Ei tullut mennyksi Tampere-taloon tällä kertaa, mutta onneksi meillä on Areena. Vietimme varsin nautinnollisen oopperaillan kotona mukavilla tuoleilla lumipyryn ryöppyillessä ikkunoiden takana. Tampereen Oopperan juhlateos, Bizet’n Carmen, pääsi isolla ruudulla oikeinkin edukseen.
Viimeksi La Boheme meni kohdaltamme poskelleen junarikon vuoksi. Marja oli tulossa Helsingistä ja juuttui jonnekin Hämeenlinnan vaiheille pariksi tunniksi. Boheemit laulelivat sillä välin aariansa lavalla ja minä yritin nauttia yksinäisellä istumapaikalla. Vilustumisetkin vaivasivat silloin ensemblea.
Mutta nyt oopperassa kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Oli vissejä ennakkoluuloja Marco Bjurströmiä kohtaan, vaikka hän osoitti pari vuotta sitten Myllykolussa taitonsa Sillanpää-oopperan ohjaajana. Siinä hän jo yllätti, ja Carmen näytti sopivan vielä paremmin hänen laadulleen. Tuloksena viihdyttävä show, jossa oli jopa yksi uuden sävyinen oivallus.
Olihan vähän outoa, kun itse Carmenista oli poistettu eroottinen sähkö. Häntä ei saisi näyttämöllä edes koskea. Kyllähän Don José on hetkittäin aika lähellä, mutta koskemattomuus säilyy. Marcon tyyli on viitteellinen ja kaihtaa fyysisyyttä. Miten kauas on tultu Kalle Holmbergin ja Jouko Turkan teatterista. Ohjaaja perusteli ratkaisua sillä, että Carmen on ikiaikainen henkiolento, joka jatkaa elämää keskuudessamme. Tulkinta huipentui kuolinkohtauksessa, josta Carmen käveli tyynesti punaisessa alushameessaan jatkamaan elämäänsä. Näinkin sen voi nähdä., symbolinen nainen jatkaa julmia viettelyksiään. Inhimilliset piirteet riisuttiin tältä naiselta. Tupakkatehtaan tytöksi häntä ei uskonut eikä kai ollut tarkoituskaan.
Niina Keitel lauloi uljaasti eikä siinä mitään, mutta muistimme Jyväskylän viimekertaista Carmenia, jossa oli aivan villin sytyttävä päätähti. Sellainen tyyppi ei olisi sopinut tähän tulkintaan. Toisaalta Marco saa tähtensä annettuna ja niiden kanssa on pärjättävä. Vuolaasti ja aiheellisesti hän kehui tätä miehitystä. Suurimman vaikutuksen meihin teki Don José, Arturo Chacón-Cruz, loistava laulaja ja myös intensiivisesti eläytyvä näyttelijä. Myös Marjukka Tepponen ja Tommi Hakala olivat rooleissaan erinomaisia. Waltterikin pääsi kunnostautumaan pitkässä prologissa.
Kuoron eloisuudessa, kohtaukset läpäisevässä läsnäolossa näkyi parhaiten Marcon innostava ohjaajan ote, jonka myös muistamme Myllykolusta. Lapset tietysti valloittavia, lauloivat jopa ranskaa siinä kuin muutkin. Komea juttu, lavastus tuhlaileva, samoin puvustus. Kannattaa vieläkin veivata esiin Areenalta.
Tampereesta on tullut juhlava musiikkiteatterin keskus. Ennen Carmenia säväytti TT:n Notre Damen kellonsoittaja, ja kaikenlaista on vielä tulossa. Jaakko Ryhänen muisteli oopperan alkuaikoja Carmenin väliajalla, huimaava kehitys on tapahtunut, mutta oli ne esitykset kuulemma hyviä ennenkin. Nyt kansainvälistä huipputasoa, todisti Ryhänen.
Tässä muistui mieleen viimeviikkoinen juttu tv1:ssä, missä neljä henkilöä keskusteli TTT:n Jeppe Niilonpojasta, jota kukaan heistä ei ollut nähnyt. Se ei estänyt heitä esittämästä varmoja käsityksiä kokeilevasta teatterista. Tampereella yleisö on äänestänyt jaloillaan, kolmannes esityksistä on peruutettu. Eräs kriitikko otaksui, että näin vaativa esitys olisi löytänyt oikeamman yleisön Helsingistä. Hänestä Tampereen Työväen Teatterin konteksti on jotensakin ”kevyt”. Mistähän kuplasta tämäkin kaveri teatteria tähystää? Eri asia, että ei tulisi saatujen varoitusten perusteella mieleenkään mennä katsomaan tätä viinanjuontikohellusta.
Pirteä pakkasviikko maalla takana, lunta pyryttää, nyt nokka kohti Helsinkiä. Tauno vartioi taloa tarkasti. Varoitteli vaan, etten hae koronavirusta sieltä Helsingistä tänne Vanajan vankkaan kylään, joka muuten on varmasti viimein linnoitus epidemiaa vastaan. Olkaamme varuillamme. Maaliskuu on alkanut!
2.3.2020