”Hyvää Runebergin päivää! Tänään suuntaamme katseemme, ei niinkään runoihin kuin herkullisiin torttuihin.”

Näillä sanoilla Tommi Fränti avasi päivämme aamutelevisiossa ja osui ytimeen. Juuri näin me kansallisrunoilijan miellämme, hänen rouvansa torttujen kautta.  Tietysti joku runokin olisi mukava kuulla.

Aamuhartauden yhteydessä sentään kuultiin Runebergin sanoittamia virsiä, joita on parikymmentä edelleen virsikirjassa. Mietelauseena luettiin Pertti Karkaman iskevän ajankohtaisia ajatuksia patriarkaalisen kyläyhteisön merkityksestä Runebergin tuotannossa. Ne on kirjoitettu 1980-luvulla.

Hesarin kolmospääkirjoitus on sentään vähän tuoreemmilla jäljillä. Siinä todetaan Fredrikan viime aikoina nousseen miehensä rinnalle, ja päivää pitäisikin viettää kummankin kunniaksi. Viitataan jopa minun viimevuotiseen elämäkertaani, jossa keskityn Runebergin rakkauselämään.

Onkin kulunut päivälleen vuosi siitä, kun jätin käsikirjoituksen kustantajalle. Sen jälkeen WSOY on ahmaissut koko Minervan ja paljon muuta on tapahtunut, kaksi uutta kirjaakin olen julkaissut. Karanteeni-kirjassani kerron enemmän vuoden takaisesta juhlinnasta, juuri ennen koronakautta.

Tänään juhlitaan hillitymmin. En saanut edes lippua salkoon, sillä narut olivat jäätyneet kiinni nuppiin. Pahoittelut syystä närkästyneille ohikulkijoille: liputtomuus ei johdu laiskuudesta tai leväperäisyydestä. Tosin kellään muullakaan ei täällä ole lippua salossa.

Luvassa on myöhemmällä toivon mukaan torttua ja punssia. Torttureseptin Fredrika kehitti energiaa antavaksi välipalaksi miehensä metsästysretkille. Se kuului nauttia lämmittävän viinaryypyn kera. Kokeilkaamme tänään samaa, vaikka emme metsästäisikään. Päivän pääjuhlaa voi katsella striimattuna linkin kautta. Vuosi sitten se pidettiin Savoy-teatterissa. Toiset juhlat on Porvoossa, missä palkintokin jaetaan. Programmia riittää koronasta huolimatta.

Vinkki: pelkkään torttuun ei pidä pitäytyä, Runebergin runoutta kannattaa todella lukea ja mieluiten alkukielellä. Tavattoman viehättävää, taidokasta, rytmillistä, nautittavaa. Sanoisin että oikeata runoutta. Miten paljon se on vaikuttanut, rakentanut, luonut ja voimistanut tätä kansaa!

x x x

Luin Tiina Rinteen muistelmat Tanssivan tähden alla (2003) kannesta kanteen hienon näyttelijän kunniaksi. Aiemmin olen sen pääkohtia selannut. Hämmästyen huomaan, että kirjassa on jopa omistuskirjoitus ainoan tapaamisen ajalta. Olipa antoisaa luettavaa! Pitkä kappale keskeistä teatterihistoriaa eloisasti kerrottuna. Tiina Rinteen kirja on harvinaisuus alan opusten joukossa sikälikin, että näyttelijä on sen itse kirjoittanut ilman avustajaa. Lisäksi hän toimitti isänsä Jalmari Rinteen muistelmat.

Tiina Rinne kuuluu sivistyneeseen ikäpolveen, jota monet ilmiöt teatterimaailmassa 1970-luvulta alkaen hämmensivät. Poliittinen teatteri, karjuvat ja kiroilevat näyttelijät olivat hänelle kauhistus. Mutta todella vahvojen esitysten kohdalla hän antautui ja meni täysillä mukaan. Kalle Hoilmbergin ohjaama Rikhard III sai hänet valtoihinsa. Hän esitti vastarintaliikkeen pispalalaismuijaa Jouko Turkan ohjaamassa esityksessä Siinä näkijä missä tekijä – kaukana omasta tyypistään. ”Sää olet saatanan hyvä kommunisti”, Turkka kehui. Hän arvosti Turkkaa ohjaajana, mutta ei kouluttajana. Turkka kohteli häntä aina ”hurmaavasti”! Kaikki eivät todista samaa.

Pitkä rivi ohjaajia on ottanut mittaa Tiina Rinteestä matkan varrella. Hänellä on monesta painavaa sanottavaa. Hulluin oli Mauno Manninen Intimiteatterissa, silti vaikuttava ja rakastettava visionääri. Ihmeellisiä seikkailuja ryhmä koki ympäri Eurooppaa hänen johdollaan. Pahin vika uusissa ohjaajissa on Rinteen mielestä puheliaisuus ja turha selittäminen. Pitää antaa näyttelijän tehdä ja kehitellä. Valmista näkemystä ei pidä kantaa harjoituksiin.

Kirjassa on paljon hyviä havaintoja näyttelemisestä. Paras ohjaaja juttelee, nykäisee hihasta, sysää eteenpäin – ei karju tai mäyhää omia ideoitaan. Elokuvan puolella Matti Kassila oli tällainen, Molle hänen vastakohtansa, Mikko Niskanen välimuoto. (Nämä ovat jo omia havaintojani.) Vahva nainen ei kaipaa prässääjää. Yksittäisistä ohjaajista Tiina Rinteen ihanne oli Turun teatterin hienovarainen näyttelijä-ohjaaja Hemmo Airamo. Sanoo paljon kummastakin. Yksittäisistä näyttelijätovereista Rinne piirtää hienoja lähikuvia, liikuttavimpia Leo Jokela, yllättävimpiä Anita Välkki, paras kaikista Pia Hattara. Kaivakaa esiin, riemullinen retki entisajan teatteriin.

5.2. 2021