Kohotimme juuri maljat Jörn Donnerin muistolle Outi Pakkasen ja Marjan kanssa Sea Horsessa. Niin poistui taas yksi elokuvamies, siellä on jo koko jengi odottamassa filmitaivaan portilla: Peter von Bagh, Matti Salo, Jerker A. Erikson, Aito Mäkinen, Matti Kassila, Kaarle Stewen… Kenttä tyhjenee.

Kaikilla on muistikuvansa Jörnistä. De mortuis nil nisi bene. Kuolleita kuuluu kehua, mutta rajansa siinäkin. Kun Aamulehti julistaa etusivulla: DONNER OTTI HALTUUNSA KOKO MAAILMAN ja otsikoi sisäsivulla VIIMEINEN JÄTTILÄINEN, kohtuuden rajat ylittyvät.

Donner oli persoonallisuus, jonka hän kehitti brändiksi. Hänellä oli varaa nonchalantiin ylimielisyyteen ja huolettomaan elitismiin. Hänelle sallittiin röyhkeä snobismi, koska hän oli Jörn Donner. Ikävä häntä tulee, aitoa arroganssia on keskuudessamme enää niin vähän. Pärjätäänkö jatkossa Matti Klingellä ja Björn Wahlroosilla?

Claes Andersson oli toista maata, vaikka Norsenin poikia hänkin. Monitaituri, jakautunut lahjakkuus. Luen hänen hajamietteitään viimeiseksi jääneestä kirjasta Busholmen nästa. Sympaattista flaneerausta Jätkäsaaren ja Kampin vaiheilla. Lyriikkansa on kirkkaampaa kuin tämä tajunnanvirta. Kumpikin, Cladon ja Jörkka,  kokeili politiikkaa vailla erityistä menestystä, vai paransivatko maailmaa?

Joku arvioi vielä lahjomattomasti Donnerin romaanit ja elokuvat. Viileää fiilistelyä, armotonta aikalaisraporttia, älykästä sarkasmia, väsynyttä nihilismiä. Löytyy varmaan jokunen huippukin. Käykööt tutkijat töihin. Elämästä tiedämme kylliksi, tuotanto on kunnolla arvioimatta. Nuori Donner on paras Donner, hänestä löytyy vielä aitoa hermoa. Kirjailijana hän on monesti kiintoisan materiaalinsa veltto juontaja. Parhaimmillaan ironia iskee.

Outin kanssa muistelimme joitain Jörnin elokuvia, nostalgista ajankuvaa, mutta mitään ihan sytyttävää ei tullut mieleen. Puhelimme kyllä paljosta muustakin, kirjoista ja teatterista, viimeaikaisista elämyksistä, tutuista joita Sikalassakin iltapäivän mittaan tapasimme. Historiallista päivää hehkutimme: brexit ja Jörn exit. Vakavia tunnelmia, mutta pelvotta tulevaa kohti. Outilla on uusi kirja työn alla ja minäkin pääsen kohta irti entisestä.

Muutaman tapaamisen perusteella Jörnistä jäi reilu ja mutkaton kuva. Ystävällinen hän oli, kun neuvottelimme jostakin Mikko Niskasen aiheuttamasta törmäyksestä tai filmioikeudesta MTV:n aikoinani. Monista muistoista ilmenee, että hän oli yksityisesti eri ihminen kuin tuo tunnettu julkisuuden provokaattori. Kevyet mullat median sitkeälle sisällöntuottajalle.

Tiistaina kuuntelin Hannu K. Riikosen klassisen luennon Thomas Mannista yliopistolla. Nobel-kirjailijoista kertova sarja on menossa Sanna Nyqvistin johdolla. Minun vuoroni luennoida oli keskiviikkona, aiheena kas kummaa Sillanpää, Nobel 1939. Taustoitin pitkää palkintomarssia ja yritin löytää joitain uusiakin yhteyksiä. Oli hauska vierailla pitkästä aikaa luentosalin katederilla. Porthaniassa alkoi yliopistourani syksyllä 1963: kuuntelin Lauri Viljasen luentoja lyriikan teoriasta kakkossalissa. Hyviä muistikuvia, elävää kulttuurihistoriaa. Näin kaari täyttyi. Viimeisen kerran yliopistossa?

Pääasiassa olen istunut työpöytäni äärellä ja käynyt läpi, tarkistanut, hionut, täydentänyt, korjannut Runebergista kertovaa käsikirjoitusta, jonka Marja on oikolukenut ja joka pian alkaa toivoni mukaan muotoutua kirjaksi. Jätän sen kustantajalle juhlavasti Runebergin päivänä, näin on sovittu. Samana päivänä Jörn Donner täyttäisi 87 vuotta. Lyökäämme kättä Johan Ludvigin ja Jörnin kanssa. Eläköön kansallisrunoilija ja kapinoitsija. Tammikuu selätetty, tästäkö alkaa talvi täälläkin pikkuisen pakastua, aurinko pilkistellä ja kevät koittaa.

31.1.2020