Aamulehden kansikuva on paras. Siinä on arkkityyppistä komeutta. Ihmisen ikiaikainen haave on lentää. Suksilla se onnistuu, seitsemäksi sekunniksi.
Toisen Matin, Kuuselan, muistot jälleen mainioita. Paras oli hänen kanadalaislehteen syöttämänsä otsikko olympiakullan jälkeen muka Matin repliikistä: ”This is the happiest Day of my Life.” Tosiasiassa Matti sanoi: ”Where is my staff? (missä on kamani.) Näin palvelee altis toimittaja kollegaansa.
Saska Saarikosken muuten ansiokas essee Hesarissa vahvistaa taas myyttiä siitä, että kansallinen yhtenäisyys olisi murtunut. Urheilu ei muka enää pidä sitä yllä. Aivan puppua. Juuri nyt yhtenäisyyttä vahvistetaan kaikin konevoimin. Matti saa Hesarissa kolme aukeamaa ja Aamulehdessä neljä. Enemmän kuin Koivisto. Iltalehtiä en uskalla avatakaan.
Saskan mukaan Matti on viimeinen yhdistävä ikoni. Tuskinpa vaan. Muutama kultamitali lisää Iivo Niskaselle ja vähän repäiseviä tempauksia, niin sama peli jatkuu. Uusi ikoni on syntynyt. Eikä Matti ole edes kaikkien aikojen suurin julkkis, kuten Saska uskoo. Ikään kuin Kekkosta tai Armi Kuuselaa tai Kimi Räikköstä tai Vesku Loiria ei olisi koskaan ollutkaan. Kaikki elävät oman aikansa mediamylläkässä, suhteellisuus otettava huomioon. Kohta Aarnio on kärkijulkkis, vaikka istuu vankilassa.
Kaikki kertovat muistojaan Matista. Näin minäkin hänet kerran. Poikkesin Kyröskosken huoltoasemalle, missä Matti ja hänen silloinen naisensa istuivat takahuoneessa kaliseva kassi jaloissaan. Odottivat kyytiä jonnekin. Heillä oli malttamaton ja apea tunnelma. Ajattelin että sankaruus on tuosta tilanteesta kaukana.
Ylivoima voi olla nuorelle urheilijalle liikaa. Superlahjakkuutta on vaikea kestää. Valmentaja Hannu Lepistö totesi, että Matti tiesi enemmän mäkihypystä kuin hän. Joku haastattelija kertoi, että Matti hyppäsi koko ajan puhuessaan. Se oli iskostunut hänen alitajuntaansa. Hän oli onnellinen vain ilmassa. Huippulahjakas kirjailija kuten Waltari oli onnellinen vain kirjoittaessaan. Muu elämä oli välttämätöntä läpitarvottavaa.
Varhainen kuolema on varma myytin perusta ja myyntivaltti. Lisäksi Matin kuolema osuu talviurheilukauden sydämeen, MM-kisat tulossa. Hän teki kuollessaankin palveluksen niin medialle kuin urheilulle ja koko ihmeen yhtenäiselle kansalle, joka vielä kauan puhuu hänestä, muistaa häntä ja palvoo häntä. Sen hän varmaan ansaitsee.
Meinasi unohtua, että tänään on myös paljon pienemmn julkkiksen J. L. Runebergin päivä. Matille vasta suruliputetaan. Mitä huomionosoituksia vielä keksitään hänen kunniakseen? Onhan niitä jo olemassakin. Kun nuorten jääkiekkojoukkueen tuore kapteeni saa nimikkokadun Vantaalle, Matin pitäisi saada kokonainen kaupunginosa Jyväskylästä. Pelkkä hyppyrimäki ei riitä. Tuottaneeko Seefeldt pian uusia yhtenäiskulttuurin riemuvoittoja.
Ismo Kallio, rehti näyttelijä, monipuolinen uurastaja, vara-Manu, tv-tähti, laulaja ja filmisankari saa Matin aukeamien perään kolmen palstan nekrologin. Urheilun ja kulttuurin suhdetta kuvasi jo Waltari näytelmässään Kuriton sukupolvi. Suhde ei ole muuttunut sitten 30-luvun, vaikka viihde valtaa molemmat elämänalat. Matin palvelukset kansakunnalle kuvataan vielä monessa kirjassa, elokuvassa, laulussa, oopperassa ja dokumentissa. Hän ei kuole koskaan.
Runebergin päivänä 2019