Ympäristön vaihdos, vaikka pienikin, puhdistaa mielen uumenia. Kuljeskelin vaihteeksi vanhan Stadin katuja selvästi virkistyneenä. Vanhoja tuttuja tuli tavatuksi, mutta myös mietiskellyksi tyhjässä asunnossa kaiken katoovuutta.
Marjan serkku Sirkka Norha puuhailee ruoka- ja tapahtumakulttuurin parissa ja poikkesi kahville kertomaan aikeistaan. Hiljaista on tietysti hänelläkin, mutta syksyllä aukeaa ainakin ruokamessut Pasilassa – kirjamessuista ei ole vielä varmuutta. I. K. Inhan kuvia on kesällä näytteillä Veikko Vionojan maisemissa Ullavalla; Sirkka painelee avajaisiin suvun edustajana. Inha ansaitsisi isomman tapahtuman esimerkiksi Virroilla, missä suurta osaa hänen jäämistöään säilytellään.
Puhelin pirahti ja Laila Hirvisaari otti ylitsevuotavan lämpimästi osaa suruuni – seurauksena illalliskutsu Hietalahdenrantaan. Piti ensin siirtyä Lailan luota Salveen, mutta kun paikka sulkeutui alkuillasta hallituksen päätöksellä, ravintola tuli luoksemme herkullisten pahvipakkausten muodossa. Näin rakentui vanhan ajan elegantti kahden hengen supé. Laila hehkutti ylistyksiä Marjalle ja jopa minulle, häntä hersyvämpää mielialan kohottajaa tuskin onkaan.
Tahti vain yltyi, kun Touko ja Eva Siltala järjestivät oikeat vanhan ajan illalliset Marjaniemessä, paikalla parhaat kirjalliset kaverit Pekka ja Hanna, Vesa ja Jane. Ihmeelliseltä tuntui istua kauniissa pöydässä ja nauttia suussa sulavia antimia fiksun keskustelun saattelemana. Tällaistakin voi vielä olla! Ankka ja marjainen marenki valloittivat kaikkien sydämet. Toukon täytyi tosin muistuttaa meitä maakuntalaulujen heikosta hallinnasta, petraamisen varaa on. Kuka muuten osaa vetäistä Uusmalaaisten laulun, kysyn vaan. Marja ne laulut opetti kaikki aikoinaan oppilailleen. Opetetaanko enää?
Juhlamieltä kohotti uutinen Pekan samana päivänä tekemästä sopimuksesta Siltalan kanssa. Nuori Hellaakoski ponnahtaa unohduksesta julkisuuteen. Oma muistelmasopimukseni on allekirjoitetu jo helmikuussa, joten hyvässä tallissa ollaan. Asiapuolelta jäi mieleen keskustelu äänikirjojen jatkuvasti nousevasta suosiosta, eivätkä kirjamarkkinat muutenkaan synkiltä vaikuta. Korona on suorastaan lisännyt lukuintoa.
Kun ilta venähti pikkutunneille, oli paikallaan raikastaa päätä seuraavan aamupäivän kävelyllä Munkkiniemen ympäri vankan paikkakuntalaisen Markku Envallin seurassa. Lukemisesta siinäkin paljon puhuttiin, Markku kertoi uusista esseistään, joita toimittaa julkaisukuntoon. Hän pysyttelee klassikoiden parissa, minä yritän vähän uudempaakin silmäillä. Viimeksi ilahduin Harry Salmenniemen novellien poskettomuudesta, nyt luin Ville Eerolan Nuoren Waltarin, jonka tekijä ystävällisesti lähetti minulle.
Tietysti oli kiintoisaa katsoa, kuinka elämäkertaan Unio Mystica pääosin kokoamani vaiheet ovat kääntyneet romaanin muotoon. Melko hyvin Eerola pysyttelee tosiasioiden tuntumassa, mutta lisää ikään kuin filosfis-pateettisen lisäkerroksen Waltarin omien kuvausten päälle. Tyyli on tietoisesti etäännytetty Waltarin lyhytlauseisesta tunnelmoinnista. Aikatasoja sekoittamalla Eerola saattaa karistaa asiaan perehtymättömän lukijan kannoiltaan, mutta kohtalaisen virkeätä luettavaa hän joka tapauksessa kehittelee. Olavi Paavolaisen hahmo vaikuttaa vahvasti Waltarin rinnalla, hänestäkin olen elämäkerran tekaissut.
Mikan maailma herättää jatkuvasti uusia tulkintoja. Samaan aikaan sain yhteydenoton mielenkiintoisesta dokumenttisuunnitelmasta, joka sekin liittyy Waltariin. Kunnollista dokumenttia Waltarista ei olekaan tehty, esikuva voisi olla vaikkapa äsken nähty Virpi Suutarin hyvä kuvaus Alvar Aallosta. Akateemikot ansaitsevat tasokkaat henkilökuvat. Toivottavasti hanke etenee. Sen sijaan kauan sitten alulle sysäämäni ajatus Mika Waltarin kotiumuseosta Tunturikadulla näyttää sittenkin kaatuneen byrokraattis-taloudelliseen kulttuuritahdon puutteeseen. Tappio on teidän, jotka ette ehtineet muutamilla esittelykierroksilla käydä tässä ainutlaatuisessa töölöläisessä kulttuurikodissa.
Näinkin paljon ehtii muutamassa päivässä kun pysyy liikkeessä. Mutta nyt on aika palata maaseudun rauhaan ja ryhtyä vähitellen uusiin töihin, kun Hannele Laurin henkilökuva on pian viimeistelty ja asian mukaisilla liitteillä varustettu. Keventyvä olo, kaikin puolin.
8.5. 2021