Kesän viimeisen hellepäivän vietimme Hangossa, äitini kaupungissa.

Tehtävänä oli löytää, tarkistaa ja hoitaa äidin vanhempien hauta. Ei se ollutkaan ihan helppoa, sillä etsimme ensin väärältä eli vanhalta hautausmaalta. Kunnes uusi hautausmaa olikin ihan tutun oloinen, viimeksi olen käynyt siellä vanhempieni kanssa ehkä kolmekymmentä vuotta sitten. Silti etsimiseen kului puolisen tuntia, mutta löytyi! Siinä makasivat Alma Ellida ja Arthur Alfred Nilsén. Tulipa hyvä mieli.

En ole kumpaakaan koskaan tavannut. Tosin mummua hoidettiin meillä kotona, kun olin pari-kolme-vuotias, mutta muistikuvat ovat hämäriä. Sitten hän katosi eli kuoli. Mufa oli kuollut kymmenen vuotta aikaisemmin, Merenkulkija ja tullimies hän oli.

Siinä he nyt makasivat hyvin hoidetussa haudassaan. Olin keväällä tilannut seurakunnalta haudan kunnostuksen, ja se oli asiallisesti toimitettu. Kyllä äitini Saga Göta Fransiska on nyt hyvillään taivaassaan. Javisst är hon glad.

Hangossa on tullut käydyksi ihan liian harvoin. Sehän on viehättävä merikaupunki, tosin muuttunut ja suomalaistunut ja näin sesongin päätyttyä hiljainen. Kaukana ovat Casinon kulta-ajat tanssiaisineen, joita äiti neitovuosiltaan muisteli.

Nyt Casinossa esitettiin Tšehovin Lokkia, uskomatonta mutta totta. Asialla oli komeasti Hanko Theatre Company. Uteliaisuudesta hankimme liput ja seurasimme esitystä – puoleenväliin. Siinäkin oli liikaa. Miten sydämeni kärsii, kun lempinäytelmääni tunnottomasti raiskataan, muutetaan sukupuolet, siirretään tökerösti nykyaikaan ja tapahtumat tänne meren rannalle – ei ei ei!  Yksi puhdas roolisuoritus, Tutta Tyrskyn Nina meni siinä söhellyksessä hukkaan. Sekasotkun kruunasi Jukka Rintalan (!) kirkuvan mauton ja itsetarkoituksellinen puvustus.

Mutta mehän illastimme hyvin Casinolla ja uimme meressä, saimme aurinkoa sylin täydeltä ja nautimme kesän viimeisistä hellivistä säteistä. Yövyimme hauskassa Villa Garbossa Rita Hayworthille (!) omistetussa huoneessa ja tunsimme siirtyvämme nostalgiseen aikakauteen.

Jotain menneen henkeä oli Jukka Virtasenkin muistoissa, joita radio lähetti koko päivän. Muistin Kullervo Rainion sosiaalipsykologian luennot 60-luvulta, jolloin hän kuvasi television voimaa: ennen oli joka kylässä oma hupi-Jukkansa, joka ihmisiä viihdytti, mutta tv:n myötä siirryttiin yhteen yhteiseen hupi-Jukkaan, joka hoiti kerralla koko kansakunnan viihdetilauksen. Alan taitaja oli Virtanen. Onpa heitä tullut jonkun verran lisääkin.

Ja nyt olemme Helsingissä, missä helle päivällä vielä jatkui, kunnes kääntyi vilvoittavaksi sateeksi, Pitkästä aikaa Carusellissa keittolounaalla ja kirjastossa. Marja aloitti harrastukset ja opinnot, minäkin vähän silmittelen (pidimme lupaavan oopperapalaverin Musiikkitalossa Seppo Pohjolan ja Reetta Ristimäen kanssa). Palaan  maalle, siellä on vielä sieniä keräämättä ja marjoja poimimatta ja kaloja narraamatta. Ja työtkin odottavat jatkajaansa.

2.9.2019