Mikkelissä järjestettiin kolmas sotakirjallisuusseminaari viime lauantaina. Aiheena oli talvisota, jonka syttymisestä tulee pian kuluneeksi 80 vuotta.
Tarkemmin sanottuna: ”Kun talvisota syttyi, ei syttynyt talvisota.” Sitaatti on Veijo Mereltä. Sillä avasi kirjailija Petri Tamminen esitelmänsä, jossa hän tarkasteli sotakuvausten pieniä arkisia piirteitä. 30. marraskuuta 1939 ei vielä tiedetty, että tämä on nyt talvisotaa. Nimitys tuli käyttöön vasta välirauhan aikana.
Historia elää yksityiskohdissa. Hyvä esimerkki oli Mannerheimin ensimmäinen toimi, kun pommit putosivat Helsinkiin. Hän käveli asunnoltaan Kaivopuistosta puolustusministeriöön ilmoittautumaan ministeri Niukkaselle sotaväen ylipäällikön ”paljon puhuttuun toimeen”. Matkalla hän pohti seuralaisensa kanssa, mikä oli protokollan mukainen järjestys tilanteessa: kävellä kumppanin rinnalla, edellä vai perässä? Mannerheimilla oli huumorintajua.
Apulaisprofessori Antero Halmila esitteli brittien suhtautumista talvisotaan monin näyttein. Sikäläisiä lehtimiehiä ihmetytti, että tiedoissa puhuttiin vain Mannerheimin johtamasta ”valkoisesta armeijasta”. Missä oli O. W. Kuusisen kansanarmeija? Senhän piti antaa ratkaiseva isku, kun Suomen työväki liittyisi vapauttajana saapuvaan puna-armeijaan? Britit väittivät uutisia puutteellisiksi ja sensuroiduiksi. Tilanne korjautui, kun joukko toimittajia rantautui Kämpiin seuraamaan omin silmin tapahtumia.
Talvisodasta kuten yleensä sodistamme on kirjoitettu valtava määrä kirjoja ja muita kuvauksia. Suomi varmaan johtaa oman sotakirjallisuuden maailmantilastoa. Pääseekö Venäjäkään tasoihin? Ensimmäiset kirjat talvisodasta, Mika Waltarin Antero ei enää palaa ja Onttoni Miihkalin Suomussalmen sotatanterilta, ilmestyivät sodan ollessa vielä käynnissä. Ne eivät tavoitelleet taiteellista tasoa, mutta ovat ajan tunnelmien tallentajina arvossaan.
Kirjastotoimenjohtaja Virpi Launonen kävi urheasti läpi tätä kirjapinoa. Paljon on unohtunutta ja myöhemmin myös pannaan julistettua. Suomen Moskovan lähettiläs J. K. Paasikivi joutui 30.10.1940 varapääministeri Vishinskin puhutteluun aiheesta. Miksi Suomessa ilmestyi suorastaan tulvavirta kirjoja, jotka ilmensivät vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan? Paasikivi ilmoitti, ettei ollut sellaisia lukenut. Parin päivän päästä hän joutui itsensä Molotivn tenttiin samasta aiheesta. Venäläisten hipiä oli herkkä voitetun vaikka surkeasti sujuneen sodan jälkeen. Kerroin asiasta Vesalta saamani viitteen perusteella.
Muuten kerroin kahden veteraanin vastakkaisista koettelemuksista talvisodan vaiheilla. Samaan aikaan kun F. E. Sillanpää juhli Nobel-palkintoaan Tukholmassa, kova kilpakumppani Ilmari Kianto kärvisteli tutkintovankeudessa Mikkelissä syytettynä sotapetoksen yrityksestä. Kuritushuonetta tuli puoli vuotta. Kirjailijoilla on kohtalonsa. Pian Sillanpääkin romahti ja joutui Kammion sairaalaan pariksi vuodeksi. Marssilaulun kirjoittajan hermoille kävi äkillinen nousu taistelevan kansakunnan symbolihahmoksi.
Eikä hyvin käynyt Yrjö Jylhällekään, jonka runoja Markku Halttunen koruttomasti tulkitsi seminaarissa. Täydensin kuvaa muistuttamalla, että talvisodan paras kuvaaja, Kiirastulen runoilija, ei koskaan päässyt irti Taipaleenjoelta, missä hän komppaniaansa johti tulisissa taisteluissa. Sodan aiheuttamia traumoja on vasta nyttemmin tarkemmin tutkittu. Everstiluutnantti Juha Mälkki tarkasteli armeijan johtamisen strategioita. Olimme hänen kanssaan samaa mieltä, että tuskin mikään ihmisen saama tehtävä voi olla vaikeampi kuin johtaa sotaväenosastoa taistelutilanteessa.
Päivi Lipponen vannotti lukemaan romaaninsa Ihmisyyden vuoksi, johon hän on tehnyt valtavasti taustatöitä, mikä ilmeni hänen esitelmästäänkin. Kolkuttelimme samassa junassa illalla Helsinkiin monia näkemyksiä rikkaampina. Seminaarin järjesti Kesäyliopisto kumppaneineen, päätekijänä ennestään tuttu Anne Havukainen ja juontajana Juha-Pekka Koskinen (kuvassa). Järjestelyt taas erinomaisia. Paikkana oli vanha työväentalo Naisvuoren kupeella, monenlaista historiaa liittyi senkin vaiheisiin. Ehdin vilkaista myös Risto Ryti -näyttelyä, joka on esillä Päämaja-museossa. Sota valtaa jälleen Mikkelin.
Sain Marjalta viestin, josta näkyy Jouko Grönholmin koko sivun arvio Jylhä-kirjastani Erään soturin loppu Turun Sanomissa viime perjantaina. Hyvin ja terävästi kirjoitettu. Lisäksi Matti Pulkkinen on esitellyt kirjaa neljässä Pirkanmaan paikallislehdessä ja Hämeenkyrön UutisOivakin on pinkonut joukkoon omalla arviollaan. Mistäs nyt tuulee? Pieni romaani ponnistaa sittenkin esiin kirjatulvasta. Yrjö Jylhä saa ansaitsemaansa uutta huomiota.
28.9.2019