Kaksi vanhaa krenatööriä juhlatämmingissä. Puhutaan, lauletaan ja muistellaan. .

Ei uskoisi, mutta Kauno Perkiömäki täyttää jo 80. Kulttuurin sotaratsu on edelleen täydessä toimintavireessä. Hän hoitelee Heiskan kylätoimintataloa (ja laajentaakin sitä), vetää siellä toimivaa kesäteatteria, järjestää kirkkokonsertteja ja solmii maakunnallisia yhteyksiä. Ehkä hän joskus viettää yksityiselämääkin.

Meitä oli Heiska-saliin kokoontunut täysi huone tuuppaamaan Kaunoa seuraavalle vuosikymmenelle. Ohjelmaa oli kovasti ja tarjoilu erinomaista. Tapio Parkkinen juonsi juhlaa ja piti puheen, Maaseudun Taiteellinen Teatteri esiintyi monin laulu-numeroin, vanha opistotoveri puhui, ja Marja Rajakoski vetäisi oikein sopraanosooloja a cappella. Yhteislaulut kajahtivat harvinaisen komeasti, kun oli paljon kuorolaisia paikalla.

Omassa puheessani muistelin puhelinsoittoa Hämeenkyröstä Helsinkiin joulun alla 1971. Minulle tuntematon Kansalaisopiston rehtori Kauno Perkiömäki tiedusteli mahdollisuuksia saada aikaan jonkinlainen kuvaelma Sillanpään tekstin pohjalta syntymäkodin Myllykolun edustalle. Oli tarkoitus järjestää seuraavana kesänä 1972 suurisuuntaiset Vanhan Kyrön Päivät. Omaehtoinen kulttuuritoiminta maaseudulla oli juuri nousemassa siivilleen. Uutta kihinää tuntui olevan vanhassa Kyrössä.

Mistä Perkiömäki minut keksi? Oli kiirinyt tieto, että opiskelin kirjallisuutta, tutkiskelin Sillanpäätä ja olin kirjoittanut muutaman elokuvakäsikirjoituksen. Nämä riittivät suosituksiksi. Lupasin heti ryhtyä tarjottuun toimeen. Pian matkailin Kyröön aivan eri merkeissä kuin ennen sukuloimassa. Tapasin Mäntylässä kovan joukon Eteläisen Nuorisoseuran harrastajanäyttelijöitä, ja siellä nousi henki korkealle. Kohtauksia jo suunniteltiin ja roolijako tuntui kehittyvän itsestään. Kokenut Klaara Näre-Keskinen oli tulossa ohjaajaksi.

Näin syntyi Myllykolun Eemeli ja kohta perään Töllinmäen tohtori, jonka ohjasin Jorma Mikkosen näytellessä pääroolia. Menestys oli tavatonta ja huomio suorastaan suureellista, saatiin loistoarvosteluja paikallislehdissä ja laajemminkin, tehtiin tv-sovitus, vierailtiin Tampereen Teatterikesässä ja Pyynikillä ja pian Harrastajateatterikesässä, niitettiin mainetta. Perustettiin F. E. Sillanpään Seura ja uusia näytelmiä syntyi. Pantiin pystyyn Sillanpään Suvi kaikkine seminaareineen, elokuvaviikkoineen, taidenäyttelyineen, retkineen ja juhlineen. Valtavat Sillanpään juhlavuodet 1978 ja 1988 ja muutamia myöhempiäkin. Ihmeitä saimme aikaan niillä resursseilla, aivan olemattomilla. (Kauno oli parhaimmillaan kohdatessaan vastarintaa. ja vastustushan on hämeenkyröläisten vahvin lahjakkuuden laji.)

Aina oli Kauno peräsimessä, organisaattorina ja väsymättömänä puuhamiehenä. Myllykolun Kesäteatteri siirrettiin museon edestä joen notkelmaan 1973 ja siinä se on tänä päivänä. (Kun vain heräisi taas eloon.) Kauno sananmukaisesti ja kouriin tuntuvasti perusti teatterin ja minä olin kovasti mukana kirjoittajana ja ohjaajana ja ideanikkarina. Sellaista oli kulttuurielämä täällä entiseen aikaan, ja nyt se on miltei kokonaan hiljennyt. Ei sentään, olihan juhlassakin tuo pöydällinen Heiskan teatterilaisia ja hienosti musisoivat ja lauloivat. (Kuulin samalla uusia piirteitä tulevista teatterisuunnitelmista, mutta niistä myöhemmin.)

Oikein hauskat juhlat, kiitos niistä. Hauska on aina tavata vanhoja tuttuja aikojen takaa. Kaunon ex-puoliso Eila sirkeän virkeänä ja nuorekkaana kuten aina, Oili edusti äitiään, legendaarista näyttelijäämme Helmi Tarkkia. Eila ja Tapio ovat Myllykolun entisiä ohjaajia.

Jussi Snellman oli vetreä kuten ennenkin – ja maantie oli edelleen kesäisen lämmin. Pertti Timonen tuli Tampereelta, ikävä kyllä ei enää kolumnoi Aamulehdessä. Oli tuttuja Pinsiöstä ja Pohjanmaalta, Kaunon perhettä, sukua ja kavereita. Hämeenkyrön kunnallista kulttuuriväkeä silmiin pistävän vähän, ei ketään. Syytä olisi Kaunoa monesta kiittää. Kuka jatkaisi hänen saappaissaan?

Näin painui päivä muistoihin ja sahtia kallistaessa, lauluja kuunnellessa, menneitä kertaillessa. Ensi kohtaamisestamme Kaunon kanssa on 48 vuotta, ja koko tämä aika on oltu jollakin tavoin yhdessä, joskus hyvinkin kuumasti, joitain aikoja etäisemmin, mutta aina kuuluvilla. Siihen suuntaan jatketaan seuraavatkin vuosikymmenet. Kiitos kaikesta, onnea ja kippis, Kauno!

21.9.2019