Juuri kun kone nousi kotimatkalle Iraklionin kentältä, Tukholmassa julkistettiin kaksi kirjallisuuden nobelistia. Mikään yhteys ei koneessa toimi. Piti malttaa mieli Helsinkiin saakka ennen kuin palkitut paljastuivat. Eivät ne ihmeitä yllätyksiä tarjonneetkaan, varmoja eurooppalaisia valintoja. Akatemia ei halunnut enää entisten sekoilujen perään lisää kohinoita.
Marja sanoo, että hänellä oli Almalta joululahjaksi saatuna Olga Tokarczukin Päivän talo, yön talo, mutta se on kadonnut. Ilmeisesti joku on lainannut. Pitäisi aina laittaa lappu lainoista. Jos joku tuntee tuntonsa kolkuttavan, nyt olisi kreivin aika palauttaa. Marja piti romaania niin hyvänä, että minäkin voisin sen ymmärtää.
Peter Handkelta olen lukenut jotakin hänen laajasta tuotannostaan, ehkä esseen tai pienoisromaanin. Wienistä kuulen kerrottavan, että siellä kohistaan eniten hänen vanhoista Balkanin kansanmurhan lausunnoistaan. Meillä tv-uutisten asiantuntija suhtautui Handkeen penseästi. Sukupuoli oli väärä, olisi pitänyt kuulemma palkita kaksi naista. Sukupuoli alkaa olla tärkein taiteen arvotuksen kriteeri.
Me kumminkin selvisimme Mika Waltari -seuran Kreetan matkalta hyvin kotiin. Iraklionissa tervehdimme Niko Kazantzakisin hautaa, hän ei koskaan saanut Nobel-palkintoa. Ristiriitaisesti häneen kotimaassaan suhtaudutaan. Luin ja katsoin elokuvanakin teoksen Kerro minulle, Zorbas ennen lähtöä. Pidin ryhmälle esitelmän hotellin konferenssihuoneessa yhdistellen teemallisesti Sinuhen Minea-jaksoa, Zorbasta ja Anja Snellmanin uutuutta Kaikkien toiveiden kylä. Kaikissa esiintyy kreetalainen hirviö, ensin Minotauroksen muodossa, sitten varhaisen kapitalismin ja pakahtuvan erotiikan ja lopulta EU:n ja paisuvan matkailuelinkeinon muodossa. Aiheesta voisi laajentaa vaikka pienen esseen.
Etupäässä lomailimme Kreetalla. Sehän on siihen mainio saari, lämpöä riitti hellelukemissa. Toki tutkimme Knossoksen palatsin sokkelot, missä kävimme lasten kanssa 30 vuotta sitten. Retkeilimme myös Agios Nikolaoksessa ja Spinalongan saarelle ja poikkesimme laivamatkalla paratiisilliseen uimapoukamaan. Sieltä se Facebookin kuvatervehdys. Toisenkin rauhallisen rannan löysimme kahdestaan Marjan kanssa. Siellä loikoessa ja polskiessa muu mailma unhoittuu. Välimeri on ihmeen kirkas ja lämmin tähän vuodenaikaan.
Seurasimme sitkeästi myös Dohan MM-kisoja iPadista ja minun uudesta Samsung-puhelimesta. Nyt maailma avautuu ihan uudella tavalla, kun hylkäsin viimein kehnon Huawein. Kisoissa oli upeita kohokohtia, vaikka järjestelyjä moitittiin. Kärki on kadonnut suomalaisten ulottumattomiin. Ennen keihään neljäs sija olisi ollut maansurun aihe, nyt se pelasti koko kisat. Mutta olihan miesten seipäässä ja korkeudessa, oli pituudessa ja kolmiloikassa ja naisten vastaavissa hienoja hetkiä ja ihmeellisiä saavutuksia. Miesten täpärää kuulaa emme ikävä kyllä ehtineet nähdä, oli kaikkea ohjelmaa. Pekka Huhtaniemen kisaveikkauksessa jäin tutunomaiseen tapaan hännille, mutta en viimeiseksi. Pidän yllä perinteistä optimismia. Vielä tästä noustaan, kun Tokioon tullaan.
Hotelli Mediaterraneo Hersonissoksessa tarjoili yltäkylläisiä iloja ja ruumiin nautintoja, mutta piinasi varsinkin rouvaa iltayöstä helvetillisellä metelillä altaan partaan lapsi-discosta (!). Minä nukun kuin tukki, vaikka samassa huoneessa discottaisiin, tosin aamuyöstä valvon ja luen. Matkailijain yörauhan kannalta Tjäreborg voisi hillitä näitä jymymekkaloitaan.
Mutta kaikkiaan mainio matka, jollaisiin Waltari antaa teoksillaan jatkuvasti hyviä kohteita. Tällaisilla matkoilla joukko on fiksua ja kirjallis-kulttuurihistoriallisesti orientoitunutta, monin tavoin aktiivista. Kiitos vain kaikille, oikein hauskaa oli eikä liian hillitöntä enää tällä iällä. Vaikka hotelli tarjoili kaiket päivät ilmaista viinaa! Ennen semmoinen olisi ollut kohtalokasta suomalaisturisteille.
Niin, matkahan oli vähällä peruuntua, kun ensimmäiset uutiset tulivat Thomas Cookin konkurssista. Silloin ajattelin, että säästyypä ehjä työviikko. Nyt olemme hyvin tyytyväiset, että matka sittenkin toteutui Leenan ja Päivin varmassa komennossa. Tuossa yllä kaksi kotimatkalaista pariskuntaa yhteisen vihkipappimme Ari Suutarlan suojeluksessa.
Ja vaikka ruuan tarjonta oli yltäkylläistä ja monisorttista, ihan parhaan aterian nautin juuri äsken tuolla meidän keittiössä. Marja kävi näet aamutuimiin silakkamarkkinoilla! Tästä raikas syksy käyntiin pannaan.
11.10.2019