Viikko sitten perjantai-iltana meidän piti katsoa Marjan toiveesta brittisarjan ensimmäistä osaa, Äidin uusi mies. Nimi tuntui lupaavalta. Sama elämäntilanne meillä oli parikymmentä vuotta sitten. Jospa jäätäisiin koukkuun.

Eipä ehditty aloittaakaan, kun Marja sanoi, että nyt iski kova päänsärky ohimoon. Tee jotain, soita jonnekin! Soitin hälytysnumeroon ja ohjasin Marjan sohvalle makaamaan.  Ambulanssi tuli viidessä minuutissa. Marja vietiin paareilla autoon, perävalot vain loittonivat kevätiltaan.

Neurologi soitti puolenyön aikaan ja sanoi, että potilas menetti tajuntansa matkalla. Perillä todettiin massiivinen aivoverenvuoto. Ei ollut mitään toivoa.

Viikko on mennyt kuin unessa. Rutiinitehtäviä olen toimitellut. Onneksi tyttäreni Aino tuli heti avuksi, ja Almakin eilen. Poikaamme Vilhoa odottelemme tänään. Lapsista on ihmeen paljon iloa.

Marjan vanhimman tyttären Sallan kanssa kävimme lauantaina katsomassa Marjaa Taysin teho-osastolla, missä hän letkun varassa vielä hengitti. Sitten kaikki on ohi. Vaikka vielä meillä on paljon toimitettavaa. Ruumiinsiunaus vain lähimpien läsnäollessa.

Epätodelliselta tuntuu. Ensijärkytys voittaa surun. Tapahtuma siirtyy hitaasti tajuntaan. Ja kummallista, kuinka ilo ja kiitollisuus nousevat päällimmäisiksi. Miten hienon ajan saimme yhdessä elää. Se on lahja, joka kantaa nyt pitkälle.

Toinen mikä kantaa on läheisten, ystävien, kaukaisempienkin suuri lämpö ja osanoton runsaus. Aivan liikuttavaa. Talomme on muuttunut kukkahuoneeksi. Adressien, korttien ja kirjeiden lukemiseen on varattava aikaa. Puhelin ei ole koskaan niin kilkutellut kuin tällä viikolla. Lämmin kiitos kaikille muistaneille.

Tällä on merkitystä enemmän kuin uskoisi. Tänään poltamme pääsiäiskokot rannalla, Marjan nuorempi tytär Kaisa on siellä valmiina perhekuntineen. Pahat henget karkotamme. Kristinuskon sana konkretisoituu. Hän kuolemalla kuoleman voitti.

Eilen katsoimme Ainon kanssa Areenalta loppuun sen sarjan Äidin uusi mies, joka jäi Marjan kanssa näkemättä. Hän olisi pitänyt siitä kovasti. Se oli laatutyötä, elävää perhekuvausta, jossa oli hänelle tunnistettavia asioita. Tosin kohdaltamme kaikki sujui aikanaan aivan toisin, hyvin onnellisesti. Se olisi häntä muistoissa ilahduttanut.

Samalta tuolilta, josta hän viimeisen kerran lähti, katsoin toistamiseen Klaus Härön elokuvan Tuntematon mestari, josta yhdessä pidimme. Tuntui kuin rakas Marja olisi edelleen ollut vierelläni.

Muuttolinnutkin ihmettelevät, missä heidän vakituinen tähystäjänsä nyt viipyy. Ehkä hän on kohonnut heidän joukkoonsa.

Lankalauantaina 3.4.