Tähän huumaan ei totu eikä ole tarviskaan. Helteen ylivoimainen hyökylaine melkein tainnutti. Kun paljon on kadonnut ja menetetty, tällaista saa sentään vielä kokea.
Kun Yle tyylikkäästi antoi alkuviikolla lukea F. E. Sillanpään mietteitä Elämästä ja auringosta, ne osuivat juuri ajankohtaan ja tunnelmaan. Ajatus luontoon sulautumisesta tuli kohdallani lähes konkreettiseksi, ja perusihmisen olemassaolon kokeminen on uudelleen tuttua. Monet etsivät sitä joogan tai muun opetellun kautta, mutta puhtaimmillaan sellainen tyhjän täyttymys voi iskeä ihan vain omenapuun alla pihatuolissa istuessa.
Toisaalta toukokuu on villin toimeliaisuuden aikaan. Lapseni ystävineen riehuvat täällä erilaisia innovaatioita kehitellen. Aino hankki uuden tieteellisen näköisen kompostorin! Sitä asennellessa vierähti helatorstain aamupäivä. Tytär saa luvan opettaa sen käytön hienouksia isälle. Ikkunatkin pestiin joukolla ja varhaista Timoa on perunamaassa kolme pitkää vakoa. Viljely jatkuu, kevät näyttää parhaat puolensa.
Samaan aikaan jotkut huhkivat tyhjyyttään kumisevassa täysistuntosalissa ja pitävät uhkaavuutta kumiseva puheita yökaudet kouralliselle samanmielisiä kuulijoita. Keskellä tätä Jumalan kauneinta kevättä! Tätä ei voi ihan normaalilla järjellä ymmärtää. Paitsi jos omaa sisimmässään pienen anarkistin, joka pyrkii minussakin silloin tällöin pilkistämään. On jotenkin hauskaa, kun tärkeät asiat menevät poskelleen ja arvokkaat kansanedustajat panevat ranttaliksi. Kuka kuunteli aikoinaan ”Knallia ja sateenvarjoa”, ymmärtää yskän. Nyt briteille on tosielämässään ollut niin paljon päälaelleen kääntyviä romahduksia, että mitkään kuunnelmat eivät enää pysyty niitä parodioimaan. Kommellusten konklaavi on siirtymässä meidän rannoillemme.
Kevään suurin sensaatio kohdallani on – sähköpyörä! Kävimme sellaisen poikani kanssa Suomen Urheilupyörästä hankkimassa. Se on Helkaman vahvaa tekoa, Hangossa valmistettu. Kaikki kohdallaan. Mikä riemu kiitää korkeimmalla vaihteella sähköavusteisesti Kierikkalan mäkeä ylös Jutilan ja Huupon ja Nikkilän harjanteelle. Monia hikipisaroita vaatineen lenkin liidän lentäen ylös. Heinijärven kierros sujahti varttitunnissa. Kun vastaedes näette mustan pisteen huristavan Hämeenkyrön maanteitä, se olen minä, kuten yllä kuvassa selvästi erotunkin. Tosin motoristien letka jylisti ohi ja pudotti vähän ylentynyttä tunnelmaani.
Henkisellä puolellakin tapahtuu. Kun kirja alkaa olla valmis, voin miettiä menneitä ja tulevia. Kiva toimitaja Sanna W tuli kylään ja toi muhkean hortensian, joka on istutettu kunniapaikalle. Tekeillä on arvatenkin syvällinen henkilötutkielma tasokkaaseen kulttuurlehteen, jota Marja jopa tilasi meille. Mutta tärkeintä oli iloinen rupattelu, joka virkisti ja puhdisti mieltä.
Luonto ympärillä tuuhettuu sellaista vauhtia, että vaikea on pysyä perässä. Yhden yön aikana omenapuu sai jo aavistelevat lehdet ja koivukuja rantaan kasvattaa lehvästöään silmissä. Tuomiston tertut ovat vielä pikkuruisia. On niin ihanaa, että meinaa pakahtua. Mustarastas on tekaissut pesän rannassa klapipinon päälle, jota on varoen kierrettävä. Telkät ja sorsat telkkuavat järvessä, vaan kala on jo painunut pitämään hellettä syvyyksiinsä. Vielä kohtaamme.
Ja sitten jyrähtää telkkarista Paavo Lipposen jyry saarna näille EU-sekoilijoille. Eikö vain veteraanin tekisi mieli tarttua taas ruoriin, kun eivät nämä poikaset ja tyttöset pääse selvyyteen edes siitä, mitä puhutaan missä tarkoituksessa ja mikä pöydätään ja mistä äänestetään. Saati sitten niistä unionin perimmäisistä talous- ja integraatiokysymyksistä, joita Paavo oli jo ammoin kolmattakymmentä vuotta sitten aukomassa.
Haastattelu olikin oikein hyvä. Lipponen oli jopa paremmassa vedossa kuin taannoin, puherytmikin on nopeutunut iän myötä. Sitä paitsi hän selosti EU:n strategiaa ja mahdollisuuksia niin kansantajuisen ytimekkäästi, että minäkin pysyin mukana. Nykyinen urhea persuilu alkoi tuntua entistä turhemmalta, jos asiaa katsotaan ”isossa kuvassa”, kuten on tapana sanoa. Paavo ei sortunut helppoihin muoti-ilmaisuihin, vaan tehosti itsetunnon merkitystä ja samalla yhteisöön vaikuttamista. Ehkä se on sittenkin parasta kansallista politiikkaa nyky-Euroopassa.
Juttu päättyi iloon kuopiolaisen jalkapallon menestyksestä. Itsetunnosta siinäkin on kysymys. Politiikan tervaskanto tuntuu seuraavan asioita varsin lavealla rekisterillä. Ja nyt jatkamaan toukotöitä.
15.5. 2021