Kaksi pyhäpäivän matineaa, runoa ja laulantaa. Vahvojen persoonallisuuksien kohtauspaikkoja.
Viime sunnuntaina pääsin viimein katsomaan Hannu Huuskan ohjaamaa koostetta L. Onervan runoista ”Ennen – nyt”. Lallukan taiteilijakoti oli harvinaisen oikea paikka, siellä monet Onervan runot ovat syntyneetkin. Intohimo ja tuska hengittivät ikään kuin seinän takaa.
Ryhmässä oli kolme lausujaa, jotka edustivat Onervan eri ikäkausia. Nuori Talvikki Eerola on raikas ilmestys ja laulaa kauniisti. Marja Pitkämäki selvitti Onervan kriisirunot sekavien miessuhteiden mainingeilta ja Eeva-Liisa Haimelin tulkitsi eläytyen vielä elämän hiilloksellakin hehkuneen tunnemyrskyn. Hyvä selkeä kokonaisuus, sopivan mittainen.
Ohjaaja, näyttelijä Hannu Huuska täyttää tänään 70 vuotta. Lämpimät onnittelut! Tunsin Hannun jo yhteisiltä MTV-teatterin vuosiltamme, jolloin hänen eksentrinen ja omaperäinen taiteilijanlaatunsa tuli hyvin esiin ja aiheutti myös joitain törmäyksiä kaupallisen television ja teatteritoimituksen piirissä. Ylpeytensä hän säilytti kaikissa käänteissä. Hannun muistelmat ilmestyivät pari vuotta sitten ja kertovat värikkäistä seikkailuista milloin Lontoon, Rooman tai kotimaan teatterikuvioissa.
Hannu tekee edelleen arvokasta työtä ohjaamalla pienempiä produktioita ja harrastajiakin. Matti Pulkkisen Radio Sunille tekemässä haastattelussa hän kaavailee kiintoisia tulevaisuuden aikeita, jotka liittyvät Gontšarovin Oblomoviin ja toiseen laitaan, Pentti Holapan modernismiin. Kun Hannu tulkitsee parastaikaa Hercule Poirotin tutkimuksia Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, heittäytyminen toisen klassikon Oblomovin nahkoihin tuntuisi herkulliselta haasteelta. Hän vieläpä arvostaa Ilmari Kiannon vanhempaa suomennosta, hyvä niin.
Metoo -kampanjastakin Hannulla on järkevää sanottavaa. Hän ei itse ole kokenut koskaan ahdistelua, ja hänestä on outoa, ellei näyttelijänkoulutuksen saaneella henkilöllä ole kanttia sanoa kolme sanaa ”tämä ei käy” ennemmin kuin läväyttää kärsimyksensä hetimiten valtakunnan lehtiin. Sensitiivisyyden ja tarkoitushakuisuuden asteet vaihtelevat julkistamisen motiiveina.
Toinen matinea päättyi aivan äsken. Siinäkin tuottajana poikkeava, talttumaton yksilö. Menin Metsämökin muorin eli Kristiina Törnuddin (kuvassa) kutsusta hänen tunnelmalliseen pirttiinsä kuulemaan konserttia, jonka tarkoituksena oli tuottaa taiteellis-hengellisiä elämyksiä sekä auttaa Intian lapsia. Viiden naisen lauluryhmä esitti laajan skaalan alkaen spirituellista hyminästä irlantilaisten ja suomalaisten kansanlaulujen kautta aina Bachin orkesteriteosten palasiin saakka. Harvoin kuulee Bachia hämeenkyröläisessä hirsipirtissä!
Saimme marjamehua, kuivattuja omenanviipaleita, intialaista ja metsämökin teetä sekä leivonnaisia. Paikalla vajaat parikymmentä henkeä, kauempaa tulleita, ei ketään tutun näköistä kyröläistä. Kulttuuripirtti tarjoaa nähtäville mm. runsaan kokoelman Tauno Miesmaan taidetta, muotokuvia ja alastontutkielmia. Näyttelijä Kaarle Halmeen potretti tervehtii tulijaa heti kuistilla.
Tällainen käynti toi sopivaa lohtua päin jäistä mäkeä menneen hiihtoikisapäivän apeudessa. Ei päässyt susijengikään jatkoon hyvästä yrityksestä huolimatta. Mutta on kestävämpiäkin asioita kuin urheilu, siitä tässä pari runollis-musiiikillista todistusta.
24.2. 2019