Sinikka Nopolan kuolema oli minulle yllätys. Varmaan monet hänen sairaudestaan tiesivät. Tuli todella surullinen olo, kuin menettäisin läheisen ystävän, vaikka tapasimme vain kirjallisissa tilaisuuksissa. Aina hän oli hauskaa, pisteliästä ja virkistävää seuraa.

Käytin kuulemma joskus televisiossa sanaa ”tenhoisa”, mistä Sinikka erikseen mainitsi jutellessamme. Häntä kiinnostivat erilaiset ilmaisut, varsinkin tällaiset käytöstä kadonneet. Ilmiselvä kirjailijan ammattitauti.

En nyt kovin paljon seurannut Sinikan ja Tiinan lastenjuttuja tai elokuvia, kun omat lapset kasvoivat niiden ohi, mutta Marjan lastenlasten suosikkeja ne näyttivät olevan. Nämä tamperelaismurteella väännetyt ”Ei tehdä tästä nyt numeroo” -filosofiat kyllä valloittivat teatterissakin, samoin Eilat ja Rampet ja muut. Tiina jää nyt perinnettä kannattamaan, hänelle intoa ja voimia. Marja heidät yhdessä kuvasi Tampereen Akateemisessa, missä esittelimme kirjojamme joulun alla 2015 (yllä).

Kun juuri sain itse perusteellisesta tarkastuksesta niin toiveikkaat arvot, että lääkäri suorastaan pomppi tuolilla, on kädet ristissä kiitettävä. Niin moni kaatuu viereltä, miestä ja naista toiveen tosiaan… Täällä vaan paukkupakkasissa kilvoitellaan. Maalämpöpumppu teki aamulla pikalakon ilmeisesti sähkökatkoksesta johtuen, mutta saatiin ammattimiesten voimin nopeasti taas hyrräämään.

Nautimme viikon Helsingin komeista kinoksista ja puskimme päin myräkkää ja nyt ihmettelemme maaseudun paljon matalampia hankia. Auto sentään käynnistyy ja pakkanen virkistää. Tulee aivan entisajat mieleen.

Eilen keskustelimme Tampereella Werstaan museossa taas kerran V. Linnasta – kolmas kerta näin striimattuna. Aiemmin puheltiin Yrjö Varpion ja sitten Panu Raipian kanssa, nyt koolla Panun lisäksi vara-Väpi Tuukka Huttunen ja kirjallisuudentutkija Maria Laakso, puheen johdattajana Norssin ex-lehtori Kaisa Lange, monivuotinen tuttu näistä kuvioista.

Jäi mieleen erityisesti Marian toteamus, että nuoria on vaikea saada innostumaan Linnasta, kun sitä pidetään niin vanhana ja isänmaallisena jne. Isänmaallisena!  Aikanaan Linna nimenomaan haastoi vanhan isänmaa-käsityksen ja herätti radikaaleilla romaaneillaan kova kiistaa Suomenmaassa. Nyt hän on niiden arvojen symboli, joita lähti vastustamaan. Päivä on tehnyt kierroksensa.

Käsitykseen Linnan sinivalkoisuudesta ovat varmaan vaikuttaneet elokuvat ja teatterikin. Laineen Tuntemattomasta on tullut kansallinen rituaali, vaikka sekin herätti aikoinaan upseerien ja porvarien vastarintaa. Vasemmisto taas piti sitä liian sotaisena, samoin Pyynikin myöhempiä versioita. No nyt on hyvä tilaisuus illalla tarkistaa, kuinka ”isänmaalliseksi” Timo Koivusalo Pohjantähden väänsi. Katsoin nyt vasta ensimmäisen osan viikko sitten, ja se oli selvästi myönteinen yllätys. Hyvin tehty, tosin pikakelaamalla, mutta Linnan henki oli tuntuvilla. Katsotaanpa tänä iltana, mitä kuuluu Pentinkulmalle sisällissodan jälkitunnelmissa.

Vielä yksi myönteinen seikka. Vuoden urheilijan valinta meni aivan nappiin. Teemu Pukin jälkeen ilmiömäinen maalivahti Lukás Hrádecky, Bratislavan lahja Suomelle, joukkuehengen ylläpitäjä. Tästä iloitsemme; aina tunnen lukkarinrakkautta maalivahteja, noita pelikentän suvereeneja solisteja, kohtaan. Kunpa vaan saataisiin jonkinlaiset EM-kisat viimein kesällä aikaan.

15.1. 2021