Luovuuden ainesosat ovat: maa. taivas ja valo. Näin ilmoitti oppilaitospappi Tiina Hallikainen heti, kun heräsin. Uusi normaali heräämisaika on 6.15. Uutisia varten on laskeuduttava portaat ja taiteiltava telkkari näkymään (se temppuilee jostain itse valitsemastaan syystä) ja antauduttava Milla Madetojan ja Nicke Wancken lämpimän turvalliseen seuraan.
Pääuutinen: Eurooppa vapautuu pikkuhiljaa. Ranskassa osataan priorisoida asiat, ensimmäisinä avataan kampaajat ja kirjastot. Näillä ranskalaiset potkivat jo pitkälle. Britanniassa eletään päättymätöntä brexit-prosessia. Saksassa avataan Bundesliiga eräänlaisena kevyenä kenttäversiona. Pelataan kosketuskastroitua nurmipalloa. Voi olla kiva katsella sitä joltakin koronavapaalta terveyskanavalta. 
Koulut avataan tällä viikolla, ja yhtä vaikea on niissä välttää kosketuksia kuin futiskentällä. Koulutusasioiden päällikkö Nina Lahtinen kertoi ongelmista lempeästi ja vakuuttavasti. O-P Heinonen yritti vastailla. Ei tunnu ihan tiiviiltä turvasysteemiltä. Viidennes koululaisista kuulemma jää kotiin. Seikkailumielellä mukaan vaan. Tosin Amerikassa lapsillakin on mystisiä tartuntoja.
Uusi viikko alkaa räntäsateessa. Eilinen elettiin hurjassa myrskytuulessa. Vain lauantaina oli suhteellisen normaali kevätsää. Maailma näyttää poikkeustilanteita monella tasolla. Siitä huolimatta elimme juhlavan viikonvaihteen.
Lauantaina Marja pomppasi pystyyn viideltä ja avasi toimistonsa parvekkeelle. Jokainen siipiniekka pihamaan tuntumassa pääsi tiukkaan tilastoon. Ensimmäisen tunnin aikana tulivat useimmat havainnot. Bongarin saalis kello yhdeltä: 29 erimerkkistä visertäjää. Monet tututkin lajit boikotoivat pihataistoa. Toimin huoltojoukon johtajana ja kahvinkeittäjänä. Aika viileää oli, mutta Marja tarkeni urhoollisesti. Molemmat veljensä tavoittivat tahoillaan enemmän lintuja, mitä pidän epäoikeudenmukaisena. Toisaalta mitkään tukitoimet eivät vaikuta lopputulokseen, ei edes Helsinkiin ennen rajojen sulkemista jääneet paremmat kiikarit. Mutta aina aika kuluu kuin siivillä, vakuuttaa vaimo.
Painelin siis savusaunalle ja koin taas ihmeellisen väristyksen. Ensimmäinen sytytysviritys, yksi tulitikku – ja siitä roihahti saunakesä käyntiin. Harvasta asiasta nautin enemmän. Saunalla voi tarkkailla niitäkin lintuja, jotka eivät näyttäydy pihapiirissä kuten telkkäparia, kotisorsia, rantasipiä ja – niin, joutsenet olivat nyt pesimässä omassa rauhassaan, eikä kurkienkaan kirkaisuja kuulunut kuten vielä viime viikolla.
Lämmin onnellinen tunne läpäisee koko olemuksen saunomisen jälkeen. Sen täydensi Loikkarin jälkimmäinen osa telkkarissa iltamyöhällä. Siegfried Lenzin romaaniin perustuva minisarja oli pitkästä aikaa ehjäkaarinen draama, joskin siinä oli vähän liian satumaisia lemmenkohtauksia keskellä maailmansodan loppukahinaa. Kuitenkin tuore näkökulma näinä päivinä paljon jauhettuun aiheeseen. Samalla voi kysyä, onko pohjaltaan traaginen sotajuttu parasta lauantai-illan viihdettä?
Myrskyinen Äitien päivä alkoi perinteisesti. Äiti juhlisti päivän valmistamalla uunikuhaa ja leipomalla tuoksuvia madeleine-leivoksia. Lueskelin vuoroin viittä kirjaa: Mooseksen kolmatta kirjaa (älyttömiä ohjeita Israelin kansalle), Decameronea (novelli päivässä), Robert Graves’in Minä Claudius (jäänyt joskus kesken), Aulis Aarnion Väsynyttä vaeltajaa (kerraten, yllättävän hieno) ja lopulta sängyssä Jyrki Heinon historiallista Turku-dekkaria Kellari (hyvä ajankuva). Muutamaa lastenkirjaa olen lukenut videolla pikku-Vilholle. Lähinnä Marja hoitaa kontaktit lastenlapsiin ja lapsiin näillä teknisillä välineillä suvereenisti, ei näy mitään ahdistusta.
Päivän huipensi Ettore Scolan elokuva La Terazza, joka täydensi viime sunnuntain saman tekijän elokuvan (Mehän rakastimme toisiamme niin paljon) teemoja. Ylipitkä satiiri poliittisten ihanteiden rapistumisesta elegantin ironian höystämänä. Harvoin näkee tällaista kokoelmaa eturivin näyttelijöitä samassa elokuvassa. Siitä seuraa myös vähän veltto snobismi, jonka tässä yhteydessä kesti aivan vaivattomasti. Juhlaviikonloppu pakettiin ja narut kiinni.
11.5. 2020