Ehdokkaiden naamoja on kolmostiellä joka pylväässä, mutta muuten en aisti täällä Pirkanmaalla kihisevää vaalitunnelmaa. Naapurikylästä pyrkii montoiminainen Katariina Pylsy, mutta hänkin pitää matalaa profiilia. Jouni Ovaska on vahvoilla ja taitaa tällä kerralla mennä läpi. Keskusta täällä maalla edelleen sinnittelee.

Torilla on kuulemma säpinää, ehdokkaita parveilee. Sanoivat Nikkilät, ettei ole tarvis laittaa ruokaa eikä keittää kahvia, kun torilla on koko viikon ilmaisruokinta.

Viron hallitusneuvotteluissa on käymässä, kuten taannoin ennakoin. Mitä meillä sanottaisiin, jos Rinne saisi hallituksen muodostamistehtävän, mutta Sipilä neuvottelisikin oman kokoonpanon ja ohittaisi vaalivoittajan?

Hivelevä sää yllytti halkomaan Taunon kaatamaa kuusenrohjoa, jonka hän ystävällisesti katkoi pölkyiksi. Tulee kaunista tuoretta kuusiklapia pinoon kuivumaan. Sinivuokot kukoistavat pihassa.

Näimme pari paikallista näytelmää, joista Vilma Talan ja Hanna Rajakosken esittämä Kiviä taskussa oli reipas pläjäys naisilta. Vilma väitti, että tämä on ainoa naisten tekemä tulkinta tästä kahden hengen moni-ilmeisestä kappaleesta. Tarina Irlannin maaseudun ongelmista sopii hyvin täällä esitettäväksi. Ohjaus Antti Väreen. Toinen esitys, Beni Siltalan Mökkitalkkari, edusti perinteistä joukkokohellusta. Vanhoja tuttuja vilisi Koskilinnan lavalla.

Lasse Pöystin nekrologi Hesarissa ylsi Kirsikka Moringin kohottamana uuteen runolliseen ennätyskorkeuteen ja ylitti jopa Jouko Turkan osakseen saaman ylistyksen. Yksi virhe osui silmään. Pöysti ei tullut Dramatenin johtajaksi Ingmar Bergmanin ehdokkaana, päinvastoin. Bergmanin ensi sanat uudelle johtajalle olivat Lassen kertoman mukaan: ”You are not my cup of tea.” Bergman oli vahva vallankäyttäjä ja taustajuonitttelija. Pian Pöysti joutuikin lähtemään. Hänen kolmiosaiset muistelmansa kuuluvat teatterikirjallisuuden parhaimmistoon.

Nyt kaunis kevät kääntyi räntäsateeksi. On palattava Helsinkiin suojaan. Viime perjantaina kuulin radiosta, kuinka Kari Enqvist kuvaili vuoden 1973 (jolloin tuli opiskelemaan) Helsinkiä ”synkeäksi kaupungiksi” ja vertasi sitä Itä-Berliiniin. Kuinka ihmeessä? Ei ollut kuulemma edes kunnon kahviloita! Missä nämä maalaiset oikein liikuskelivat? Eikö Vanhan kellari tai Kosmos tulleet tutuiksi? Entä Ekberg tai vasta uusittu Kappeli? Tiesivätkö teattereista tai elokuvista? Itse muistan 70-luvun stadin nuoruuteni riemujen anteliaana näyttämönä.

Joten sitä kohti. Tällä viikolla kolme esitelmää, pari palaveria ja kotitöitä Rööperin rauhassa. On käytävä äänestämässäkin. Ilosia aikoja, vaaliehdokkaat!

8.4. 2019