Jussi Snellman kajautti trumpetillaan fanfaarin minun 70-vuotispäivilläni 2015. Hänen 90-vuotispäiviensä kunniaksi ei eilen fanfaaria soitettu, koska VPK:n torvisoittokunta ei ollut paikalla, syynä tyypillinen Kyrön sarvipäiden erimielisyys pikkuasiasta. Joten lausuin fanfaarin vain sanallisesti.
Nyt alkuperäisenä juhannuksena on oikea päivä luonnehtia Jussia vähän laajemmin eilisen puheeni pohjalta. Hänen syntymäpäivänsä juhannuksena 1929 ei luvannut kovin onnellista aikaa. Maailmantalous oli ylikuumentunut, ja syksyllä romahti New Yorkin pörssi. Takaisku osui myös Kyröskosken tehdastaajamaan. Paperin tuonti laski roimasti, samoin palkkoja alennettiin 20 prosentilla.
Metallivaluri Snellmanin yhdeksänlapsinen perhe joutui tiukoille, varsinkin kun ahdingossa alkoholi kuljetti isää omille teilleen. Sukututkimusten mukaan näiden Snellmanien alkujuuret yhdistyvät jossakin kaukaisuudessa J. V. Snellmaniin, joka tunnetusti veti kireää talouspolitiikkaa ja tuli osaltaan pahentaneeksi nälkävuosien 1866-67 hätätilaa.
1930-luvun alku oli melkein yhtä vaikea työväestölle. Jussi muistaa äitinsä poranneen (=itkeneen) mistä saataisiin huomenna ruokaa. Kaikki keinot käytettiin. Jussi toimi kymmenvuotisena kloppina postinjakajana Kyröskosken harjulla ja sai jonkun pennin palkakseen. Sotilaspojaksi hän ei voinut poliittisen jakolinjan vuoksi mennä, vaikka siellä olisi saanut ilmaista sapuskaa. Vasta 30-luvun lopulla tilanne alkoi helpottaa, Jussi sai polkupyörän ja jouluna ensimmäisen kerran jopa joululahjoja ja uusia vaatteita!
Töihin mentiin tietysti paperitehtaalle. Työnjohtaja Palon Jussi vei nuoren Jussin ensin seppä Tuomisen apulaiseksi ja sitten sorvin ääreen. Työnohjaus kuului: ”Kyllä Nuurforssi näyttää.” Sorvia Jussi käytti sitten pari vuosikymmentä, kunnes sai nimityksen työpaikkalehti Kyrösetin toimittajaksi. Näin miehestä leivottiin journalisti, jonka tuli ottaa huomioon hyvin erilaisten ryhmien mielipiteet kommunisteista ja sosialidemokraateista tehtaan johtoon. Hyvin kuuluu diplomaattinen kaveri kirjoittajanakin pärjänneen. Hän toimi notkeasti luokkien välissä ja säilytti riippumattoman aseman.
Harrastukset veivät ensin urheiluun. Jussi nyrkkeili Kiskojissa, hänen oikeaa suoraansa kannattaa vieläkin väistää. Tärkeämpi oli trumpetin soitto. Minäkin muistan jo 50-luvulta Kyröskoskella sukuloidessani, kuinka VPK:n soittokunta marssi ryhdikkäästi kylän raittia urheilukentälle, missä pidettiin kesäjuhlia. Jussi puhalsi komeana eturivissä serkkuni Kivimäen Timon vierellä. Muistutin Jussia, että meistä meinasi tulla sukulaisia, kun hän heilasteli vähän serkkuni Ullan kanssa, mutta maailma sitten vieroitti heidät pois toisistaan.
Naimisiinkin Jussi ehti ja sai pari poikaa. Hän erosi ja asui eri naisten kanssa, kumminkin niin, että tehtaan piippu aina näkyi. Todellinen kotiseutumies.
Varsinaisesti tutustuin Jussiin teatterihommissa. Hän tuli mukaan Myllykolun Tulipunakukkaan 1993 sekä Poika Tuomisen isästä kirjoittamaani näytelmään Sirppi ja vasara, jotka molemmat Erkki Aura ohjasi. Sitten seurasi muitakin rooleja Sillanpää-näytelmissä Ihmiset suviyössä ja Töllinmäen tohtori. Tällöin syntyi teatterin tarpeisiin ja myöhemmin itsenäiseksi kiertueeksi maineikas trio ”Vanha raha”, johon kuuluivat Jussin lisäksi Suti Aittoniemi ja Lasse Grundström. Trio on hajonnut, koska Jussi on ainoa eloon jäänyt.
Vieläkin Jussi näyttelee ja laulaa, nyt Heiskan näyttämöllä Maaseudun Taiteellisessa Teatterissa. Tänä kesänä hän esittää pelimanni Huugo Värälää Johanna Reilinin kirjoittamassa ja ohjaamassa musiikkinäytelmässä Pelimanni. Ensi-ilta on huomenna. Näytelmästä kuultiin ja nähtiin maistiaisia eilen Jussin syntymäpäivillä, lämpöisiltä vaikuttivat tunnelmat. Kun Myllykolu on tyhjillään, kesäteatteria kaipaava yleisö vaeltanee Heiskalle entistä runsaimmin joukoin.
Jussi Snellmanin teatteriura jatkuu. Tunnetaan iäkkäitä näyttelijöitä, Lasse Pöystin kaltaisia, mutta harva yltää päärooliin 90-vuotiaana. Kokoonnutaan huomenna katsomaan, kuinka veteraani uusimmasta tulikokeesta selviää.
24.6. 2019