Täällä ollaan taas Hämeenkyrön mailla ja ruoho sen kuin rehottaa. Valtava kasvullisuus on parissa viikossa ryöpsähtänyt pihoille ja pientareille. Marjat kypsyvät ja ensimmäiset sienet putkahtelevat rantapolun varteen.
Tyttäret ovat palanneet pyöräretkeltä Ruovedeltä ja jatkavat lomaa Huvituksessa. Poikani seurueineen kävi eilen savusaunomassa ja katsomassa Ruudulta Ilveksen kirvelevää tappiota Klubille. Minä raitapaitoja kannatin jo 50-luvulla. Kaikki yritämme pääasiassa huolehtia Marjan levosta ja hyvinvoinnista. Alkaa sisukas rouva tointua hiljalleen koettelemuksistaan.
Viikolla tuli taas tieto luokkatoverin kuolemasta. Äsken meni Harri Smolsky, nyt Anssi Simojoki. Kummankin kanssa Norssin pulpetteja hyvällä menestyksellä kulutettiin ja ylioppilaiksi kirjoitettiin.
Muistan kun Anssi tuli kolmannelle luokalle. Hänen veljensä tai sukulaisensa saattoi hänet ensimmäisenä päivänä luokkaan, istutti viereeni, esitteli ja totesi: ”Nyt te olette kavereita.” Niinhän sitten oltiin seuraavat viisi vuotta ja myöhemminkin.
Anssi kuului luokan ehdottomaan älymystöön, hän oli hauska, hirtehinen ja kekseliäs. Hän omasi varhain radikaaleja, usein oikealle kallistuvia mielipiteitä, jotka minua huvittivat, vaikka en ollut yhtä poliittisesti enkä tiedollisestikaan orientoitunut. Oli muitakin ”putkimiesliigan” jäseniä, jotka osasivat laittaa ranttaliksi. Luokkaamme hallitsi äänekkäimmän siiven osalta voisiko sanoa konservatiivinen anarkismi. Tässä Anssi oli hilpeä ja tempauksiin valmis inspiraattori.
Sitten hän ryhtyi opiskelemaan teologiaa pappissukunsa perinnön mukaisesti. Hän vakavoitui, mutta syvensi samalla radikaalia elämännäkemystään. Hänestä tuli syvästi periaatteellinen kristitty, herätysliikkeen rukoilevaisuuden edustaja ja jyrkkä toisinajattelija kirkon piirissä. Hän pysyi Raamatun sanassa ja kristikunnan perinteisissä käsityksissä. Jälleen hän inspiroi railakkaita tempauksia kuten koulussakin. Hän toimi eturintamassa muun muassa naispappeuden vastaisessa taistelussa. Kun hän kannattajineen hävisi sen 1986, tie isien kirkon palveluksessa muuttui kiviseksi. Anssi nosti kytkintä ja muutti perheineen lähetystyöhön mustaan Keniaan.
Jotkut luokkakaverit kävivät häntä siellä tapaamassa ja saivat hyvin vieraanvaraisen kohtelun. Tapasiko hän näissä merkeissä historianopettajamme MaCa Castréninkin ja tilitti hänelle näkemyksiään. Jotain sellaista hän kertoi. Maanpaossa Anssi oli joka tapauksessa löytänyt uuden sisällön elämälleen, mutta sanoma oli entinen. Hän opetti ja käänsi kirjallisuutta Lutherin perintösäätiön palveluksessa.
Hän palasi suurine perheineen Suomeen, Amoksen seurakuntaan Laitilaan ja Uuteenkaupunkiin. Ei hän vieläkään talttunut. Toiminta lähetystehtävissä ja Luther-säätiössä johti uuteen välirikkoon Suomen luterilaisen kirkon kanssa. Turun tuomiokapituli erotti Anssi Simojoen papin virasta viisi vuotta sitten. Näin päättyi eräs kaari, jonka alussa Anssin sukulainen, arkkipiispa Martti Simojoki vihki hänet papiksi saman Turun tuomiokirkossa 1972. Varmasti totinen paikka, mutta silti olen näkevinäni hänen silmäkulmassaan tutun pirunkurisen välähdyksen. Taipumaton kaveri oli Anssi.
Olimme jonkun verran kirjeenvaihdossa Anssin kanssa hänen Suomeen paluunsa jälkeen, aiheena Mika Waltarin suhde kristinuskoon, josta Anssi löysi hengenheimolaisuutta. Kaksi norssia etsi eri aikoina oikeata uskonkokemusta omalla suunnallaan. Mika jätti perimmäisen totuuden auki ja puolusti suhteellisuutta, Anssi uskoi totuuden löytäneensä ja piti siitä kiinni ehdottomasti. Kuinkahan uskonnon opettajamme Niilo Visapää ja Oke Peltonen oppilaansa kivistä polkua tänään arvioisivat… Vielä tapasimme luokkakokouksessa jokunen vuosi sitten. Nyt kertyvä joukko kavereita jatkaa konklaaveja yläilmoissa.
Me puolestamme jatkamme kesän viettoa rauhallisesti kukkivan maan sylissä, terveys kärjessä ja taivasosuus toivon mukaan vielä tuonnempana.
26.7. 2020