Suuntasimme Saimaan rannalle Taipalsaarelle, missä luokkatoverini Lede Virranne majailee vaimonsa Liisan kanssa. Onpa heillä komea residenssi, oikea maalaistalo aittoineen sivurakennuksineen saunoineen marjamaineen kaikkineen. Stadissahan Lede tietysi pääasiassa asuu niin kuin mekin. Kuinka vanha norssi ja stadin kundi voisikaan etelä-Karjalaan kokonaan kotiutua.
Saunoimme, aterioimme ja tutustuimme rakennuksiin ja ympäristöön. Oloa ja eloa riittää. Yksinäinen paikka on rauhallinen eikä pelota pariskuntaa. Lede on sentään käynyt oliko se 26 kertaa Kiinassa liikematkoilla ja aina selvinnyt hengissä takaisin.
Pääasia odotti seuraavana aamuna. Lede haastoi rankkarikisaan. Olimme aikoinamme Norssin joukkueen tukipylväitä, Lede hyökkääjänä ja minä maalissa. Minulta on tässä välissä harjoitukset vähän katkenneet, mikä näkyi tuloksessa: kärsin kirvelevän tappion 4-6. Kuvassa uskon silti torjuvani Leden laukauksen. Kova revanssi seuraa, alettava heti treenata.
Jatkoimme itäistä reittiä Savonlinnaan, missä majoituimme kartanohostelli AnnaCatharinaan kaupungin ulkopuolelle, tyyni ja kotoisa paikka sekin, entinen vanhainkoti, mikä meille hyvin sopi. Sitten vaan kahvila Saiman kautta Olavinlinnaan. Tuuli ja myrskysi, lämpötila läheni kesäpakkasia. Kuinka selvitä? Sinänsä huvittavaa valita kesän hyytävimpänä iltana Suomen kylmin ulkoilmateatteri.
Mutta ihme ja kumma: Straussin tuttu Lepakko jaksoi Volksoper Wienin esittämänä lämmittää mielet ja jäsenet. Kuluneen tuntuinen operettikin voi yllättää, kun saa oikeat esittäjät. Olimme nähneet tämän viimeksi omassa oopperassa Helsingissä uudenvuodenyönä 2017, mutta siitä oli jäänyt jotensakin haalea muisto. Nythän teos syttyi aivan uutena.
Volksoper Wienin esitys oli yksinkertaisesti sanoen loistava. Aivan aiheellisesti Hannu-Ilari Lampilakin sitä Hesarissa ylistää. Onkohan niin, että meillä operetti tehdään yleensä vähän pakkopullana. Wieniläisistä näki, että he rakastavat oikeasti omaa operettiaan ja esittävät sitä pitkän perinteen jalostamalla bravuurilla. Edes kammottava sää ei heitä kangistanut eikä ääniä käheyttänyt. Naiivit juonen käänteet onnistuttiin tekemään oikeasti hauskoiksi, ihme juttu. Ilonpito huipentui teatterin johtajan ja esityksen sovittajan Robert Meyerin ryskyvään puherooliin juoppona vanginvartijana.
Tanssit ja puvut välkehtivät, orkesteri soi uljaasti. He osasivat kantaa frakkinsa ja juhlapukunsa. Laulu oli huippuluokkaa. Tuskin kannattaa enää operetteja katsella, koska tämän ylittänyttä ei voi tulla.
Rosalinde (Ursula Pfitzner) vaikuttaa hämmästyneeltä.
Jokunen tuttukin tavattiin. Katsomossa oli tilaa, joten kannattaa rynnäköidä vielä viimeisiin näytäntöihin. Hyvillä mielin suunnistimme sateessa ja pimeässä kämpille. Hei, Punkaharjulta tulomatkalla ajellessamme osuimme yllättävän tasokkaaseen ruokapaikkaan Rantakiveen, joka näytti ulkoa nakkikioskilta, mutta osoittautuikin kunnianhimoiseksi a la carte -ravintolaksi. Nautimme täyteläistä kantarellikeittoa ja rapeita muikkuja. Muistettava mesta vastaisuudessa.
Seuraavana päivänä kuuntelimme Waahdossa Hanna Kososta, joka astuu pian tiede- ja kulttuuriministerin hommiin Annika Saarikon sijaisena. Savonlinna saa oman ministerin, joka vastaili innostuneen tuntuisena Aarno Cronvallin kysymyksiin.
Torilla tapasimme jo kolmannen norssin samalla matkalla. Antti Alanen vaimonsa Lailan kanssa olisivat mieluusti esitelleet meille ”maailman parhaan” ruokalan, Kalastajan Kojun., mutta sää säikytti, joten suuntasimme Majakkaan lämmittelemään. Laila tietää kaiken designista ja on täältä kotoisin kuten Hanna Kosonenkin. Hienoja naisia synnyttää Savonlinna. Antti oli hankkinut paikallisesta divarista Linnankosken kootut teokset! Taidanpa tietää tarkoituksen, perästä kuuluu.
Oli jätettävä Savonlinna tihkusateeseen. Tylsähköä valtatietä ajoimme Mikkeliin ja Heinolaan, minkä jälkeen keksimme poiketa Asikkalaan ja näkymät paranivat heti. Poikkesimme Urajärven kartanomuseoon ja kahvilaan ja kiertelimme lopulta kotimaille, missä odotti Sallan ja Herkon lämmittämä sauna Huvituksessa. Tuhannen kilometrin ajossa puutuneet jalat vertyivät ihanasti lauteilla ja järven laineissa.
1.8. 2019
PS Kuulin juuri radiosta Kiveenhakattuja, joissa vanha norssi Jouko Vuolle kertoi Aarne Terosen (Jyväskylän norssi) kanssa toisesta norssista, olympiavoimistelija Olli Laihosta. Kummallakin kuulemma Turnari-taustaa ja Esa Seesten ja Väinö Lahtisen opetusotteita., Kummasti vanha koulu palaa yhä uudelleen muistoihin.