Viikko maalaiselämää, seurattu maalämmön asennuksia taloon. Etenemistä ja vaikeuksia. Yli 300 metrin syvyinen reikä tukkeutui välillä, on porattava uudelleen. Sillä välin tehopari Viitanen et poika tekevät varmaa työtä pannuhuoneessa. Kohta maan uumenista pitäisi olla luvassa ikuista lämpöä.
On ollut tässä aikaa kirjoittaa, lukea ja katsella televisiota. Harmaa ulkosää ei ole houkuttanut. Nähty kaksi Nyrki Tapiovaaran hienoa elokuvaa, Miehen tie ja Varastettu kuolema. Molemmissa kuolemaa katsotaan silmästä silmään. Ahrolan Paavon tunnelmat huhtikuisena aamuyönä, kun hänen vaimonsa kuolee, on nuori ohjaaja tavoittanut mestarillisesti, sanoisin sillanpääläisesti. Moneen kertaan nähty elokuva jaksaa edelleen liikuttaa, eikä loppupuolen keveneminen sitä ratkaisevasti heikennä. Onhan aina katsottava uudelleen Laitilan suulin tanssikohtaus ja itsensä Eemelin repliikki, vaikka siitä nyt ei ihan sivuosa-Jussia tullutkaan. Mirjami Kuosmanen on henkeä salpaavan uhkea Alma.
Varastetun kuoleman Tapiovaara leikkasi hieman liian epäselväksi, mutta filmikerronta oli aikansa avantgardea ja kestää vieläkin. Replikointi ja äänentallennus luokatonta. Tunnelma parhaimmillaan todella tiheä, mutta sähläys aseiden hankinnassa vakuuttaa, ettei vallankumouksestakaan mitään tule, ainakaan tuolla tyylillä. Tuulikki Paananen pelastaa elokuvan, ja lopun kuolinkohtaus koskettaa edelleen. Alkuteoksen kirjoittaja Runar Schildt oli Sillanpään läheinen ystävä, jokin vaisto johdatti Tapiovaaran vuoden välein heidän teostensa pariin.
Näin viikko sitten Orionissa kolme lyhytelokuvaa, tuottajina, kirjoittajina, kuvaajina Tiilikainen Brothers. Siinäkin vaikutti parhaiten syöpään kuolevan nuoren miehen sisältä nähty, subjektiivinen tunnekuvaus. Kuolema on vanhin ja varmin aihe, antiikin aiheista suosituin. Satiiri, parodia ja kauhu ovat paljon vaikeammin lyhyessä muodossa toteutettavissa. Tutustuin tekijöihin oluthuoneen jälki-istunnossa, syytä seurata näiden lahjakkaiden nuorten kehitystä.
Huuhkajien huuma ei kuole, vaan nousee lakikorkeuteensa kesäkuussa. Onkohan siinä jo uskonnollisen ylösnousemuksen piirteitä. Kirkkoherra Kari Kananen katsoi, että matsia voi hyvin katsoa vaikka Paavalin kirkossa, ympäristö itsessään ei tee tapahtumasta uskonnollista. Kokijat valikoituvat vapaaehtoisesti, joten pelkoa kristillisestä pakkoindoktrinaatiosta ei liene? Toista kuin koululaisten on Huuhkaja-fanien laita, vaikka… hetkinen, samoja naamoja voi olla kummassakin ryhmässä. Toivomme jatkossa mahdollisimman uskontovapaata jalkapalloilua.
Nyt kun mielipidekin voi olla rikos, on syytä seuloa tarkkaan sanottavansa. Lain tulkinta on taannehtivaa ja valikoivaa – vähän samaan tapaan kuin taannoin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Silloin oikeusoppineet arvostelivat kovasti taannehtivaa lakia. On siis kaksi, jotka eivät vanhene koskaan: murha ja väärä mielipide.
Pitäisiköhän valtakunnansyyttäjän selailla Pentti Linkolan vanhoja teoksia? Niistä löytyy kovaa kiihotusta kansanryhmiä vastaan, esimerkiksi teollisuusjohtajia, joita Linkola kehotti tappamaan. Nämä homopuheet ovat hyttysen hyrinää sen rinnalla. Mutta kuten sanottu, lakia sovelletaan valikoivasti, muuten syntyisikin todella rumaa jälkeä. Linkolan elämäkerta on glorifioitu Finlandia-palkinnolla, kaikkine karmeine mielipiteineen, joita kirjoittaja Riitta Kylänpää esittelee, vaikka ei tietenkään niihin semmoisinaan yhdy.
Kun ironia ei aina mene perille, sanottakoon selkokielisesti, että kunnioitan Linkolan tinkimätöntä johdonmukaisuutta ja pelkään todella, että jonakin päivänä hänenkin tasoisensa ajattelijat otetaan oikeussaliin vastaamaan sanoistaan. Ikään kuin kehittynyt yhteiskunta ei kestäsi jyrkkiä toisinajattelijoita. He ovat henkireikä, silloinkin kun esittävät ”vääriä” eli ”rikollisia” mielipiteitä. Se oikeus täytyy sentään suoda, muuten tukehdumme tähän hyperkorrektiin yksimielisyyteemme.
21.11.2019