Hyvin sujui joulu kahdestaan, ei mitään valittamista. Luntakin tuprutti maan valkoiseksi. Pukkia ei näkynyt, mutta minä tuurasin. Marja laitteli pöydän koreaksi kuin suuremmallekin sakille. Antimia nautitaan vuoden loppuun ja ylikin.
Tapaninpäivän kävelylenkillä sattui kummia. Tapasimme kertaheitolla Hämeenkyrön vaikuttavat johtohahmot. Vanhaan tapaan suuntasimme Myllykoluun, mutta ennen kuin pääsimme sinne saakka, vastaan tulivat Katariina Pylsy, tyttärensä Annina ja tämän parikuinen poika Alvar, joka nukkui tukevasti vaunuissa. Katariina, ikuinen toimen nainen, juoksahti kotoaan pari viimeisintä kirjaani omistuskirjoitettavaksi. Hauska kohtaaminen.
Itse Myllykolun katsastus ei juuri mieltä ylentänyt. Siellä törröttävät edelleen kahden näytelmän vanhat kulissit, oopperan jykevä paaluvarustus ja sen edessä sikin sokin pastellinvärisiä kovapahvilavasteita viime kesältä. Eikö kukaan enää huolehdi perinteisestä kesäteatterista? Myllyoja solisi omassa rauhassaan leveänä ja runsasvetisenä, alajuoksulta kuului kolun kohinaa. Luonto elää sentään ajatonta elämäänsä.
Taksvärkkitiellä tulivat vastaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Linnainmaa, aikanaan kova hiihtosuunnistaja, sekä puolisonsa Tiina, joka on valittu Brysseliin Euroopan tuottajaosuuskuntien kattojärjestön Cogecan varapuheenjohtajaksi. Täältä maan uumenista näinkin korkeille johtopaikoille rynnitään. Tiina oli pitkään MTK:n hommissa ja Pellervon hallituksessa. Kuulimme häneltä EU:n metsäpolitiikan yksisuuntaisuudesta: siellä luullaan, että kaikkien maiden metsät voivat huonosti. Yhdellä vilkaisulla saatoimme huomata, että taksivärkkitien molemmin puolin kasvoi vahvaa metsää luonnontilassa.
Vaikka eihän kyröläisen Finlandia-voittajan Anni Kytömäen huoli avohakkuista mitenkään aiheeton ole. Olisikin hauska kuulla Tiinan ja Annin kaksinpuhelua ajankohtaisesta metsäpolitiikasta! Jatkoimme tarpomista metsätiellä, kunnes vastaan tuli Vasaman lääkäripariskunta täältä Vanajan kylän takamailta, heilläkin koira mukana. Harvoin näin kovaa seuraa kohtaa tuolla kirkonkylän raitillakaan
Mutta muuten joulu on sujunut viestejä ja videoita ja muita tervehdyksiä sinkautellen – niistä huolehtii lähinnä Viehätyksen viestintäpällikkö Marja Norha. Hyvin pysymme kärryillä siitä, mitä jälkikasvun jouluihin kuuluu. Virallisesta ohjelmatarjonnasta on mieltäni ilahduttanut eniten Dallapé-orkesterin hieno joulukonsertti, solisteina ihanat Maria Lund ja Mari Palo sekä miehekäs orkesterijohtaja Juha Hostikka. Siinä oli tyyliä kaiken kirjavan tingeltangelin keskellä. Pohjanoteerausta taas edusti palkitun näyttelijän esittämä ”taiteilijan joulusaarna”, joka formaattina on jo vuosikymmenet romahtanut mittaamattomiin suuren perustajansa alkutahdeista.
Joulun lukemisista riittää vielä enemmän puhetta. Joulupukki arvasi erityiskiinnostukseni: paketista avautui Ben Macintyren Vakooja ja petturi, jota ennalta himoitsin. Kirja on jo hyvässä vauhdissa, mutta rinnalla viimeistelen hitaan nautinnollisesti Annin ihmeellistä palkintoromaania Margarita ja Eilan postuumia, riipaisevan vilpitöntä runokokoelmaa Puut puhuvat, luonto liikkuu… kuunnellaan! Niissä riittää kaikissa vielä kirjoitettavaa. Ja vielä, vanha kunnianarvoisa Kyrön Joulu on kovasti kohottanut tasoaan. Makasiini täynnä kiinnostavaa paikallispohjaista kulttuurihistoriaa!
Siispä aiheita riittää vuoden loppuun ja ylikin, ei pelkästään ravintopuolta, jonka valmisteluun olen todistettavasti osallistunut ahkerammin kuin koskaan. Kaikista täysin rinnoin nauttikaamme.
