F. E. Sillanpäälle oli hyvin tärkeää, että hänet haudataan valtion kustannuksella. Jo 30-luvulla hän löi kavereita olalle ja vannotti: ”Huolehdithan sitten sinäkin, että minut haudataan valtion eikä missään tapauksessa kunnan kustannuksella….”
Täpärälle se meni. Opetusministeri Oittinen (sd) ei esitellyt asiaa valtioneuvostossa. (Olikohan siinäkin esteenä elämäntavat?) Otavan Heikki A. Reenpää värväsi Kustaa Vilkunan asialle, ja johan kunnianosoitus heltisi.
Kirjailijoista ovat Sillanpään lisäksi Ilmari Kianto ja Väinö Linna saaneet valtiolliset hautajaiset. (PS alla, lisäys!) Mika Waltarin kohdalla asia ei noussut edes esiin, kummallista kyllä. Juhani Aho oli ensimmäinen 1921, Eino Leinon hautasivat 1926 valtio ja Kirjailijaliitto, jolla on oikein rahasto tätä tarkoitusta varten. Kiannon asian hoiti tietysti hänen ystävänsä Kekkonen. Nyttemmin vain valtiomiehiä on valtion kustannuksella haudattu.
Urheilusankari Matti Nykäsen tilanne näkyy tässä suhteessa olevan kiikun kaakun. Kalervo Kummola julmistelee, miksei Mattia muistettu hänen elinaikanaan. Muistettiinhan häntä, harva se viikko kun Seiska ilmestyi. Hän sai juuri niitä huomionosoituksia, joita eniten halusi: mainetta ja julkisuutta. Urheilugaaloissa hän sai parhaat pokaalit, aivan ansiosta. Mitaleitaan hän oli valmis myymäänkin.
Mäkihyppääjän valtiollisia hautajaisia miettii nyt urheiluministeri Sampo Terho. MTV:n juontaja teki hyvän kysymyksen: mites kun Aku Louhimies ei mee too -kampanjan vuoksi ansainnut ministerin kädestä edes Jussia, kuinka sopii korkein valtiollinen tunnustus vaimonsa puukottajalle ja linnan kundille? Ministeri väisti, että hän ei tätä yksin mieti, vaan mukana on koko hallitus. Entäs se Louhimiehen tapaus? Oliko sekin hallituksen päätös, että ministeri ei Jussia ojenna. Tuskin ministeri oli gaalassa yksityishenkilönä.
Asia on nyt hoidossa mahdollisimman kömpelösti. Näin juhlava päätös pitää ensin rauhassa valmistella ja sitten ilmoittaa eikä pallotella sen kanssa julkisuudessa. Se on noloa kaikille osapuolille, erityisesti Matin omaisille, oli päätös mikä hyvänsä.
Hyvä muuten, että Nykäsen viimeiset sanat on saatu talletetuiksi historiaan: ”Nää pitää laittaa pyykkiin” Lausuma edustaa samaa tiukan arkirealistista linjaa kuin ensimmäiset sanat Calgaryn kultahypyn jälkeen: ”Missä on mun kamat?”
Vesa Karonen esitti taannoin, että yliopiston kirjallisuuden laitokselle tulisi hankkia oma ambulanssi, joka tilanteen tullen kiitäisi paikalle ja nauhoittaisi kirjailijoiden viimeiset sanat tyyliin: ”Minä elän.”
Viimeisiä sanoja ei sen sijaan lausuttukaan Pirkkalaiskirjailijoille. Yhdistyksen johtokunnan ehdottama nimenmuutos Tampereen kirjailijoiksi hävisi eilisessä kokouksessa äänin 26-20. Varsinkin me veteraanikirjailijat rynnistimme paikalle julmistuneina ja kaadoimme hallituksen yksimielisen esityksen. Ei meitä ole jäsenkokouksissa pitkään aikaan näkynytkään, joten johtokunnan porovokaatio ainakin aktivoi uinuvan jäsenkunnan.
Liityin Pirkkalaisiin 1976 silloisen puheenjohtajan Jorma Kannilan kutsumana ja muistan, kuinka kiintoisaa oli aloittelijana kuunnella varttuneiden kirjailijoien kuten Väinö Linnan, Jaakko Syrjän, Kirsi Kunnaksen, Erkki Lepokorven, Antti Eskolan, Teuvo Saavalaisen viisaita tai hyökkääviä tai muuten vaan pohdiskelevia puheenvuoroja. Usein oli vierailevia esitelmöitsijöitä, joita annettiin köniin tai kunnioitettiin. Pirkkalaiset ovat aina olleet hyvin omanarvontuntoisia.
Myös eilisessä kokouksessa oli värikästä sananvaihtoa, tuli oikein lämpöinen mieli. Kirsi Kunnas, Risto Ahti, Kari Aronpuro, Timo Malmi, Yrjö Varpio ja monet muut puolustivat perinteistä nimeä ja sen Tampereen kaupunkia laajempaa kantovoimaa. Vähän surettikin nuorempien puolesta, kun tuppasivat jäämään jyrän alle. Mutta eikö mitä, jospa taas ruvettaisiin käymään kokouksissa ja viritettäisiin entisten kaltaiset polemiikit lentoon. En avant, Pirkkalaiskirjailijat!
7.1. 2019
PS Nyt kun tutkin lähemmin valtiollisten hautausten listaa, siellähän on vaikka ketä Juhani Ahosta alkaen. Eino Leino sai valtion hautauksen, vaikka Kirjailijaliitto hoiti sen käytännössä. Ja sitten tulevat Sarkia, Kailas, Katri Vala, Otto Manninen, Saarikoskikin. Olkoon siis edellinen puheeni näiltä osin puutteellinen. Mutta nyttemmin kriteereitä on kovasti tiukennettu ja valtiolliset hautajaiset jyrkästi vähentyneet. Olympiavoittajia on Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi, Ville Ritola, Armas Taipale, hiihtäjiä vain Tapani Niku. Mahtuneeko Matti enää joukkoon.