Kyllähän joskus teatteri yllättää kerrassaan. Keväällä jo onnittelimme Reino Braggea mahtavasta puffista: Notre Dame paloi Pariisissa ja syksyllä oli aikomus sytyttää tulet Tampereen Teatterissa. Notre Damen kellonsoittaja herätti odotuksia. Lopputulos ylittää ne kirkkaasti.
Victor Hugo puolusti alempia kansanluokkia pateettis-romanttisilla teoksillaan, joiden sosiaalinen sanoma puree edelleen. Tässä sorretaan vammaista ja mustalaisia, kirkonmies ja kapteeni ovat romaanin kaksinaamaisia konnia, kunnes kapteeni loikkaa heikkojen puolelle. Seksuaalinen vallankäyttö kulkee Hugon kerronnassa. Musikaaliin on tehtävä jyrkkiä valintoja, mutta romaanin ydin säilyy alkuvaikeuksien jälkeen Peter Parnellin sovituksessa, joka on peräisin kuten Menkenin sävellys ja Schwartzin sanoitus teoksen Disney-sovituksesta.
Voisi ajatella, että karhean teoksen särmät hioutuvat liiaksi näin viihteellisessä kokoonpanossa. Osaksi niin kävi Kurjien musikaaliversiossa, seurauksena maailmanlaajuinen menestys. Kurjuutta siinä oli juuri kestettävä määrä, ja sama toistuu tässä rujon kellonsoittajan tarinassa, joka päättyy kauniin vaikka murheisen sadun tavoin. Juuri tämän verran kestämme tunteisiin vetoavaa melodraamaa, varsinkin jos se tehdään niin briljantisti kuin Tampereen Teatterin suurella (pienellä!) näyttämöllä nyt tapahtuu.
Ensinnä on ihmeteltävä, kuinka ahtaaksi moitittu vanha päänäyttämö on onnistuttu tässä kasvattamaan katedraalin mittoihin. Niin vain on käynyt Marjatta Kuivaston häikäisevän hienossa lavastuksessa. Jo senkin vuoksi esitys kannattaa nähdä. Toinen vahva puoli on Ellen Cairnsin pukusuunnittelu, joka tuo Norde Damen pirut ja kaupungin mustalaiset jyhkeinä ja resuisen elävinä eteemme. Pariisin historiallista paikallisväriä tuskin olisi voinut tämän enemmän keskelle Tamperetta loihtia, sanokoot alan erikoistuntijat mitä hyvänsä. Åbjörnin vauhdikas koreografia, upea Salmen valo- ja Järvisen videosuunnittelu täydentävät ehjää kokonaisuutta.
Pidimme myös kovasti musiikista, jota Martin Segerstråle johti. Siinä ei ollut suuria melodioita, ei korviin jäävää aariaa, mutta se on kertovaa, jäntevää, tarinaa kuljettavaa sävelkieltä vailla itsetarkoituksellista tehoa. Laulajat ovat erinomaisia, tasaisen hyviä. Itse Quasimodo saa Petrus Kähkösessä osuvan, ei liian vahvasti maskeeratun vammaishahmon. Hän ei ole se perinteinen hirviö, vaan torniinsa syrjäytetty inhimillinen kaveri. Kuinka Kähkönen onnistui Helsingissä olemaan kymmenen vuotta melko näkymättömissä ja nyt kimpoaa suoraan tähtikaartiin?
Hurmaannuimme myös tulokkaan, Josefin Silénin villistä mustalaistytöstä, joka lausuu vuorosanat kauniisti ja luo Carmenin kaltaista sähköä ympärilleen. Hyvä oivallus oli lainata varttuneempi tenori Ilkka Hämäläinen ristiriitaisen pahiksen Frollon rooliin. Illan yllättäjä on myös Lari Halme, joka muuntautuu notkeasta koomikosta tässä rasittuneeksi traagikoksi. Risto Korhonen hoitelee kertojan hommia atmosfääriä luovalla karismallaan.
Kaikkiaan ensemble on erinomainen. Vakiovierailija, hauska velho Malvius on saanut heihin sykettä ja sydäntä. Mielestäni hänen paras ohjauksensa Tampereella. Hänen tavoitteenaan on yksinkertainen mutta valloittava esitys, ja siinä hän onnistui, yleisö oli ensi-illassa aivan hurmiossa. Tällaistakin sattuu, teatteri onnistuu täydellisesti ja saa nauttia yleisömenestyksestä varmaan toisenkin kalenterivuoden.
Samalla toivokaamme, että korjaustyöt siellä Pariisin oikean katetdraalin vaiheilla etenevät suotuisasti. Kysyin väliajalla Anna-Kaisa Ikoselta, joka oli käynyt kesällä Pariisissa, löytyisikö yhtä anteliaita auttajia, jos vaikka Tampereen Tuomiokirkko palaisi. No mittasuhde on vähän erilainen, Notre Dame on maailmanlaajuisesti tunnettu. Mutta kuulemma Tampereellakin kyllä saataisiin kokoon tukea sen verran, että Simbergit ja muut pelastettaisiin. Siihen luottakaamme, pahinta pelkäämättä.
Tähän päivään mahtuivat ennen ensi-iltaa vielä hämeenkyröläisen suurmiehen Tuomo Linnainmaan vaikuttavat hautajaiset ja Juhani Harrin retrospektiivisen näyttelyn avajaiset Sara Hildénin museossa, mutta niihin on omassa yhteydessään palattava. Huikea päivä oli tämä perjantai kolmastoista.
14.9.2019