Aamulla viiden jälkeen mustarastas herätti ensimmäisen kerran. Harmaa valo lisääntyy hyppäyksinä. Kevät on jo sisällä.
Joutsenet huutelevat ja ilakoivat järvellä. Muita airuita: kiurut, kottaraiset, töyhtöhyypät, metsähanhet riemuiten saapuneet!
Mutta ihmisten aika on vakava. Sana toistuu yhtenään poliitikkojen ja asiantuntijoiden puheissa. Tilanne on vakava, vakava, vakava… Uskomme vähemmälläkin.
Paitsi että kaikki eivät usko. Joukko mielenosoittajia potki äskettäin tutkainta vastaan. Viruksella ei kuitenkaan ole valitusosoitetta. Se hallitsee diktatorisin valtuuksin.
Vapaat taiteilijat heristävät nyrkkiä koronan komennoille. Kummat menettävät enemmän, esiintyjät vai yrittäjät? Eniten menettävät tartunnan saajat, pahimmillaan henkensä. Kun on seurannut hallitupuolueiden ja opposition johtajien hangoitteluja, tuntuu hyvältä, että pääministeri sentään tietää mitä tahtoo.
Taunon kanssa totesimme, kun postilaatikolla kohtasimme, että rajoitukset eivät meitä heilauta. Voimme vapaasti liikkua pihalta maantielle ja rantaan. Ketään ei näy missään. Me voidaan kahdestaan kokoontua. Kukaan ei kutsu illalliselle. Voimistella voimme ihan itseksemme, jos siltä tuntuu. Autokin on korjaamossa, startti tuli tiensä päähän.
Radiotoimittaja ilmoittaa juuri, että hallituksen esittämät rajoitukset vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään. Ei pidä paikkaansa. Täällä eletään kuin ennenkin. Janne Vapaavuori oli oikeassa todetessaan, että jokainen voi jo nyt noudattaa rajoituksia ennen kuin ne tulevat voimaan. Monet ovat noudattaneet pitkin talvea.
Ammattitaitoa voi tässä hiljaisuudessa kehittää, jos se nyt enää mihinkään kehittyy. Monet tekemättä jääneet hommat ovat odottaneet kotona juuri näitä päiviä. Alkuun voi katsella hyviä elokuvia Areenalta tai Netflixistä. Voi lukea nyt niitä lukematta jääneitä kirjoja, joita säästeli että sitten joskus. Niissä kohtaa usein vielä kovempia koettelemuksia kuin nämä omamme.
Maksim Gorki kirjoitti lähietäisyydeltä muistiinpanoja Leo Tolstoista. Martti Anhava on julkaissut ne ja Siltala kustantanut. Mainio pieni kirja, ei mitään esseetyyliä, vaan suorasukaisia huomioita maailmankuulun neron arkisista toimista ja mielipiteistä. Erityisen hanakasti Tolstoi arvioi aikalaisiaan, venäläisiä kirjailijoita, eikä kovin kohteliaasti. Vain Tšehov saa täyden arvon.
Kun naiset on nyt nostettava esiin miesnerojen varjosta, niin Gorki halusi tehdä oikeutta Tolstoin sisukkaalle vaimolle Sofia Tolstajalle toistasataa vuotta sitten. Hän myöntää, ettei pitänyt Sofiasta, mutta katsoi samalla, että tämä teki kaikkensa suojellakseen miestään kaikenlaisia norkoilijoita ja hyödyntavoittelijoita vastaan. Vaimo kirjoitti sitten omankin näkemyksensä noista ajoista. Tolstoin pakoa kotoaan Gorki pitää surkeana tapauksena.
Kirja poikii toisia, niin myös lukiessa. Löysin hyllyn pohjukasta Gorkin Lapsuuteni-kirjan. Sen on suomentanut muheva veteraani Juhani Konkka. Heti alussa törmää siinä tosi rankkaan, mutta elävästi kuvattuun maailmaan. Meidän elämämme on karanteenissakin enkelten leikkiä verrattuna venäläisen proletariaatin porskutteluun Volgan varrella. Kulkutaudit heitäkin vitsoivat, terveydenhoito oli alkeellista jos sitäkään. Ihmisiä kuoli kuin kirppuja. Eipä ollut ministerien tai viranomaisten tiedotustilaisuuksia.
Gorki kirjoitti myös tunnetun näytelmän Pohjalla. Ihan siellä emme vielä ole. Kohta lähdetään nousuun. Niin on uskottava. Tahto ja henki merkitsevät enemmän kuin mitkään lakipykälät. Luen Raija Orasen romaanista Toinen mies, kuinka Gerda Ryti piti radiossa voimakkaan rohkaisupuheen jatkosodan suurhyökkäyksen aikaan 1944, jolloin saksalaisten hengentärkeä apu viipyi. Kansaa piti kannustaa kestämään, maa oli hengen hädässä.
Tilanne ei ole läheskään yhtä paha, mutta rautainen radiopuhe voisi nytkin auttaa kestämään ja noudattamaan rajoituksia. Olisiko Jenni Haukio valmis valamaan uskoa viruksen vitsomaan kansakuntaan?
25.3. 2021