Aivan kuten Janne Virkkunen totesi museosta poistuessaan: siellä kannatti käydä. Kyse oli HAM:in näyttelystä, joka kertoo sotien mielialoista. Erinomainen näyttely, suorastaan liikuttava. Ihmisten kasvot, asennot, varusteet, vaatteet, siviilien vakavuus, lasten halu jatkaa leikin maailmaa taivaan pauhatessa. Aseman tungoksessa odotti koska vain näkevänsä omat vanhempansa. Eivät sattuneet kohdalle.
Ajan taide reunusti hyvin kuvallisia dokumentteja. Sodan tunnelmat välittyivät tauluistakin, vaikka hiljaisemmin. Ellen Thesleff ei tämän kovan konkretian jälkeen puhutellut samalla tavoin, mutta kotona piti ottaa esiin Hanna-Reetta Schreckin elämäkerta ja katsella hänen taustojaan. Tärkeät näyttelyt on nyt selvitetty, näitä ennen Sinebrychoffin Lucas Granach ja Ateneumin Schjerfbeck ja Ruoveden taiteilijat, joihin Thesleffkin kuuluu. Schjerfbeck puolestaan liittyi sodan taiteilijoihin, näyttelyt menevät kiintoisasti lomittain.
Sodan kuvia täydentelin nostamalla hyllystä siellä levossa lymyileviä kuvateoksia, Suomi tahtoi elää (1955) ja tuoreempi Sodassa koettua (2009), aikansa painojälkeä kummassakin. Jotenkin mustavalkoinen valokuva voi kertoa enemmän kuin dramaattinen tv-dokumentti tai edes värein ja ääniefektein melskaava elokuva. Koskettavia tuokioita, elettyjä hetkiä. On vielä mentävä jatkamaan elämyssarjaa Hakasalmen huvilaan.
Kuinka vastakkainen on sitten tanssin glamour-kavalkadi, jota MTV on tuhlaillen tarjoillut sunnuntai-iltaisin. Yritin sinnikkäästi vähätellä ja pakoilla tätä viikon huipputapausta monet vuodet, mutta nyt on tunnustettava, että sen korkeatasoisempaa viihdettä ei meillä ole aikoihin esitetty. Onhan se aivan huippuunsa viritetty ohjelmakokonaisuus, jossa kaikki osatekijät loksahtavat kohdilleen. Itse tanssiesitykset häikäisevät, mutta olivat menettäneet jotain alkuaikojen kömpelöiden amatöörien tuomasta karheudesta. Marja on seurannut ohjelmaa alusta asti, hienoja juttuja, voin jo myöntää.
Lauantaina olimme musiikillisessa seurassa Sauli Tiilikaisen ja Marja Sumarin luona eleganteilla päiväkutsuilla. Oli Marjan syntymäpäivä. Lisäksi oli hauska tavata taas Myllykolun muitakin tähtiä, Helena ja Kim Juntusta lapsineen. Jaa niin, Helena on tainnut välillä laulaa muuallakin pitkin maailmaa. Oli tilaisuus tutustua Okko Kamuun ja vaimoonsa Katriinaan. Henkevää herkuttelua pitkin iltapäivää.
Puhuttiin Syyssonaatin heikosta menestyksestä Kansallisoopperassa sekä Wagner-jutuista, joihin emme ehtineet ollenkaan mukaan. Veijo Balzarin Drom-teatteri ansaitsi happamen huvittunutta huomiota. Teatteripiireissä on kauan tiedetty huijauksen laatu ja määrä. Nyt se on paljastettu kaikelle kansalle. Romanikortilla on Veijo kerännyt sievoista tukea niin rahallisesti kuin illusionäärisesti. Korkeille tukijoille nolo pudotus todellisuuteen. Ikävä loppu koitti ilmeisen rikolliselle ”teatterikoulutukselle”.
Tänä lauantaina ilahdutti meidän Alman saama kiva kritiikki Hesarissa Nyrjähtänyt kitara – konsertista, joka esitettiin torstaina Musiikkitalossa. Jatkoa on kuulemma tulossa. Silloin menemme mekin paikalle, nyt Alma arveli, ettemme niin modernista musiikista ymmärrä kuitenkaan mitään.
Saulia kuuntelimme jo tiistaina Suomalaisella Klubilla, missä vietettiin koulutoverin Aarno Cronvallin ja muutamien muiden offisianttien läksiäisiä hallituksesta. Siellä on tasokkaita tilaisuuksia, kuten tänäkin iltana, kun René Nyberg kertoo patriarkoista ja oligarkeista. Taidan mennä kuuntelulle.
Joulukuuta jo mennään, kynttilä sytytetty, toivo hyvä herätetty.
2.12.2019