Kyröläiset onnittelemassa F. E. Sillanpäätä, 70, Otavan tiloissa 1958. Kolmas vasemmalta Tuomo Linnainmaa.

Agronomi, pankinjohtaja Tuomo Linnainmaa (1924-2019) saatettiin hautaan tyylipuhtain veteraanimenoin Hämeenkyrön kirkossa. Siinä oli isänmaan mies voi sanoa henkeen ja vereen sekä kotiseudun mies kantapäästä päälakeen ja ylikin. Monet kerrat on nähty hänen saattavan rintamatovereitaan rinta kaarella, sotilaallisin elein ja muodoin. Nyt oli hänen vuoronsa. Harvoin on ”Veteraanin iltahuuto” kajahtanut yhtä komeasti mieskuoron laulamana. Tähän tilaisuuteen jos mihin sopi Runebergin virsi 577. Arkku siirtyi kirkosta Sillanpään Marssilaulun tahdissa, tietysti.

Kun Anu Mätäsniemi selosti siunauspuheessaan Tuomo Linnainmaan karrieerin ja saavutukset, tavallista pikkumiestä alkoi huimata. Mihin kaikkeen hän ehtikään siitä pitäen, kun 17-vuotiaana lähti vapaaehtoisena jatkosotaan, haavoittui ja selvisi henkiin.  En voi tässä luetella hänen ansioitaan, sillä tila ei riitä. Pääosan työurastaan hän toimi Osaran maamieskoulun johtajana ja Säästöpankin johtajana. Tuntui että mitä hyvänsä yleisiä hankkeita Hämeenkyrössä ajettiin, siinä Linnainmaa oli tavalla tai toisella mukana.

Siinä meni myös tietomies manan majoille, kuten Matti Lähteenmäki kirkon penkissä totesi. Tuomo oli vuosikymmeniä Hämeenkyrö-seuran puheenjohtajana ja tunsi tämän pitäjän kuin taskunsa. Mitä hyvänsä saattoi häneltä kysyä. Viimeiseen saakka hän pysyi skarppina. Vielä pari vuotta sitten hän oikaisi erään kuvatekstin Sillanpää-elämäkertani uudessa laitoksessa. Ei se sittenkään ole Sillanpää, joka siinä seisoo suojeluskunnan eturivissä, vaan Jalmari Kauppi. Ovatpa samannäköisiä miehiä! Pidin kuvalöytöä pikku sensaationa, mutta ei virhettä kukaan muu huomannut kuin Tuomo Linnainmaa.

Tuomo otti kantaa näytelmiini Myllykolussa juohevan kriittiseen tyyliin ja matkusti muiden mukana Helsinkiin seuraamaan väitöstilaisuuttani. Ei semmoista vähänkin painavaa tilaisuutta, mihin hän ei osallistunut. Hän oli myös loistava juhlapuhuja, viimeistä piirtoa myöten. Joskus tuntui, ettei noin täydellinen tarvitsisi kenenkään olla. Kovakuntoinen sotainvalidi hiihti Pirkan hiihdonkin monet kerrat.

Olin Tuomon kanssa puheissa etupäässä Sillanpäätä koskevissa asioissa. Saman kylän poikana hän tunsi Taatan jo 30-luvulta ja kauempaakin. Kerran hän kertoi, kuinka Sillanpää selosti hänelle mistä sanonta ”hyvä keli, haat kolisee” tulee. Arvaatteko? No liukkaalla kelillä reki liikkui edestakaisin ja kiinnitykset kalahtelivat yhteen. Raskaalla kelillä vedettiin niska luokilla. Yksinkertaista vai mitä. Tällaista kansatiedettä Sillanpää harrasti ja opetti muillekin.

Kun tietomies lähtee, jää tyhjä kohta eikä sitä kukaan täysin täytä. Katselin kirkossa keitä siellä oli ja myös, keitä ei ollut. Paljon oli meitä saattajia, mutta ei niin paljon kuin odotin. Yhtenäiskulttuuri on paikallistasollakin harvenemassa. Poliittinen jakokin vaikuttaa yhä. Onneksi oli Tuomon kaltaisia tervaskantoja, viimeisiä lajissaan. Ilman heitä käsityksemme elinympäristöstämme olisi jonkin verran köyhempi. Hän teki säätilastakin merkinnän muistikirjaansa joka päivä.

Nyt on sunnuntai ja sataa kaatamalla. Huomenna on Sillanpään syntymäpäivä. On mitä sopivin päivä muuttaa Helsinkiin. Pitkä vaiherikas kesäkausi päättyy. Samalla tuntuu kuin hyvästelisimme erästä aikakautta. Mutta elettävä on edelleen ja tiedä mitä tässä vielä eteen tulee.