Ihmeellinen vapaus. Luen viimeisiä vedoksia, teen viimeisiä korjauksia. Tuttu huikaisu menneiltä vuosilta, kohta en voi tehdä enää mitään. On vain annettava kirjan mennä omia menojaan, kustantaja huolehtikoon lopusta.
Kuinka sattui, että samaan päivään osui talvisodan päättymisen muisto. Sotaa kuvasi myös Runeberg, tappiona sitä sotaa pidettiin, silloin menetettiin koko maa. Mutta tappio kääntyi menestykseksi. Niin kävi myös toisessa maailmansodassa. Suomea ei koskaan miehitetty, toistasataa vuotta aiemmin koko maa siirtyi isännältä toiselle. Siitä lähti kansallisuusaate nousuun.
Vapauden tunne tulee siitäkin, että koko viikonloppu pyyhkäistyi tyhjäksi. Lauantaina piti olla Kouvolan lottajuhlassa puhumassa Yrjö Jylhästä, sunnuntaina Hämeenkyrössä samalla asialla (sieltä oheinen kuva). Kumpikin tilaisuus peruuntui. Onkohan sopimatonta olla pikkuisen onnellinen, ei keikkaa minnekään. Vaikka ainahan hyvälle yleisölle on antoisaa puhua.
Kreikka käy omaa talvisotaansa rajoillaan, hybridihyökkäyksen keinot vain ovat erilaiset. Miten totaalisen väärässä olikaan ihmisoikeusidealisti Martti Koskenniemi syyttäessään kreikkalaisia ”raukkamaisiksi”, kun puolustavat rajojaan. Kannattaa lukea suurlähettiläs Georgios Ayfantisin ajatukset aamun Hesarista. Pekka Haavistokin on sen verran realisti, että uskoo meidän panevan rajat kiinni, jos itärajalla olisi menossa samanlainen hybridioperaatio. Koskenniemi tulee todistaneeksi vanhan havainnon, että jos teoria ja sopimukset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa, sen pahempi todellisuudelle.
Eikä tarvitse miettiä, mihin teatteriin tai elokuvaan pitäisi rynniä. Reipas lenkki ja vaikka vilkaisu Sinebrychoffin taidemuseoon, siellä on yleensä väljää. Vielä parempi mahdollisuus lueskella kaikkea rästiin jäänyttä. Täydellisen lokoisia päiviä, kiitos korona näistä. Vaikka muistettakoon: olemme Marjan kanssa itse asiassa riskiryhmää. Pidetään varamme.
Vielä ehdimme tavata hyviä ystäviä, viimeksi Eija-Riitan, jonka kanssa testasimme Sikke Sumarin ravintolan, entisen Laivakoiran ja mitä kaikkea siinä on ollut välillä. Toiseksi lähin paikka kotikiinalaisen Sea Food Gardenin jälkeen. Voimme vilpittömästi suositella Sikken paikkaa Tehtaankadulla, aivan herkullista tartaria ja niittylintua. Tunnelma vapautuneen pariisilainen, mutta voipa se nyt vähäksi aikaa tyhjentyä, mitä valitamme. Urhea Eija-Riitta tekee muuten kolausten jälkeen vielä paluun politiikkaan, siitä iloisina vakuutuimme.
Rajoja suljetaan, tapahtumia perutaan, ulkoista menemistä karsitaan. Käännymme vähän sisään päin, ehkä kohtaammekin toisiamme uudella tasolla. Uusi mahdollisuus, erilaisen elämänkauden alku. Ei nyt missata ainutlaatuista tilaisuutta, eletään täysillä ilman tavanomaisia velvoitteita. Tämä voi tosiaan olla käännekohta itsensä tuntemisen jalossa taidossa.
14.3.2020