Kuukausi maalla. Turgenev lienee kirjoittanut aiheesta. Näin säkkipimeänä aikana se kypsyttää kyllä. Nuuttina ajelin takaisin valoihin.
Myös täysi yksinäisyys on välillä hyvä. Kun Marja lähti jo Helsinkiin, jäin kuulostelemaan itseäni. Hyvää juttuseuraa, ei paljon erimielisyyksiä. Työrauha liiankin rikkumaton. Tulostakin syntyi.
Kun eletään näin lotisevassa säässä tammikuun puoliväliä, ei kai kukaan enää epäile ilmaston vähän lämmenneen. Eihän näin pitkää marraskuuta ole aikoihin koettu. Mutta sisätyöläisen kannalta ilmasto on otollinen: ei mitään hinkua ulkoilemaan. Vaikka tietysti pitäisi. Paino on noussut vain pari kiloa.
Timo Soinilta on vastaavasti pudonnut kuusi kiloa. Iloiselta vaikutti vanha samurai, kun pääsi taas parrasvaloihin. Kun Soini kehui perustamaansa puoluetta (jota siis Halla-ahokin pystyy johtamaan), olisi kysyttävä, miksi sitten niin hyvä puolue piti hajoittaa. Sama puolue valitsi uuden johdon demokraattisesti. Ulosmarssijat katosivat siniseen menneisyyteen. Katumusharjoituksia katolinen suorittaa kuulemma vain rippituolissa. Nyt Soini haluaa mukaan presidenttigallupeihin. Kohta niitä taas pystytellään. Veikkaan ettei pylväänsä nouse kovin korkealle, mutta saahan siinäkin taas hauskasti huomiota.
Sitä paitsi Soinin mainostama populistinen ajatus siitä, että vain eliitti pitää asioita vaikeina ja monimutkaisina, kun taas kansa haluaa ja ymmärtää yksinkertaisia ratkaisuja, on paitsi tyhmä ja lyhytnäköinen myös vaarallinen. Mitähän Mauno Koivisto, ylimmäinen fundeeraaja, olisi ajatellut tuommoisesta. Hän olisi varmaan kauhiast hämmästyny ellei suorastaan kauhistunu.
Rööperi ja Sepänpuisto ovat paikallaan. Jotkut valittavat, että vuotuinen parkkeerausmaksu on liian alhainen! Älkää nyt hyvät ihmiset, jo parkkipaikan löytäminen on oma saavutuksensa. Vihreät haluavat kurittaa lisää autoilijoita. Talli pitäisi olla, mutta tuossa Citikka taas nököttää kuraisena kadun ja puiston välissä. Vieläkö se ehtii elinaikanani vaihtua sähköiseksi? Hybridi olisi kompromissi. Mutta kai sitäkin täytyy aina välillä parkkeerata. Kaupungissa en asioi autolla – jos yritän, seurauksena parkkisakko.
Tietysti autot rumentavat kaupunkikuvaa. Ihmeen ihania ovat Inhan tai Branderin kuvaamat Helsinki-näkymät, ei auton autoa. Ihmisillä tilaa ja eloa toimitella asioitaan. Elanto oli niukempi, mutta ilmatila aivan toinen kuin nyt. Aikoja entisiä on kiva haikailla, mutta harva niihin haluaisi tosissaan palata.
Tämä on vain alkuverryttelyä, kun on käärittävä hihat ja jatkettava töitä täällä ahtaammassa työtilassa, ikkunan takana tyynnyttävä pihanäkymä. Ensin lenkille, siitä uusi kuntokausi alkaa.
14.1.2020