Sadepäivinä katsoimme viimein loppuun mammuttimaisen Le Bureaun. Ehdottomasti kannatti kamppailla se läpi. Jos tv-sarjoista jaetaan kaikenlaisia palkintoja, tämä on uskoakseni ylivertainen ehdokas, vaikka vertailuaineistoni on hyvin pieni.

Ihailin moneen kertaan paitsi sarjan tehokkaita yksityiskohtia ja huolellista valmistelua, ennen kaikkea sen laajaa dramaturgista kaarta. Damaskoksessa syttynyt rakkaus sai huippuagentin maanpetoksiin ja hengenvaarallisiin tempauksiin vain, jotta suojelisi rakastettuaan. Siinä oli jotain suurta, individualisista itsensä uhraamista. Lopulta antiikin draaman lait täyttyvät: juuri siihen, mikä on kallisarvoisimpana säilynyt, onnen jo odottaessa, nemesis, jumalainen kosto, iskee.

Taas toteutuu vanha totuus: vaikka loppu on musertava, se ihmeellisesti puhdistaa, tuottaa katharsiksen, vääjäämättömän täyttymyksen. Tällaista elämä on.  Enempää en kerro, sillä moni varmaan vielä taivaltaa kohti 50-osaisen sarjan päätäntää. Onnea ja kestokykyä toivotettava. Sarjaan on merkillisen tehoavana ladattu jatkuvan vaaran momentti, peitetarinoiden päättymätön kierre. Suruakin sarja tuottaa, moneen kertaan. Pohjalla piilee patrioottinen teema: Ranskan tiedustelu nujertaa vihollisensa keinoja kaihtamatta.

Jos taide on sitä, että teos paljastaa maailmasta jotain ennen kokematonta, näyttää elämän uutena, silloin Le Bureau on taidetta.  Näyttelijäntyön osalta siitä ei ole epäilystäkään. Lakonisten vivahteiden juhlaa.

Toivon vain, että uusia vastaavia ei ihan pian tuotettaisi. Liian vangitseva kertomus jää pyörimään mieleen, tajunta etsii vastauksia avoimiksi jääneisiin kohtaloihin. On vapautettava kovalevy uusille vähemmän vangitseville elämyksille.

x x x

Kokonaan toista maailmaa tarkkailemme täällä Hämeenkyrössä, tuttua ja turvallista. Harrastimme lisää kotiseudun matkailua. Tuonne parin kilometrin päähän Hillun ristille on putkahtanut uusi viehättävä poikkeamiskohde, Kukkokuppila!

On tilaisuus poiketa Hillun väenpirttiin samaan päätykamariin, missä nuori kirjailija F. E. Sillanpää ja puolisonsa Siikri aloittelivat avioelämää vuosina 1916 ja 1917. Siellä syntyi heidän esikoistyttärensä Saara Margareta samana päivänä, jolloin keisari Nikolai II luopui Venäjällä vallasta.  Lisää kuvausta dramaattisesta synnytysyöstä luettavissa teoksesta Enkelten suojatit (1923), osasta ”Omistani ja omilleni”, joka ilmestyi myös erillispainoksena Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväksi.

No nyt siinä voi sitten kahvitella ja nauttia vohveleita samojen seinien sisällä. Pihalla kiekuu kukko ja kotkottaa ja ääntelee monia muita siipikarjan eksoottisia edustajia. Lapsille löydönomainen paikka. Häkkilintujen kohtalo aina surettaa, mutta näillä näyttää olevan kohtalaiset olot. Ei kun retkeilemään!

Poikkesimme tietysti palatessa katsomaan Töllinmäkeen, kuinka siellä voidaan. Museon ovessa on kyltti SULJETTU koko kesän koronan vuoksi. Juuri nyt kun kotimaan matkailulle odotetaan ennätyksellistä loppukesää! Hämeenkyrössä tehdään aina toisinpäin kuin muualla. Paikallislehdessä on aiheellisesti valitettu myös Myllykolun museon heikosta tiedottamisesta.

Nythän on toisaalta hyvää aikaa laittaa museot entistä ehompaan kuntoon. Nykytekniikkaa, visuaalista lisävarustelua ja äänimaailmaa ei niissä ole lainkaan toteutettu.  Taata oli sentään maan ensimmäisiä äänikirjan mestareita muistelmineen ja joulusaarnoineen, jotka hän luki itse radiossa nauhaan. Aineistoa löytyy. Yrityksiä tähän suuntaan on ollut, nyt ne olisi syytä viimein toteuttaa.

Näin voin sivusta sanella, kun en ole enää missään johtokunnassa. Valmiina kyllä avustamaan, jos toimeen tartutaan. Ensi kesä on aina yllättävän lähellä.

11.7. 2020