Meidän pöytään kertyi huipputason kirjallista väkeä: Kriitikko ja Kustannusjohtaja, Kääntäjä ja kaksi Biografia sekä Kansanrunoudentutkija. Kaikki kohtuullisen varttuneessa iässä ja silti kaikilla työt täydessä käynnissä. Kääntäjä yllättää omalla kirjalla, Kustannusjohtaja tutkiii käsikirjoituksia menestyvässä yhtiössä, Kriitikko tykittää suuressa päivälehdessä ja Kansanrunoudentutkija on palannut Lontoosta tärkeältä matkalta. Meillä (viimeisillä?) Biografeilla on taas kaksi elämäkertaa tekeillä.
Borshkeiton ja blinien lomassa puhuttiin paljosta muustakin kuin kirjoista. Muisteltiin professori M. Branchia, jonka apulaisena olemme muutamat työskennelleet Lontoon yliopistossa. Osasto oli tarkemmin sanoen School of Slavonic and East-European Studies, johon Suomikin luontevasti kuului. Professorimme toimi loppuaikoina koulun rehtorina eikä jaksanut viimeistellä suurta tutkimustaan 1800-luvun merkkimiehen A. J. Sjögrenin elämäntyöstä. Kansanrunoudentutkija kertoi professorin muistotilaisuudesta Lontoossa ja saattelee nyt työn kauniisti julkaisukuntoon.
Tätä hienoa apulaisen vakanssia Lontoossa ei enää ole suomalaisille tutkijoille tarjolla, rahat on kai loppuneet ja hakijat ehtyneet. Suomi sen silloin kustansi, koska Suomi on Britanniaan verrattuna niin rikas maa, kuten M. Branch tyytyväisenä puuskahti. Elettiin Thatcherin kovaa aikaa. Vanha kunnon Senate House on hylätty ja yliopisto majailee nyt uusissa tiloissa, joita Kansanrunoudentutkija ei erityisemmin suitsuttanut.
Pitäisiköhän vielä käydä Lontoossa, siellä EU:n ulkolaitamalla. Knallissa ja sateenvarjossa uhkailtiin töppäileviä virkamiehiä karkotuksella Ulko-Hebrideille. Alkaako koko Brittein kuningaskunta kohta tuntua samanlaiselta ulkosaaristolta?
Puhuttiin sentään kotimaankin kirjallisuudesta. Kai Ekholmin juttu Donnerista Hesarissa sai kiitosta ja viritti odotuksia tulevan kirjan osalta. (Emme siis olekaan viimeisiä Biografeja.) Esillä olivat niinkin modernit lyyrikot kuin Aaro Hellaakoski ja J. L. Runeberg, joista kuulemme pian lisää. Päätellen Kustannusjohtajan riemukkaista tokaisuista kirja-ala ei sittenkään ole niin syvässä kriisissä kuin väitetään. Vielä kannattaa ponnistella kirjan eteen. On luettu tuoreita muistelmia ja muuta faktapuoleista. Jääkö puhdas fiktio jo taka-alalle?
Kriitikko piti ytimekkään kiitospuheen ja haki keittiöstä uuden punaviinipullon. Emäntä sai runsaasti kiitoksia tarjoilusta. Blinit olivat rapeita ja keitto makoisaa. Opettaja kertoi laulattaneensa Sven Tuuvaa oppilaillaan aina Runeberginpäivänä, ja nämä olivat kuulemma aina yhtä innoissaan runosta. Varttuneempi Biografi kertoi ruotsalaisesta näyttelijästä, joka liikuttui itse runon lopusta, kun esitti sitä jossakin tilaisuudessa.
”Olipas pirun hauska ilta”, totesi Biografi joukon nestorina, ja niin taisi ollakin. Mitä kaikkea kommentoitiin uusista kirjoista ja teatterista ja yleisestä elämänmenosta ei voi tarkemmin referoida, kun ei kaikkea oikein muistakaan. Pääasia että ollaan vielä hengissä ja voidaan tarinoida näinkin räiskyvästi.
Alkuvuosi on sopivan seurallista aikaa, varsinkin kun käsikirjoitus makaa turvallisesti kustantajalla. On tavattu Dekkarikuningatar lounaalla Sikalassa ja Hietalahteen muuttanut Menestyskirjailija Salvessa, on istuttu Esseistin kanssa Ekbergillä ja Baritonin kanssa Suomalaisella Klubilla, on nautittu intialaisen Uskontotutkijan tulisia herkkuja Lauttasaaressa. Lisäksi on esitelmöity äskettäin kuolleesta Aila Meriluodosta Kampissa ja tavattu Tyttärensä miehineen meillä.
Hitto mitä kaikkea on ehditty, elokuviakin on nähty ja kipaistu Tukholmassa ja ihmetelty tätä päättymättömän lumetonta talvikummajaista, joka nyt katkeaa matkaan Pirkanmaalle, syvän kyröläisen hiljaisuuden keskelle. Niin hauskaa kuin onkin pitkän kirjoitusrupeaman jälkeen tavata ihmisiä, miten virkistävää ja tuulettavaa ja antoisaa, rajansa on sosiaalisuudellakin, kuten Journalisti radiossa juuri julisti. Nyt ympäröiköön vaihteeksi yksinäisyys kulkijaa.
24.2.2020