa. Kun siellä päinvastoin ollaan ihan oikeassa päiväjärjestyksessä, samoin Latviassa. Sivistysmaat eivät muuttele juhlia työmarkkinoiden mukaan. Tätä en näköjään väsy jankuttamasta.

Muuten sydänsuvi tarjosi parastaan. Oli ihmeellistä sytyttää pitkästä aikaa kokko oikein luvan kanssa! Tarkistin asian varmuuden vuoksi palolaitokselta. Toiseen kertaan en lähtisi kuittaamaan kokkoa Ikaalisten poliisilaitokselle. Eikä palokunnan ja poliisin vierailu rantaniityllä mitenkään kohota juhlatunnelmaa.

Mutta nyt siis kaikki hyvin, väkeäkin kertyi entiseen tapaan ja enemmänkin. Kuultiin runoa, puhuttiin asioita halki, paistettiin kepin nokassa makkaraa ja pistettiin lopuksi tanssiksi. Ei mitään puuttunut – paitsi tärkein: mummi, äiti ja rakkaimpani. Kaikki samassa ikimuistoisessa persoonassa. Oli selvittävä ilman, vaikka haikeaksi painui monen muunkin mieli. Ei säteilevin luontokaan voi kalleinta ihmistä korvata. Ei siihen auta savusauna eikä sahti, ohittamaton on syvän surun mahti.

Jalkapallo tuo hetkeksi lohdun ja unohduksen. Voit pariksi tunniksi sukeltaa pelin tiimellykseen. Olen mukana suuressa asiantuntijaveikkauksessa ja saavuttanut siinä harvinaisen aseman: olen pistelaskussa koko kolmikymmenpäisen joukon viimeisenä. Kysyy erityistä luovaa taitoa veikata aina väärin.

Muuten urheilupolitiikassa kukkii tuttu tekopyhyys. Jääkiekon kisat siirrettiin ryhdikkäästi pois Valko-Venäjältä, mutta kukaan ei inahdakaan siitä, että jalkapalloa pelataan Pietarissa. Muistelen että näiden kahden maan johtajilla on melko vankka yhteisymmärrys, ja kummassakin vainotaan oppositiota kovin ottein. Mutta johdonmukaisuus asustaa vain ahtaissa aivoissa, totesi muinoin jo Egon Friedell.

Itse matsit ovat mukavia, mutta vähän liian pitkiä, varsinkin jos täytyy selvittää useampi samana iltana. Eihän kesäiltaa ole luotu television ääressä istumista varten! Ja nyt on vielä Tokion kisat tulossa, ellei niitä viime hetkillä peruta. Urheilu on mainio viihdemuoto, mutta liika on liikaa.

Rakastettava, yksinäinen, kuumatunteinen juhannus. Läheisiä ihmisiä on talossa ja rannalla, mieli silti apea. On herkuteltu siikaa, lohta ja paellaa, uitu ja saunottu, laulettu ja naurettu. Kohta soudellaan vielä Törmälle, ihanien elämysten hirsihuvilaan aterioimaan. Mutta mikään ei lievitä mielen särkyä. Laskettava pian tämäkin viiltävä juhla lakastuvien muistojen joukkoon.

Siirrettynä juhannuksena 2021

 

 

Äidin kaupungissa

Hanko näyttää nousseen yhä vetovoimaisemmaksi kesäkaupungiksi, mutta minulle se on vanha tuttava seitsemän vuosikymmenen takaa.

Äitini on syntynyt ja kasvanut Hangossa, ja vanhempieni kanssa olen sukuloinut siellä pikkupojasta alkaen. Siellä oli kodikasta ja lämminhenkistä, matalissa kerrostaloissa ei ollut ovissa avaimia, ne olivat aina auki.

Jännittävää oli matkustaa junassa, kun ikkunat suljettiin luukuilla Porkkalan rajalla ja sitten köröteltiin pimeydessä. Kertoikohan isä minulle, mistä oli kysymys? Muistan vain matkustajien ahdistuneet ja harmistuneet ilmeet. Hiljaa istuttiin ja vähän pelättiin. Hangon sodan aikainen ja myöhempi poliittinen historia on oiva tutkimuskohde sinänsä.

Sittemmin olen käynyt Hangossa kymmeniä kertoja – ja nyt taas. Halusin esitellä nuoremmille lapsilleni heidän Famunsa eli äitini Saga Nilsénin hienon kotiosoitteen Strandgatan1, missä tullinesimiehen perhe asui. Talo on edelleen hyvässä kunnossa, näytti olevan juuri remonttikin menossa. Kun äiti täytti 70, teimme juhlamatkan ja pääsimme taloon sisällekin.

Nyt asuimme viehättävässä Tellinan pensionaatissa, jossa ei ole kaikkia mukavuuksia, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän. Henkilökunta on iloista ja auttavaista. Ruokasalin näköala korvaa kaiken.

Teimme aurinkoisen merimatkan Bengtskärin majakalle,todella tutustumisen arvoinen kohde. Suomen korkein majakka on kokenut sekin hurjia vaiheita jatkosodan alussa, kun sitä kovissa taisteluissa vallattiin takaisin venäläisiltä. Nyt se on mitä idyllisin nähtävyys, ja ken jaksaa, voi vaikka kiivetä kierreportaat huipulle ja ihastelle upeita näkymiä merelle ja kaupunkiin päin. Erikoisnähtävyys: hautovat haahkat.

Vanhojen makasiinien ruokapaikat olivat Origosta alkaen tupaten täynnä lauantai-iltana, mutta mahduimmepa sekaan ja terassin pöytään, missä nautimme herkulliset pastat.

Helteisenä sunnuntaiaamuna löysimme äitini vanhempien Alma ja Arrthur Nilsénin haudan ja sitä vähän kunnostelimme.  Kävimme tietysti tervehtimässä myös Mannerheimin aikanaan omistamaa Fyra vindarnas husia ja vetäisemässä kevyet brunssit. Kahvila häämöttää yläkuvassa.

Casino on tärkeä nähtävyys, nuoren Sagan suosima huvittelupaikka iloisella 1920-luvulla. Kuinka monia muistoja olenkaan kuullut äitini sieltä kertovan, kun hienoja kavaljeereja riitti. Alma on siellä sittemmin vieraillutkin näytelmällään Hangö Teaterträffin aikaan.

Sitten hajaannuimme kuka rannalle uimaan, kuka kotimatkalle. Ihmeellisen virkistävä käynti. On aina hyvä vaihtaa maisemaa, varsinkin kun täällä on Kyrössä kyyrstelty koko koronatalvi ja kevät. Hanko on maineensa veroinen, ehdottomasti Suomen Riviera ja tarjoaa vaikka mitä löytäjälleen. Tässähän vain raapaisimme sen keskeisiä nähtävyyksiä, muutaman muistomerkin sentään tutkimme tarkemmin.

Paljon jäi vieläkin löytämättä. On loppukesällä palattava Hankoon, jolloin sesonki huipentuu ja sammuu taas talveksi.

21.6. 2021

Kesäkuun suruja ja ilojakin

Nyt piti kirjoittaa ihan muusta, mutta suruviesti Laila Hirvisaaresta tärähdytti muisteleviin mietteisiin.

Vielä viime maanantaina hän soitti ja halusi innokkaasti tarjota illallisen Salvessa. Tai sitten kohtaisimme ehkä hänen luonaan, kuten viimeksi toukokuun alussa, jolloin hän tilasi tarjottavat kotiinsa. Emme vielä sopineet päivää, kesä kun on täynnä kaikenlaista. Ja nyt hän on poissa.

Ei siitä ole kuin pari vuotta, kun Marjan kanssa yhdessä kävimme visiitillä Lailan luona Hietalahden rannassa. Eloisa ilta siitä keyhkeytyikin. Kovin hyvin tulivat daamit juttuun keskenään, ja nyt kumpikin on manan majoilla. Merkillinen tyhjennys käynnissä lähipiirissäni.

Lailaa lämpimämpää ja osaaottavampaa, sydämellisempää ja empaattisempaa ystävää tuskin voisi olla. Kirjailijana hän on jäänyt minulle vähän vieraammaksi, toki pääteoksensa Katariina Suuresta luin ja arvostin sen kahta osaa. Yhden romaaninsa sovitin Pyynikin kesäteatteriin 1999. Mitä jos nyt tarttuisin hyllystä vaikka hänen esikoiseensa Lehmusten kaupunki. Serkkuni kehui sen tarkkaa varuskunnan kuvausta.

Keveät kukkivat mullat kultaiselle Lailalle.

Ennen uutista piti tietysti tarkastella viime viikonlopun dramaattisia ja kuohuvia tapahtumia. Tosin niistä on melkein kaikki jo mediassa sanottu. Kyllä se Tanska-matsi jää itse kunkin mielen syvänteisiin, oli siinä semmoista kohtalon kuminaa. Suomi sai joukkueen ja kannattajiensa käytöksestä enemmän good williä maailmalla kuin pitkiin aikoihin mistään muusta ansiostaan. Vielä tänä aamuna CNN kehui huuhkajien harjoituspaitoja ja niiden sanomaa. Tuskin kukaan aavisti, että Suomi löisi nimenomaan tällä tavoin itsensä läpi suurisydämisenä futismaana.

Ottelu Venäjää vastaan olikin sitten tutumpaa perustaistoa. Suomi pelasi paremmin kuin haamumatsissa Tanskaa vastaan, mutta hävisi niukimmalla maalierolla, kuten presidentti Niinistö aamulla todisti. Silti pussissa 3 pinnaa ja maalit 1-1, ei hullumpaa ensikertalaiselta. Mutta Belgia voi sitten olla jo kovempi luu. Tänään jännättävä, kuinka Tanskan siinä myllyssä käy. Ja laskettava korkean matematiikan kaavoilla, mitkä ovat vielä mahdollisuutemme jatkoon.

Aamulla kun vanhasta tottumuksesta avasin telkkarin puoli seitsemältä, siellä tulikin Markku Kanervan ruotsinkielinen haastattelu. Fiksu ja lämmin ohjelma olikin. Ruotsissa asunut Kanerva puhui kieltä flytande. Hillitty karisma puhuttelee. Ei ihme että pelaajat ovat hitsautuneet yhteen tällaisen luotsin johdolla.

Vielä pitää kai vastata muutamille ihmetelijöille, jotka ovat tiukanneet, miksi perussuomalaiset yhtäkkiä ponnisti Hämeenkyrön suurimmaksi valtuustoryhmäksi. En ole tästä henkilökohtaisesti vastuussa, olen ollut taas Helsingissä kirjoilla jo 15 vuotta. Mutta yllätti tuo jysäys minutkin. Ilmeisesti he olivat saaneet hyviä ehdokkaita listalleen ja ainakin tuoreita naamoja vanhojen kuluneiden rinnalle. Vaihtelu aina virkistää jopa politiikassa. Toisen selityksen tarjosi poikani. Hän sanoi täällä kasvaneena tuntevansa sen verran hämeenkyröläistä sielunmaisemaa, ettei ilmiö yhtään häntä yllättänyt. Hyväksytään sekin selitys.

Vaikka jalkapallo pyörii arvaamattomasti, uudet valtuustot järjestäytyvät, sotea kammetaan´jälleen pystyyn ja painosten kuningatar poistuu joukostamme, – kesä jatkuu, kesä.

17.6. 2021

Runous ja jalkapallo, suurinta elämässä

Ensin sain suruviestin runoilija Ilpo Tiihosen kuolemasta. Sitten jouduin hänen pääsylipullaan kirkkoon Kurufestin avajaiskonserttiin. Tämä oli aktiivisen Maire Martikaisen junailua. Maire oli todistamassa Ilpon kaatuvan kuolleena mökkinsä rantaveteen.

Konsertti oli herättävä elämys pitkän hiljaiselon jälkeen. Taitavat viulistit ja sellistin veteliväy Dvorákin jousikvartettoa, Kodályn duoa ja Johannes Brahmsin jousisekstettoa. Uusia tuttavuuksia olivat Reinhold Glièren duot kahdelle sellolle. Mikäli ymmärsin, kaikki soittajat olivat huipputasoa. Musiikki siivittää ajatukset uusiin ulottuvuuksiin.

Kurufest on toiminut jo 15 vuotta, järjestäjinä vahva rintama kunnan kulttuuripalveluista seurakuntaan ja paikallislehtiin. Väkeä oli uskaltautunut paikalle turhan harvasti, mutta hyvä alku kesään.

Maire kutsui (pakotti) meidät Sinan kanssa jatkoille mökkiinsä Parkkuun perille, missä odotteli jo Satu Hassi eväspusseineen. Vietettiin paitsi Ilpon muistoiltaa myös Sadun synttärien rääppiäisiä. Kohtalonomaista oli silmäillä rantaan, minne Ilpo runollisen uransa lopetti. Onneksi taidokkaat säkeet jäivät. Ilpo oli viimeisiä, joka hallitsi jopa riimit ja perinteiset runomitat, kun sille päälle äityi.

Mikä huipennus: kun palailin Viljakkalan mutkaista tietä kotiin auringon laskiessa, radiosta alkoi kuulua tuttu ääni. Ilpo Tiihonen kertoi suhteestaan runoihinsa ja runouteen yleensä. Tuli kohti kuin ääni haudan takaa. Viisasta puhetta tietysti, varsinkin kun hän valotti runon syntyä pienistä arjen havainnoista. Ilpo eli täyden runoilijan elämän, ei ottanut koskaan muita töitä.  Runoilija siis voi elää Suomessa, vaikka Mika Waltarin mukaan parempi hänen olisi kuolla. Silloin vasta hänet huomataan.

Näin missasin ensimmäisestä EM-futismatsista yli puolet! Ehdin sentään näkemään, kuinka Italia viimeisteli 3-0 voiton Turkista. Ilokseni olin veikannut täysin oikein Pekka Huhtaniemen tekemään ensimmäiseen kysymykseem, joka olikin sopivan helppo loivaksi aluksi. Ottelu ei näyttänyt kovin korkeatasoiselta, Italia pääsi aika vähällä. Kaksi turkkilaista sai keltaisen kortin.

Ja sitten. Vatsan pohjasta vihlaisee, kun ajattelenkin tätä iltaa lauantaina. Pitkän odotuksen ja valtaisan hypetyksen jälkeen huuhkajien joukkue astelee vihdoin viimein kentälle Kööpenhaminassa. Voi Luoja kun he nyt onnistuisivat ja pelaisivat yli kykyjensä. Koko kansakunnan onni ja menestys riippuu nyt huuhkajien menestyksestä. Heidän mukanaan Suomi nousee tai kaatuu. Nyt jos koskaan on kaikki pelissä. Toivottavasti Rive Kanerva nukkui yönsä hyvin.

Valitettavasti en uskalla uskoa voittoon. Tanska on liian kova vastustaja. Tasapelikin olisi voitto ja niukka tappio kunniallinen avaus. Ainakaan fanien ja kotikatsojien kannatuksessa ei pitäisi olla valittamista. Lähes koko kansa elää joka sydämenlyönnilläänn huuhkajien hyökkäysten ja puolustusten mukana. Entisenä maalivahtina pidän kaikki varpaat ja peukut pystyssä vekkulin Lukáš Hrádeskýn torjunnoille. Henki kurkussa hihkun Teemu Pukin irtautuville pyrähdyksille.

Onko jalkapallo se areena, joka suo meille mahdollisuudet luvalliseen ja legitiimiin nationalismiin? Me kannatamme omiemme voittoa henkeen ja vereen ja toivomme vastustajille karvaita tappioita. Emmekä ollenkaan kadu tai häpeä tätä valtoimenaan hyökyvää kansallistunnetta rinnasamme. Globaali idealismi väistyy pariksi viikoksi syvään unohdukseen..

Nyt se alkaa! Kerään ajoissa vesipullot ja oluet, juusto- ja makkaravalikoiman, porkkanat ja pähkinäpatterin television äärelle, kokoan joukot ja komennan hiljaisuuden. Maamme-laulu kajahtaa.

12.6. 2021

Kaunein aika

Viikon ja vuosikymmenenkin naurettavin puheenaihe oli taivastelu pääministeri aamupalasta. Olen samaa mieltä kuin Janne Saarikivi jälkiviisaissa, että jos ihminen ryhtyy niin pirulliseen hommaan kuin pääministeriksi, hänelle kuuluvat kaikki mahdolliset edut. Sitä paitsi kysymys on taloudellisesti mikroskooppinen ja täyttää moraalisesti hurskastelevan kaunaisuuden ylimmät mittasuhteet.

Arvonsa tunteva media on ottanut vallan arvioida päättäjien toimia sen mukaan, kuinka nopeasti ja sujuvasti he tai edustajansa vastaavat heille suunnattuihin haasteisiin. Pitää olla heti valmis tiedottamaan kaikesta! Mitään ei saa unohtaa tai salata, ja kaikki pitää heti tietää ja kakaista ulos. Nämä ovat järjettömiä vaatimuksia kenelle hyvänsä. Minäkään en pystyisi omia ruokamenojani ilmoittamaan, vaikka elän tässä vaatimattomassa leskimiestaloudessa.

Muuten viikko on ollut tulvillaan alkukesän hurmiota. Kuinka voisi nauttia kylliksi? Kun elämässä on mustaa reunusta, kirkkaat hetketkin erottuvat paremmin. Kulunut viikko kuuluu niihin. Helle oli aluksi niin pökerryttävä, että menin ihan vetämättömäksi. Istuin vain omenapuun alla ja lueskelin lehtiä. Olisiko sittenkin syynä tiistaina saamani toinen rokotus? Mitään muita jälkivaikutuksia en huomannut.

Piti jäädä koko viikoksi Helsinkiin, mutta en millään malttanut. Nyt juuri kukkivat yhtaikaa tuomi, omenapuu ja syreeni. Tätä ei voi mitenkään missata. Ruoho kasvaa kohisten, koska ajoleikkuri on hajalla ja korjattavana. Kuulin paristakin liikkeestä, että uudet on kaikki loppuneet! Onko Suomen kansa ryhtynyt juuri nyt leikkaamaan raivokkaasti pihojaan? Kun katselen mehevänä rehottavaa ruohoa ja siinä keltaisina pilkottavia voikukkia, näky on mielestäni kauniimpi kuin tasaiseksi ajettu eloton nurmimatto.

Suvi alkoi oman pyhän kolminaisuutemme voimin sunnuntaina Nokian Pihkatapissa. Puntussa loikoilimme ja ihastelimme järven pintaa ja vesilinnun puhtoista rintaa. Sina lupasi tehdä tästä perinteen, jonka puntun laitoja kumistaen hyväksyimme. Vain Marja puuttui joukosta, hänelle maljat moneen kertaan kohotimnme. Voihan hitto, voisin hillitysti huokaista. Tunteet ristitiitaiset vilistävät pitkin mielenpintaa.

Helsingissä äänestin ja tällä kertaa komeasti kaupungintalossa. Voisiko olla sopivampaa kuntavaalin näyttämöä. Ja päälle siemaisin kesän ensimmäisen telttakahvin toripoikien tiskiltä. Syvä demokraattinen tyyntymys täytti rintani.

Rokotus Jätkäsaaressa oli taas erittäin sujuvasti järjestetty, kiitos siitä. Pääsin heti pukille, piikkiä tuskin huomasin, ja pienen istuskelun jälkeen olin taas Hietalahden hehkuvilla rantamilla. Pian kaikki kansalaisvelvollisuudet täytetty. Sitten vain maantielle.

Poikkesin kotimatkalla Janakkalan pappilaan helssaamaan Catarinaa, joimme verannalla iltateet ja muistelimme Juhaa ja Marjaa. Kohtalontovereita olemme. Juhan hautajaisista on kulunut jo yli kaksi vuotta. Lohdullista on vertailla meidän tänne jääneiden kokemuksia. Sen verran innostuin juttutuokiostamme, että otin kotona kirjahyllystä Juha Vakkurin romaanin Paratiisitango (1993), joka ihmeekseni on jäänyt aikanaan lukematta. Nyt paikkaan tämänkin aukon. Kansainvälisin näyttämöin, lyhyin tehokkain lausein kerronta etenee. Vähitellen pääsen sen maailmaan sisälle. Juha oli aivan omanlaisensa, suotta sivuun jäänyt älyllinen aikalaiskirjailija. Muistelmansa ehti kirjoittaa, samoin sen komean Mannerheim-näytelmän Kaupunginteatterin suurelle. Ei hullumpi jäähyväinen tältä monitoimiselta maailmanmieheltä ja Afrikan tuntijalta.

Elomme on rajallinen, vielä pitää minunkin ehtiä yhtä ja toista, vaikka nyt laiskottaakin. Juhan työ tuli valmiiksi, omani on pahasti kesken. Jäljellä olevaa aikaa ei kukaan voi aavistaa saati mitata. Tänään Heiskan lounaalla kuulin Marjan kampaajalta Kristiinalta, minkälaisen shokin kuolinuutinen hänelle tuotti. Niin ohuen korren varassa on elämämme täällä kaarevan pallon päällä.

Puolustusvoimien ja Mannerheimin juhlapäivänä 4.6. 2021