Miten yksinkertaista! Biografinen kirjallisuudentutkimus on harpannut dnan avulla jättiharppauksen eteenpäin. Vanhat kiistakysymykset ratkeavat vaikkapa tv:n viihdeohjelmassa. Puoli seitsemän teki historiaa paljastaessaan, että Aleksis Kivi olikin puhdasta suomalaista syntyjuurta.
Stenvallin perheen yhteyksistä Raalan kartanon Adlercreutzeihin on tihkunut vihjeitä paitsi suullisessa perimätiedossa myös V. Tarkiaisen (1915) ja Rafael Koskimiehen (1974) auktorisoiduissa elämäkerroissa. Vuonna 1979 ilmestyi Jaakko Puokan kirja Paloon Stenvallit, jossa esitettiin vakavasti otettava teoria siitä, että Aleksis Kiven oikea isoisä olisi ollut kartanon isäntä Carl Henrik Adlercreutz. Puokka otaksui myös, että Kiven syntymäkoti Palojoella oli Adlercreutzien häälahja hänen isälleen, räätälimestari Erik Stenvallille.
Tästä roihahti jonkun verran keskustelua. Olin paikalla Aleksis Kiven Seuran kokouksessa Hotelli Helsingissä, missä teoria päättäväisesti tyrmättiin. Tosin kuului myös epäileviä ja Puokkaa ymmärtäviä ääniä. Monet yksityiskohdat tuntuivat tukevan hänen teoriaansa. Kokouksessa suunniteltiin samalla retkeä Hämeenkyröön Frans Emil Cedercreutzin maisemiin, kuten Timo Tiusanen vitsaili.
Aikaa on kulunut, ja arvelut Kiven osaksi aatelisesta syntyperästä ovat eläneet. Perusteellisimmin Kiven elämään perehtynyt Hannes Sihvo käsittelee aihetta muhkeassa kirjassaan Elävä Kivi (2002) yhdentoista tiheän aukeaman verran. Hänen henkilöluettelossaan esiintyy kaikkiaan 25 Adlercreutzia! Hän löysi paljon mielestään merkillisiä yhteensattumia kummankin suvun yhteyksistä. Jotakin todellista hän uumoili huhujen takana olevan. Sihvo kävi jopa Raalan kartanon salissa peräämässä totuutta, turhaan. Hän otti kysymyksen vähintään vakavasti, mutta ei löytänyt teorialle kirjallisia todisteita.. Asia jäi edelleen auki.
Esko Rahikainen on hänkin seikkaillut paljon Kiven jalanjäljissä ja suhtautunut syntyperän arvailuihin epäillen tai suoraan kielteisesti. Veijo Meri oli taipuvaisempi uskomaan tarinoiden tositaustaan. Viimeksi Temu Keskisarja otti uudessa kirjassaan Saapasnahkatorni viime syksynä Adlercreutzin isoisyyden esiin melko keyvesti, vain otaksumana, josta ei hänen mukaansa koitunut pahoja seuraamuksia kenellekään.
Ja nyt sitten, kaikkien spekulaatioiden, tutkimusten, väitteiden ja epäilyjen jälkeen kysymys ratkeaakin yhdellä iskulla tv:n Puoli seitsemän ohjelmassa! Yksi dna-testi valtameren yli, ja asia on sillä selvä. Ei löydy Kiven jälkeläisen dnasta osumia Adlercreutzeihin, vaan ainoastaan Stenvallin omaan sukuun. DNA locuta, causa finita! (DNA on puhunut, tapaus ratkaistu.)
Miten tämä nyt vaikuttaa tulevaan tutkimukseen? Helpotus on suuri, totesi Teemu Keskisarja äsken aamutv:ssä. Hänestä tuntui kuin Kivi olisi pudonnut sydämeltä. A. Kivi onkin puhdasta suomalaista peruskalliota ”eikä ruotsalainen aatelisveri ole päässyt sitä saastuttamaan”. Suoraa puhetta. Mitä näkymiä dna avaakaan eri tutkimusaloille. Nyt oikeat isyydet selville! Keskisarja viittaili äpärälasten yleisyyteen historian saatossa ja myös keskiajan ammottaviin aukkoihin, joita dnan avulla voidaan ryhtyä täyttämään. Mahdollisuudet ovat moninaiset, lähes rajattomat, muillakin kuin syntyperän selvittämisen tasoilla.
Kuinka ratkaisu auttaa tai vaikuttaa Kiven teosten tulkintoihin? Luultavasti ei mitenkään. Teokset pysyvät, spekulaatiot haihtuvat. Kiven kieltä tutkitaan ja selitetään massiivisella, hitaasti varttuvalla teossarjalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran huomassa. Kuinka äkkiä siihen verrattuna selvisikään viimein kirjailijan verenperintö, kuin kädenkäänteessä. Tässähän jäivät toukokuun päivänä Rinteen hallitusneuvottelutkin jalkoihin. Kyllä kirjallisuudentutkimus on ihmeellistä ellei suorastaan jännittävää.
9.5. 2019