Päivällä hain uunilämpimät kirjat Siltalasta. Samalla signeerasin verkkomessuille 75 kirjaa. Siinä se nyt komeili korkeissa pinoissa: Päivä on tehnyt kierroksensa. Väinö Linna muistelee, harva enää päätään puistelee.
Eilen oli Simopekka Virkkulan innostunut juttu Aamulehdessä, samoin Jouko Grönholmin vähän kriittisempi arvio Turun Sanomissa. Tänään on Antti Majanderin arvostelu Hesarissa ja samalla ilmestyi Teeman Linna-numero monine kirjoituksineen. Kirja on nyt laskettu vesille ja jatkoa seurannee. Ellei tämä herätä vähän keskustelua, niin johan on kumma.
Antin arvio on hieman vaimea, mutta perustaltaan positiivinen. Mielestäni kirja ansaitsisi suuremman noston. Siinä Linna puhuu pitkästä aikaa suoraan ja sumeilematta elämästään ja teoksistaan. Missään hän ei ole näin pohjia myöten tulkinnut itseään ja kirjoittamistaan. Puhuttu ja murrepohjainen teksti voi tuottaa vähän vaivaa toisen kielialueen lukijoille. Anttia kiusasivat toistuvat tämä-sanat, mutta eipä hän arvaa, kuinka monta vastaavaa litteroinnista on karsittu.
Teeman luin kannesta kanteen, muutama oikein hyvä juttu siellä on. Unto Hämäläinen osoittaa Linnan ja Kekkosen läheiset välit, mutta ei esitä asiasta mitään arviota. Meillä oli kai luontevaa, että kriittinen ja vastarintaa herättänyt kirjailija ui sitten valtionjohdon kuuliaiseksi seuralaiseksi. Ei se tietenkään ole ainutlaatuinen ilmiö. Myös De Gaulle kesytti aikanaan André Maulraux’n hallituksensa ministeriksi.
Vasta tästä luen, että pitkäpuheinen Kalle Päätalo väsytti Kekkosen Tamminiemessä niin perusteellisesti, että presidentti painui lepäämään ja peruutti luvatun lounaan kirjailijoille. Se on jo melko ainutlaatuinen saavutus Kallioniemen Kallelta.
Esa Liljan juttu Koskelan Alman ja muiden naishahmojen asemasta ja merkityksestä Pohjantähdessä ansaitsee täyden huomion. Muutamat nuoret naiset (Venla Rossi) kirjoittavat sen sijaan aivan päättömiä Tuntemattoman mieshahmoista. Koskela ei ollut henkilö siis ollenkaan? Vain miesten kuvitelma komppanian päälliköstä! Kannattaisi nyt heti katsoa, mitä Linna kertoo Koskelan esikuvasta, Einari Kokkosesta. Hän ainakin vaikuttaa todelliselta henkilöltä ja kaikesta päättäen yhtä esimerkilliseltä kuin Koskela.
Karo Hämäläinen pitää Linnan työläiskirjailijan määritettä lavastettuna brändinä. Jos mies on ennen menestyskirjojaan tehnyt parikymmentä vuotta ruumiillista työtä maakylässä ja tehtaassa, on kai hänellä sentään jokin aito kokemus työläisyydestä. Totta kai hän kirjailijana torjui liian ahtaan määritelmän eikä halunnut olla minkään luokan äänitorvi. Työväenluokan jäseniä hän silti kuvaa uskottavammin ja suuremmalla sympatialla kuin säätyläisiä. Muistelmissaan hän tunnustaakin puolueellisuutensa. Paremmalla syyllä voi sanoa, että Linna lavastettiin tieteen akateemikoksi. Siitä onkin Seikko Eskolan hyvä repliikki uudessa Kanavassa.
Hyvin ja monipuolisesti toimitettu on tämä Teeman numero, siinä riittää kaikenlaista pureskeltavaa. Ihmeesti Linna edelleen jaksaa herättää mielenkiintoa, hänen syntymäpäiväänsä on aikaa pari kuukautta. Mitä kaikkia arvioita ja tulkintoja tässä ehtii vielä pulpahtaa ilmoille.
Kun tulin Siltalasta, kotona odotti Marjan laittelema hernerokkapöytä torstain tapaan. Punssin hankin itse. Annoin rouvalle tuoreen kirjan, se on jo kolmas tänä vuonna. Olipa meillä siinä pieni juhlahetki keskenämme.
22.10.2020