Sukututkimus on entistä suositumpaa. Tampereen Sampolassa oli suuri sali täynnä kuulijoita, kun siellä lauantaina vietettiin sukututkimuspäivää. Hihaani tarttui monenlaista kyselijää ja kertojaa. Suku voi olla pahin, mutta nyt se näyttää monille parhaita puoliaan. Suvuista etsitään mieluusti suurmiehiä ja -naisia.
Kerroin esitelmässäni kirjailijoiden sukututkimuksista ja omasta suvustani, jonka majakkana komeilee Sillanpään Eemeli, mummuni serkku. Omat vaatimattomat selvitykseni ovat liittyneet nimenomaan kirjallisuudentutkimukseen ja isän puoleiseen kyröläiseen juureen. Äitini norjalaisperäistä merenkulkijasukua tunnen hävettävän huonosti. Siinä olisi uusi raiviomaa taikka kartoittamaton ulappa. Kaipa joskus vielä seilaan sitäkin kohti.
Internet on ratkaisevasti helpottanut sukututkijoiden harrastusta. Enää ei tarvitse kelata kirjastossa mikrofilmejä eikä käännellä kirkonkirjoja, joiden pariin ei hevin enää pääsekään. Minä vielä sain lukea paksuja järkäleitä Hämeenkyrön kirkkoherranvirastossa 1970-luvulla, mutta se lienee mennyttä aikaa. Hauskoja tai karmeita merkintöjä löytyi kirkonkirjojen sarakkeista. Ikävä ettei sellaisia enää panna muistiin. Mutta onhan vielä rikosrekisterit ja kaikkinaiset tietorekisterit, joihin kohta joka askeleemme ja aikeemme tallentuvat.
Tänään vietin täyteläisen Helsinki-päivän. Kerroin ensin Kiannosta Kampin palvelukeskuksen virkeille daameille, kestivät hyvin kuulla Ikin seikkailuista. Kävin labrassa luovuttamassa arvokasta vertani ja noutamassa Suomenmaan Apollonkadun päämajasta (lehteä ei kai muualta irtonumerona saakaan), kun siinä on Matti Summasen komea arvostelu kirjastani. Kävin vanhassa kunnon Bottan Manalassa keittolounaalla ja jatkoin Sanomatorille kuuntelemaan hyytäviä rikostarinoita. Karmeita juttuja siellä sai sulatella, todistuksia paljaasta inhimillisestä pahuudesta. Puistatti pitkään.
Tunnetuista rikoksista ei varsinaisesti tullut esiin uutta tutkimustietoa, mutta Sari Aution ja Teemu Keskisarjan kertauksetkin pysähdyttivät. Samalla ilmeni Jarkko Sipilän ja entisen rikoskomisario Juha Rautaheimon todistuksista, kuinka ratkaisevasti tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet. Konnilla on entistä vaikeampaa, sillä uusi teknologia näyttää palvelevan paremmin poliiseja kuin roistoja. Rautaheimon muistelmia jään todella odottamaan.
Vielä oli intoa käydä kuuntelemassa Ilkka von Boehmin luentoa Šostakovitshin sinfonioista 6 ja 7. Ihmeesti musiikki avautuu maallikolle, kun se etevästi analysoidaan. Varsinkin tuota pitkää pateettista sotasinfoniaa kuuntelen tästä lähin uusin korvin.
Näin käy, kun viettää monta viikkoa pääasiassa maaseudun yksinäisyydessä. Sitä tarttuu heti kynsin hampain pääkaupungin rikkaaseen tarjontaan. Hauska on tarpoa venäläisessä lumituiskussa Helsingin katuja ja surkutella autonomistajien tuskia. Junat ja raitsikat ovat aivan tolaltaan. Vallitsee aito talvinen anarkia, luonto myllää, tekniikka taipuu. Ilmasto lämpenee jossakin, mutta meillä jyllää kunnon vanhanaikainen talvisää.
Huomenna matka jatkuu Mikkeliin.
29.1. 2019