Hyvää juhannusta! Nimittäin oikeaa juhannusta, joka on tänään. On kaikkien Johannesten ja Jussien (joihin itsekin kuulun) nimipäivä. Sekä Johannes Kastajan kallis syntymäpäivä. Juhannusta on 400-luvulta lähtien vietetty hänen kunniakseen tasan puoli vuotta ennen Jeesuksen syntymäjuhlaa. Vaan eipä enää Suomessa.
Se että siitä on lipsuttu on tietysti erinomaisten työmarkkinajärjestöjemme ansiota. Hurraa heille. Kaikkeen tottuu eikä kukaan enää muistakaan, missä kohden ja minkä takia juhannusta juhlitaan. Se muistetaan, että Alkossa on käytävä ajoissa.
Virossa Jaanin päivä on vanhalla paikallaan eli tänään. Muistin jo onnitella ystävääni Marju Pikkoria tämänkin johdosta. Samoin on Latviassa. Täytyypä lähettää tervehdys Anna Zigurelle ja Jukalle tietysti myös.
Hellettä ennakoivat aamuhetket ovat kullankalliit. Järvi päilyy tyynenä, pilviä ei näy missään. Saunalla kuuntelin radiosta Kaisa Raittilan hyvän aamuhartauden. Se toi läheisesti mieleen ensimmäisen vaimoni Elinan vaiheet. Tosin Elina oli jonkin verran Raittilaa vanhempi, mutta hyvin yhteisiä uskonetsinnän kokemuksia heillä on ollut. Minulla on edelleen Elinan tiheästi alleviivaama Raamattu. Samasta aarteesta kertoi Raittila. Elina luopui uskostaan, Raittilakin tuntuu hellänneen aiemmista vakaumuksistaan. Yhteinen johtotähti heillä silti oli.
Eräs seikka julkisessa keskustelussa, josta voisi olla huolissaan, on kielen värikkäiden ilmaisujen vainoaminen. Kun Juha Sipilä puuskahti aivan oikeutetusti, ettei välitä mennä hallitukseen enää yleiseksi ”kusitolpaksi”, siitäkös närkästyttiin. Joku politiikan tutkija pohti vakavissaan, ilmaiseeko lausunto katkeruutta vaiko kansan halveksuntaa. Toimittajat eri medioissa rehvastelevat mielellään katukielisillä kommenteilla.
Toinen on tänään eduskunnassa käsiteltävä perussuomalaisten Mäenpään ilmaus ”vieraslajeista”. Sehän on aika laimea ja tavallaan puhujan ajatusmaailmaa kuvaava vertaus. Lausuttu vain liian herkässä yhteydessä. Oikeusasiamiesten tehtävänä on opettaa suomalaisia vaikuttajia puhumaan kieli keskellä suuta. Kokonaan eri asia, mitä sosiaalisessa mediassa meuhkataan. Ei riitä virkavaltaa sitä valvomaan. Ja sehän jos mikä on aitoa kansanperinnettä, jota vielä tutkitaan. Kansan käyttämistä solvauksista kirjoitetaan vielä monta väitöskirjaa.
Parasta lopettaa vaaralliset mietteet tähän. Helle on sopuisaa aikaa. Hesarissa joku valittaa, että säätiedotuksissa hellettä ihannoidaan. Kokemukseni on päinvastainen. Virallisissa ilmoituksissaan puhutaan ”tukalasta helteestä”, ei koskaan ”ihanasta helteestä”. Oma kokemukseni kallistuu jälkimmäiseen. Vaikka edustan iän ja ehkä terveydenkin puolesta (nyt karanteenista vapautettua) riskiryhmää, nautin helteestä täysin siemauksin. Se saa ruumiin leijumaan ja sielun ylenemään taivon korkeuteen.
Yksi seuraus on sekin, että voi hyvällä syyllä pitää medialomaa ja samoin toppuutella omaa kirjoitusintoa. Joutilaisuus ja hiljaisuus ovat armon lahjoja. Aivot lepäävät ja latautuvat, toivottavasti. Jotakin voi vielä siellä kokoon kehräytyä.
Lukeminen sen sijaan maittaa! Kun isäni pääsi 50 vuotta sitten eläkkeelle, Sillanpään tytär Saara Kuitunen lähetti hänelle romaanin nimeltä Vihreä veräjä, kirjoittanut R. C. Sherriff (suom. WSOY 1958). Nyt löysin sen tuolta taatanpirtin sekalaisten lomakirjojen hyllystä. Tulinpa lukeneeksi. Erinomaisen viisas, hauska ja viihdyttävä kirja eläkkeelle jäämisen vaikeuksista ja nautinnoista sekä lopullisista palkinnoista. Suosittelen kaikille jo jääneille tai piakkoin jääville eläkeläisille, ikäluokkamme rautaisille sankareille.
Toivotan ihanaa juhannusta ja sen jälkeistä elämää. Tosin Hesarin otsikko uhkaili jo, että hellejakso päättyy. Millaista pessimismiä! Vastahan se on nousemassa. Noustaan me mukana. Eihän tämä luonnonjuhla ihan jokapäiväistä ole karussa ja niin kauniissa maassamme
24.6. 2020