Kalevalanpäivän kunniaksi porhalsin Helsinkiin ja piipahdin parissa kirjallisessa tilaisuudessa.
Ensin Kustannusyhtiö Minervaan todistamaan toimitusjohtajien Juhani Korolaisen ja Outi Karemaan vahdinvaihtoa. Siellä tapasin kollegoita ja muita kustantajia. Kaappasin mukaan esikoiskirjailija Sonja Paloahteen dekkarin Aavistus, jossa arvostelun perusteella on hiven waltarilaista henkeä. Tapahtuu täällä Eirassa kuten Komisario Palmun erehdyskin. Sonja on häikäisevä ilmestys, kuin valokuvamalli, ja semmoisena hän on toiminutkin. Uusi tähti kirjamaailmaan?
Puhetta riitti eri tyyppien kanssa Mauri Sariolan saavutuksista Kari Hotakaisen unelmamenestykseen. Minervalla on monipuolinen kevätlista, johon nämä eivät nyt sentään kuulu. Pari kirjaa olen tännekin aiemmin tehnyt.. Hotakaisen Kimi-kirjasta on se seuraus, että kustantajat etsivät vastaavia aiheita kuumeisesti. Tämmöisillä kutsuilla kuulee kuiskeita uusista hankkeista, joista ei vielä voi hiiskua.
Illalla oli vastaanotto Latvian lähetystössä, aiheena kirjailija Māra Zālīten vierailu, joka syksyn messuilta jäi auto-onnettomuuden vuoksi. Nyt oli kirjailija paikalla hyvinkin hersyvänä ja kertoi romaanistaan Viisi sormea, jota jo syksyllä ylistin. Erinomainen kuvaus Siperiasta 1956 palanneen latvialaisperheen vaiheista virkeäsilmäisen lapsen näkemänä. Lapsen näkökulma tuo pohjaltaan traagisiin tapauksiin koomisen ja valoisan sävyn. Tätä kirjailija puheenvuorossaan painotti: hän halusi kuvata ahdistavat muistonsa mahdollisimman kevyesti, mutta niin että keveys samalla korostaa tapahtumien painoa.
Perusteellinen haastattelu valaisi romaania monelta puolelta. Paikalla oli lisääntynyt määrä Latvian ystäviä, paljon nuorta väkeä. Kustantaja Arktinen Banaani ja Rozentals-seura olivat lähetystön rinnalla järjestelijöitä. Suurlähettiläs Kristīne Našeniece iloitsi alkupuheessaan siitä, että tilaisuus voitiin järjestää juuri Kalevalan päivänä. Eepos tunnetaan myös Latviassa hyvin, eikä suomalaisia voi ymmärtää tuntematta Väinämöistä ja Kullervoa. Heillä on oma kansalliseepoksensa, Karhunkaataja, johon on kätketty sotaisempi poliittinen allegoria.
Suurlähettiläs muistutti ajasta, jolloin tämä rakennus oli valvontakomission ja Andrei Ζdanovin surullisen kuuluisa komentopaikka. Tässä tilaisuudessa lähettiläs tunsi iloista revanssin henkeä, totuus on sittenkin voittanut. Māra Zālīte kertoi kyyditysten muistoista, jotka latvialaisille ovat niin kipeitä, että niistä ei voinut vuosikymmeniin puhua mitään. Mutta Siperia opetti voittamaan vaikeudet, eikä mikään ole sen jälkeen tuntunut enää ylivoimaiselta. Romaania omista muistoistaan hän pystyi kirjoittamaan vasta 2013, yli puoli vuosisataa synkkien tapausten jälkeen. Hänen äitinsä itki aina viikon ennen ja jälkeen kyyditysten muistopäivän.
Mutta tämä tilaisuus ei ollut itkettävä, vaan loppua kohden yhä hilpeämpi, kun viinitarjoilu avattiin. Tapasimme tuttuja kuten Anto Leikolan, joka on jopa Rozentālsin sukua, sekä Emmy Martinin, Heli Laaksosen, Panu Laturin, Eino Kaikkosen ja kumppaneita. Illan kuningatar oli Zaliten romaanin suomentaja Hilkka Koskela, joka sai suurlähettiläältä komean plakaatin tunnustuksena työstään Suomen ja Latvian suhteiden hyväksi. Se luoti tiesi paikkansa. Yläkuvassa palkittu Hilkka kirjailijan (vas.) ja suurlähettilään välissä. Minäkin ohessa kirjailijaa lähentelin.
Kaikkiaan mustien muistojen keventävä ilta. Mutta mustalle pohjalla ei voi kirjoittaa mustalla, kuten kirjailija muistutti, muuten ei näy mitään. Entä viisi sormea? Sanonta vastaa meidän ”tuntee kuin omat taskunsa”, Latviassa ”viisi sormeaan”.
28.2. 2019