Porvoo on ihan lähellä ja silti siellä tulee käydyksi harvoin. Se on rattoisa pittoreski kaupunki, ja siellä on Suomen vanhin ja paras kirjailijamuseo.
Teimme viimein kauan suunnitellun retken, siis Porvooseen. Pääaihe oli tarkistaa vielä J. L. Runebergin jälkiä ja tervehtiä hyviä ystäviä. Sattui ihmeen kaupalla 
kaunis puoliaurinkoinen sunnuntai, valokuvaajalle paras valaistus. Siellä vaeltelimme puoli päivää ja lopun aikaa nautittiin lounasta.
Tietysti olen käynyt Runebergin kodissa kansakoulupoikana ja kerran myöhemminkin, mutta nyt sitä katselin uudistunein silmin. Olen saanut jokseenkin valmiiksi Runebergin elämäkerran, viimeistelen ja teen tarkistuksia. Juuri tähän saumaan käynti sopi, ei ohjaa liikaa, mutta auttaa tarkentamaan asioita.
Suomessa on vähän kirjailijamuseoita muihin sivistysmaihin verrattuna. Helsingissä ei ole yhtäkään (Waltarin koti on yhä vireillä), ja muuallakin vain harvoja. Runebergin koti perustettiin museoksi viisi vuotta hänen kuolemansa jälkeen 1882. Rivakkaa toimintaa 1800-luvulla, nyt tällaiset venyvät ja viipyvät jos toteutuvat ollenkaan.
Se on komea talo, kymmenen korkeaa huonetta, joista kaikki eivät ole museokäytössä. Kelpasi Johan Ludvigin perheineen siinä asustaa, vaikka halvaus himmensi viimeiset vuodet. Huonekalut ja esineistö on varsin alkuperäistä, koska ensimmäinen intendentti J. E. Strömborg ne huolellisesti luetteloi ja palautti paikoilleen. Jopa näyttävät huonekasvit on Fredrikan alkuperäisistä pistokkaista kasvateltu. Marcus Larsonin mahtipontiset maisemataulut kertovat ajasta omaa kieltään. Runebergista kertoo varsinkin C. L. J. Almqvistin muotokuva, jonka isäntä piti seinällään senkin jälkeen, kun ruotsalainen oli myrkytyksestä ja muustakin syytettynä lähtenyt maanpakoon. Vaikuttava on edelleen hänen sairasvuoteensa ja pyörätuolinsa ja nojatuoli, missä istuen Fredrika luki hänelle ääneen ympäripyöreitä päiviä. Kiinnosti myös böömiläinen lasirasia, jossa Fredrika säilytti Vänrikki Stoolin käsikirjoitusta. Mahtuipa pieneen tilaan.
Reippailimme vanhaan kaupunkiin, missä katsastimme Rihkamakadun talon, jossa Runebergit asuivat ennen muuttoa viimeiseen kotiin. Kirkonmäellä on myös vanha kymnaasirakennus, jossa Runeberg paukutti latinaa pojankoltiaisten päihin. Nykyisin se näkyy olevan tuomiokapitulin käytössä. Siihenkin Runeberg muuten kuului aikanaan, papiksi vihitty mies kun oli ja huomattava virsirunoilija.
Tempaisimme väliaikakahvit hauskassa Glassikossa ja jatkoimme matkaa joen yli Näsinmäen hautausmaalle. Kauas jo erottuu Runebergin hautamuistomerkki, joka on komeampi ja kookkaampi kuin yhdenkään muun suomalaisen kirjailijan. Tuskin on kilpailijoita muidenkaan taiteiden puolella, ei valtiomiestenkään. Mieleemme tuli vertauskohtana vain Sir Walter Scottin hautamauseleumi Edinburghissa. Scott olikin sekä Runebergin että Fredrikan mielikirjailijoita.
Runebergin patsas keskikaupungin puistossa on muuten pienempi ja jollain lailla läheisempi, luontevampi kuin se Espan ylväs monumentti, molemmat Walterin veistämiä. Kaiken lisäksi Runebergilla oli lahjakasta ja hyvin menestyvää jälkikasvua.
Meidät palkittiin uutterasta kävelystä muhkealla lounaalla Ulla Paulan ja Acke Bjuströmin luona, missä joukkoon liittyivät jälkimmäisen sisar Minna ja miehensä Kalevi. Ullan tunnemme vanhastaan sillanpääläisistä ympyröistä. Nyt heillä on hankittuna kaupunkiasunto Runeberginkadulta vastapäätä kirjailijan kotia. Siellä kelpasi istua ja puhella iltaan saakka, jolloin bussi kiidätti hetkessä takaisin Helsinkiin.
Tarkentunein silmin ja uudistunein voimin voi iskeä taas Runebergin elämäkerran viimeisiin sivuihin. Joskus on kirjan tekeminen näin hauskaa ja hyödyllistä.
27.1.2020