Ruotsin Nobel-komitealla on hauska harrastus: se haluaa toistuvasti nöyryyttää kirjallisuudesta muka jotakin tietäviä. Ilkamoiden he siellä vetäisevät hihasta palkittavan, josta kukaan ei ole koskaan kuullut mitään. Samalla pääsevät loistamaan ne, jotka etuoikeudekseen tuntevat palkitun tuotantoa. Suomentaja Anni Sumarilla on nyt etulyönti ja aihetta juhlaan.
Runoilija Louise Glück vaikuttaa kiinnostavalta tyypiltä. Marja on täällä heti valmis lukemaan hänen runojaan, joissa pettymykset ja frustraatiot vaihtelevat arjen komiikan ja pienten sattumusten kanssa. Kuoleman läheisyyskin alkaa tuntua jo ajankohtaiselta aiheelta. Ehkä parjattu Akatemia tekikin löydön. Jukka Petäjä tosin tuntuu kaipaavan tuttuja klassikoita Akatemian kolhitun maineen vahvistukseksi. Margaret Atwood saa edelleen odottaa vuoroaan, ehkä pitkäänkin, kun amerikkalainen ikätoveri nyt valittiin. Glück on kotimaassaan hyvinkin tunnettu, näin kauas olemme siis jo jääneet Yhdysvaltain kirjallisuudesta.
Huvittavaa on muuten se yltyvä piirre, että kirjailijan sukupuoli ja kansallisuus ja ihonväri painavat yhä enemmän toimittajien ennakkotoiveissa. Lohudullista sentään, että nyt palkitaan nainen, mutta ihonväri saisi tietysti olla tummempi. Entä sukupuolinen suuntautuneisuus, onko siitä vielä tietoa? Itse kirjallisuus, teksti, sen kvaliteetti, näyttää häipyvän trendipoliittisten perustelujen taustalle. Siinä mielessä Akatemia teki nyt itsenäisen valinnan, kiitos siitä.
Aivan hyvin sieltä joskus voisi pullahtaa semmoinenkin jättiyllätys, että palkituksi tulisi hieno runoilija ja prosaisti Eeva Kilpi. Sukupuoli, feminiini hienovireisyys, luonnonläheisyys, maapallon ekologisen järjestyksen kunnioitus – kakikki täsmäävät ehdokkuuden kriteereihin. Ihonväri nyt on kalvas hänelläkin, mutta etnistä taustaa sentään Karjalasta. Aika vain taitaa hänen kohdallaan käydä vähiin. Paavo Haavikkokin tunnusti tunteneensa aina tiettyä värinää vatsanpohjassa, kun tämä Nobel-päivä lähestyi. Sillanpää säilyttää ikuisen paalupaikkansa meillä.
Kalle Päätalo ei koskaan päässyt Nobel-ehdokkaaksi. Seksuaaliset taipumukset (rankkaa häirintää), maailmankuvan karski miehisyys, ruumiillisen työn yliarvostus olivat jo sinällään korkeita esteitä. Myös kieli tuottaa ruotsalaisille lukijoille ja kääntäjille ylittämättömiä vaikeuksia. Ajatuskin voi tuntua teoreettiselta, mutta nythän ehdokasarvailuissa mainittiin jo Norjan Päätalo, Karl Ove Knausgård. Hän on tosin helpompi pala nieltäväksi ja julkaissut ehkä neljänneksen Kallen koko volyymistä. Norjalla on monta palkittua Björnsonista, Hamsunista ja Undsetista alkaen, saa nähdä kuinka Klaus Oven jatkossa käy. Onko hän vain nopea kirkas pyrstötähti, uudenlaisen autofiktiivisen lajin uranraivaaja.
Se että edes mainitaan ehdokkaiden joukossa oli Väinö Linnan mielestä jo merkittävä asia. Ei siellä kaikkia tuoda esiin, hän tähdensi. Palkinto jäi silti Linnalta saamatta, vaikka sitä noottikriisin 1961 avittamana vähän jo uumoiltiin. Sitten Linnasta tuli Kekkosen valitsijamiesehdokas ja hänen politiikkansa luja kannattaja, lopulta tieteen akateemikko, joten hyvä niinkin.
Päätalo tuli mieleen siitä, että eilen piipahdin Mika Waltari -seurassa, jossa Ritva Ylönen esitelmöi hyvin valaisevasti Kallen tiestä kirjailijaksi – siinä tärkeänä kannustimena tunnetusti Mika Waltarin opaskirja Aiotko kirjailijaksi? Sehän on aivan liikuttava tarina sinänsä, Mikakin kuului puhjenneen kyyneliin, kun hän sai kuulla, kuinka paljon hänen kirjansa oli tälle savottamiehelle merkinnyt ja sai samalla pidellä käsissään Kallen aarretta, tervan tahrimaa vanhaa kirjaansa. Ihmeellisiä ovat kirjojen tiet.
Waltari-seurassa oli saapuvilla puolentoista kymmentä rohkeaa jäsentä maskit kasvoilla, tohtori Jukka Mustonenkin, joka tietää paljon Päätalon sairauksista. Puheenjohtaja Päivi Istala ja sihteeri Sirkku Lindholm vetäisivät yllättäen minutkin estradille ja onnittelivat kukkasin ja villasukkasin taannoisesta syntymäpäivästäni. Tyylikäs seura! Tämä oli Tasavallan presidenttiparin ja kirjailijaliittojen lähettämien adressien ja monien yksityisten tervehdysten ohella lämmittävin onnittelu. Kiitos kaikista, ystävät!
9.10. 2020