Panu Rajala

Harvoin on ensi-illassa satanut niin reippaasti kuin lauantaina Sillanpää-oopperan saadessa uusintana todellisen vesikasteen. Välistä vettä putosi yhtenä seinämänä. Vasta lopussa oli parikymmentä minuuttia hiljaisempaa tiputtelua.

Mutta ihme ja kumma, eipä sade itse esitystä haitannut. Erään katsojan mukaan se suorastaan tiivisti tunnelmaa. Mikäs meillä katsojilla oli istua uljaan katoksen alla, mutta laulajat kyllä kastuivat luita ja ytimiä myöten. Urhoollisesti he hoitivat hommansa prikulleen. Vain kerran Waltterin mikrofoni reistasi, mutta aina neuvokas Sauli Tiilikainen pyyhkäisi sen kuivaksi kesken esityksen ja jatkoi omaa lauluaan muina miehinä. Kahden Sillanpään yhteistyö sujui muutenkin saumattomasti.

Komeata tämä oli taas kuulla ja nähdä. Vaikuttava esitys kaikilta osin, tuoreena säilynyt ja samalla syventynyt viime kesästä. Lämmittävin oli Aamulehden entisen päätoimittajan Raimo Seppälän kommentti. Kuvailtuaan oopperan aitoa sillanpääläistä tunnelmaa yhtyneenä ympärillä peltojen yllä leijuvaan ohueen sadesumuun hän huokaisi: ”Tulin tästä niin onnelliseksi…”

Aina kriittinen Matti Apunenkin lausui yllättyneenä myönteisiä kommentteja. Matti Pulkkinen puolestaan kirjoitti Radio Sunin sivuille uuden hienon kritiikin (http://radiosun.fi/2018/07/23). Yleensä kulttuuripalstat eivät noteeraa enää uusintoja.

Kelpasi nostella maljoja Myllykolun ladossa suppeamuotoisessa ensi-iltakaronkassa. Esityskauden jälkeen sitten juhlitaan komeammin koko lorun loppua.

Tässä on välissä kaikenlaista seuranpitoa ja rentoutumista, kuten hyvään oopperakauteen kuuluu. Kuvissa näytteitä meiltä Villa Viehätyksen vastaanotoilta, jotka heti pyörähtivät käyntiin. Tuossa alla Sillanpäät seuralaisineen jatkavat pohdintoja parvekkeella ja pöydän ympärille mahtui iloista joukkoa. Sunnuntain esityksessä päivä paistoi ja tunnelma kohoili sen mukaisesti.

Välipäivääkin vietettiin, ja silloin järjestävän FEStiwaalin puheenjohtaja Kim Juntunen ja puolisonsa Helena (ihana Siikri) sekä aktiiviset tenavansa istuivat pihassa kevyellä kesälounaalla. Paljon vaihdettiin siinäkin kuulumisia järjestelyjen ongelmista ja yritettiin tähyillä tulevaisuuteen; mitä jatkossa? Tämä ooppera joka tapauksessa vetelee viimeisiä veisujaan tällä paikalla.

Johdattelin sunnuntaina Etelämatkojen fiksun ryhmän Pinsiöstä Urkin Piilopirtistä Myllykoluun, ja tänään on piripintaan loppuunmyyty näytös, mutta perjantaina jo helpottaa – silloin voi saada vielä lippuja, jos pidätte kiirettä. Ja kaiken kukkuraksi tänään on uusi ensi-ilta Ikaalisissa, mutta siitä kohta lähemmin. Kuulumisiin ja tapaamisiin!

24.7. 2018

Sillanpää-ooppera on hyvässä kunnossa, suorastaan paremmassa kuin viime kesänä. Niin saatoin päätellä pääharjoituksen jälkeen. Esityksestä on tullut muhevampi, jollain lailla syvempi ja vakuuttavampi. Kukin laulaja on lisää kypsynyt rooliinsa, ja osittain uusittu kuoro on nopeasti päässyt hyvään viritykseen.

Joten ei muuta kuin Myllykoluun nekin, jotka jo näkivät tämän mainion teoksen. Aina siinä voi huomata uusia vivahteita. Ensi-ilta on huomenna, ja lippuja on vielä saatavilla joihinkin esityksiin, loppuunmyytyjä tällä tietoa vain ensi tiistai ja viimeinen esitys 2.8. Sitten koko komeus haudataan.

Saa nähdä iskeekö haikeus. Myllykolun tulevaisuudesta ei ole näillä näkymin tietoa. 46-vuotiasta kesäteatteria ei nyt kovin pitkäjänteisesti suunnitella. Nyt on asialla tämä FEStiwaali-koneisto, mutta kuka ottanee vastuun jatkossa, kun Sillanpään Seuran ”resurssit” uupuivat viime vuoteen. Samat resurssit siellä edelleen ovat remmissä, sivumennen sanoen.

Oheisissa kuvissa joukkoa hyvissä lähtöasemissa, niin Sauli Tiilikainen kuin Marco Bjurström ja mekin.

Eräs oopperakauden harmillinen sivuvaikutus on se, että itse museo on auki hyvin rajallisesti, oikeastaan vain esitysiltoina. Tavallinen Sillanpään seurailija ei sinne pääse kurkkimaan, paitsi ikkunoista. Aluetta vahditaan muuten tunnontarkasti. Kaiken lisäksi lukko on vaihdettu, joten entiseen tapaan en minäkään voi vapaaehtoisena museota esitellä. Kaikki vaikeutuu, jäykistyy, byrokratisoituu – miksei sitten sillanpääläinen muistokin.

Museosta puheenollen, Hannu Mäkelä kävi Töllinmäessä puhumassa ja näyttää lehtiselostuksen mukaan uskovan, että museo on replika eli uudelleen rakennettu jäljennös. Tämähän ei pidä paikkaansa. Olen poikkeillut siellä jo 1960-luvulla, jolloin Mikko Haikoff vaimoineen asui sitä ympärivuotisesti. Olin myös ostamassa rakennusta Sillanpään Seuralle 1976 ja seurasin sen kunnostamista alusta alkaen. Kyllä se on ihan alkuperäinen rakennus, vaikka se kerran 30 vuotta sitten yritettiin tuhopolttaa, mutta korjattiin pian entiseen ehoonsa. Kaiken kaikkiaan: Töllinmäki on harvinaisen aito museo, yhä vielä kuin töllinväen asumus. Se on myös auki viikonloppuisin anteliaammin kuin Myllykolu.

Tapaamisiin siis kummassa hyvänsä sekä laajemmin sillanpääläisessä maisemassa, joka juuri nyt kukoistaa muhkeimmillaan, kypsimmillään kuten ooperakin.

Uusseelantilaiset vieraat tutustuvat tässä Myllykolun museoon.

Kaikki kommentit on kerrottu. Huipputapaamisesta voittajina selvisivät Helsinki, Niinistö ja Finlandiatalon saunat. Siinä ohessa puheltiin jotain epäolennaisuuksia ydinaseista ja Syyriasta ja vaalisekoilusta. Mediapeli kallistui hienoisesti Putinin hyväksi. Pallo jäi Melania Trumpille.

Valloissa tosin raivotaan Trumpin töräytyksistä, joilla hän veljeili Volodjan kanssa ja luotti tämän sanaan enemmän kuin omiin salapoliiseihin.  Luottaa viholliseen! Onhan se ennenkuulumatonta. Kylmenneiden suhteiden lämmittelyssäkin on siis rajansa.

Jalkapallosta saatiin selvemmät tulokset kuin maailmanpolitiikan mittelöstä. Venäjä juhlii hienosti hoidettuja kisojaan. Voisiko jalkapalloa käyttää enemmänkin eri valtioiden välisten erimielisyyksien ratkaisemiseen? Idea ei ole uusi, mutta toistaiseksi tosimielessä koettelematon. Millaisen miehistön Putin ja Trump kokoaisivat, toimisivatko itse valmentajina? Vai kärkihyökkääjinä?

Mutta kaikki satoi meillä laariin, kuten René Nyberg juuri radiossa tiivisti. Suomi kylpi suosion säteissä. Ei pidä silti liioitella, varoittaa puolestaan Vanhanen. Ei nyt tehrä tästä liikaa numeroo. Meillä ollaan aina sillain pikkusen alakantissa.

Paraniko maailmanrauha? Tauno oli sitä mieltä, että taisi vähän parantua ja aika rauhallista on ollut näihinkin saakka täällä Hämeenkyrön tanhuvilla. Maailma ei elämää ole suuremmin sekoitellut sitten sotavuosien. Uusia ei ole näköpiirissä.

Mainio oli muuten tuo nobelisti Bengt Holmströmin paradoksi, että Trumpin rehellinen epärehellisyys vaikuttaa aidommalta kuin muiden poliitikkojen epärehellinen (näennäinen) rehellisyys. Saskan tekemässä haastattelussa (HS sunnuntaina) oli muitakin osuvia havaintoja, esimerkiksi se, että demokraattinen läpinäkyvyys haittaa suurten asioiden valmistelua, koska jatkuva tarkkailu hermostuttaa politiikkoja ja virkamiehiä, joiden työ muuttuu tempoilevaksi ja teho katoaa. Paras esimerkki tietysti sote, joka olisi jo tehty ja voimassa ilman median ja kaiken kansan jatkuvaa päällehöökäilyä.

Radion säätiedotus ilmoittaa lähipäiviksi ”erittäin tukalaa hellettä”, Lapissa vain ”tukalaa”. Miten on suhtauduttava meidän, joille helle ei ole tukalaa, vaan ihanaa. Emmekö mahdu lainkaan säätiedotusten arvioihin? Valitettavasti jotkut jopa kuolevat helteellä, mutta niin tapahtunee muillakin ilmanaloilla. Tietysti on kaunista, että kärsivä kansanosa hallitsee kohderyhmänä säätiedotusta.

Toivotan mahdollisimman monille ihania, pitkään jatkuvia helteitä.

17.7. 2018

Nappiin meni. Kroatia tuli toiseksi, kuten olin ennakkoon veikannut (ennen kisojen alkua). Saalis: rivistö vodkapulloja veikkaustovereilta, ei tosin venäläistä. Näillä pärjään jouluun saakka.

Marjalla oli iloa hälläkin, Ranska voitti vakuuttavasti finaalin. Taas raikui pirtissämme Marseljeesi. Kotikatsomo oli hyvässä vireessä. Tarjoilu toimi ja tunnelma kohosi. Herkko valmisti maittavaa Bouillabaissea, samanmerkkistä ranskalaista valkoviiniä sekä kroatialaista harvinaisuutta Veraldaa ilomielin maisteltiin. Jännitystä vähittäin kohoteltiin.

Finaali olikin harvinaisen vauhdikas, hyvätasoinen ja maalirikas peli. Ranskan loistavan maalivahti Llorisin pikkumoka hämmästytti. Tällaista olen aina pelännyt, kun molareille nykyään niin taajaan passaillaan. Joskus se sinne vielä menee – ja nyt meni. Onneksi ei ratkaissut peliä sen enempää kuin Kroatian Raimo Vistbackan näköisen kärkimiehen Mandzukicin oma pukkausmaali. Hienosti pelattu joka tapauksessa.

Kuvassa alla Kroatian värit ja ainoa oikein veikannut. Hyvä me!

Syvä huokaus kuitenkin siitä, että nekin kisat ovat ohi ja voidaan keskittyä vaihteeksi uljaisiin kesäiltoihin. Helle hellii! Oopperalaulajia on alkanut poikkeilla pihaan, Sauli Tiilikainen pörähti motskarilla ja Helena Juntunen piipahti polkupyörällä kertomaan kuulumisia. Harjoitukset jo hyvässä käynnissä. Ainakin tarkenevat siellä Myllykolun montussa, jota Vesa joskus nimitti Suomen suurimmaksi yhteissaunaksi.

Saunottu on ja uitu laiturienvälisiä, lapset melskanneet tuntikausia järvessä ja kaikin tavoin kesä on vanhanaikaisesti huipussaan. Huomenna Helsinki ottaa vastaan mahtimiehet ja esittäytyy kaupunkina kauneimmillaan. Ihmeellistä aikaa. Palaa mieleen Etyk-kesä 1975. Yhtä jumalainen sää, melkein samanveroinen historiallinen tunnelma. Media hypettää kaikin voimin. Tätä kelpaa katsella täältä Vanajankylän syvästä rauhasta.

Ollaan onnellisia heinäkuun harvinaisesta Iduksesta. Tää ei enää koskaan palaa.

15.7. 2018

Marja aloitti taas yleiset jumppaharjoitukset meidän pihassa. Talven kankeus norjistuu ja hartiat vertyvät pitkän kirjoitusrupeaman jälkeen. Järven vesi on melkein kylpylämmintä. Todellinen sydänsuvi jatkuu.

Iltoja vangitsee edelleen jalkapallo. Eilen raikui pirtissämme Marseljeesi, johon Marja aina yhtyy: Ranska todella pääsee loppuotteluun. Jos toisena on Englanti, kaksi jalkapallon vanhaa mahtimaata kohtaavat pitkästä aikaa. Saadaan kaikkien aikojen matsi.

Toisaalta minun on kannatettava illalla Kroatiaa, jota veikkasin alun alkaen kärkikolmikkoon. Marjan suosikki on tietysti mainittu Ranska. Olemme mukana paikallisessa veikkausringissä, jossa johdamme rinta rinnan: kaikkien muiden ennakkoveikkausmaat ovat tippuneet! Niin Brasiliat, Argentiinat kuin Saksat. Jopa Portugali, joka oli minun listallani. Nyt on enää kysymys keskinäisestä järjestyksestämme Marjan kanssa: kumpi nousee korkeammalle, Ranska vai Kroatia?

Näin ollen harmittaa, että en ehtinyt tai huomannut osallistua toiseen diplomaattitason veikkausrinkiin taannoisen Moskovan matkan takia. Pekka Huhtaniemi, joka sitä masinoi, on toiminut suurlähettiläänä Britanniassa, kannattaakohan Englantia? Kroatia olisi siinäkin sakissa voinut olla kova tikki. Luka Modric on taas tänä iltana sankarini. Mutta myös Harry Kane on ihailtavan viileähermoinen herrasmiespelaaja.

Miksi juuri Kroatia? Ehkä taannoisella matkalla maahan sain  vaikutuksia sikäläisestä pallokulttuurista, joka tuntui kannattelevan koko kansallista omanarvontuntoa. Nyt se voi saada ansaitun sinettinsä.

Onko muuten niin, että eurooppalaiset pelaavat siistimpää jalkapalloa kuin muiden mantereiden joukkueet? Vähemmän filmausta, kierimistä ja paitojen repimistä? Videoruutua ei ole tarvittu pitkään aikaan.

Tässä ei nyt paljon muuta ehditä ajatellakaan kuin näitä matseja. Vieraat vain vaihtuvat rannan Huvitus-huvilassa, Kaisan porukka lähti ja Ainon ja Sallan seurueet saapuvat. Ja sitten alkaakin pian oopperahulina. On täysi syy heittää aivot vapaalle ja nauttia vain suven urheilullis-sillanpääläisestä syleilystä.

11.7. 2018

Juhlinta huipussaan. Yksitoista vuotta yhtämittaista onnea! Teräshäät kuulemma. Kestävyyttä siis löytyy.

Marja sai valmiin aamukahvipöydän sekä pieniä lahjuksia ynnä vapautuneen miehen, joka menneen viikon hulinoitten keskellä teki viimeiset tarkistukset kirjaan. Nytkö alkaisi loma?

Matti Pulkkinen oli ystävällisesti järjestänyt juhlat meidän puolesta, ei tarvinnut vaivautua. Tosin hän täytti itse 55 vuotta, onhan se merkittävä ja juhlimisen arvoinen kääntöpaalu. Satakunta vierasta kokoontui Pajasaareen Tampereelle pursiseuran majaan. Hienot hirsiseinät siellä ja tilavat salit. Meidän pöydässä Maila säesti laulajaa, Sina esitti Daudet’n kertomuksen ja minä pidin pyydetyn juhlapuheen sankarille – kaikki hyvällä menestyksellä. Otin puheessani esiin kolme teemaa: 1) Maakunnan Matti kirjoittajana 2) miehen yleinen vaikeus ylittää 55 vuoden vesieste ja 3) Pirkanmaan loistava tulevaisuus. Ennustin sille vähittäistä itsenäistymistä Katalonian tapaan. Hain tukea tuntemiltani kirjailijoilta, joiden avulla valaisin Matin syvää henkilökuvaa maakunnallisena vaikuttajana.

Oli nostalgista musiikkia, esittäjinä Eila Pienimäki, Pasi Kaunisto ja Petri Laaksonen. Sekä puheenvuoroja muitakin. Marja säteili kauniina ja sai kehuja. Tarjoilu oli paitsi ylenpalttista myös tyylikästä. Pidot sen kuin paranivat, kun päästiin pöydästä tanssiin. Yllätysnumero: hääpäivämme kunniaksi meille lahjoitettiin Elina Kujansuun hieno – lehmätaulu! Tuolla se komeilee ruokasalin seinällä ja tuijottaa meitä lempein kostein silmin. Siitä onkin aikaa, kun vielä Ylivakerin lehmät tallustelivat laitumella työhuoneeni ikkunan alla.

Ainoa tappio: emme nähneet, kuinka Englanti kukisti Ruotsin, mutta sen sijaan kotimatkalla näimme kännykästä Kroatian ja Venäjän dramaattisen rankkarikisan. Suosikkini Kroatia pysyy mukana!

Pientä lepäilyä sunnuntaina, kunnes teimme päiväkävelyn Töllinmäkeen. Hannu Mäkelä piti Eino Leinosta hyvän, arvatenkin saman esitelmän kuin juhlapäivänä Kajaanissa, asiallisen ja melankolisen. 140-vuotiasta Leinoa on muistettu, meilläkin liputettiin ja lausuttiin. Mäkelä ei tietenkään maininnut uudempaa Leino- kirjaa, suomalaiseen tyyliin kuuluu reviirin varjelu. Teimme taannoin poikkeuksen Hannu K. Riikosen kanssa, jopa illastimme keväällä yhdessä rouvinemme, vaikka olimme kumpikin kirjoittaneet kirjan samana vuonna Olavi Paavolaisesta. Vuorovaikutusta voi esiintyä jopa tutkijoiden kesken.

Töllinmäessä laulettiin ja lausuttiin Leinoa ja kuultiin kertaavaa perusopetusta Sillanpäästä ja tästä töllistä, joka nyt odottaa kipeästi pärekaton uusimista. Täyteläinen ohjelma keräsi taas pihan täyteen kuulijoita.

Voitte arvata, että sauna ja vilvoittava järvi maistuivat tämänkin viikonloppurevohkan jälkeen.

8.7.2018

Sosiaalinen elämä ja jalkapallo ovat syöneet aikamme. Lisäksi olen värkkäillyt Kiannon nootteja. Siinä riitti puuhaa eiliseen saakka, mutta nyt olen vapaa.

Don Osmon jälkeen pihaamme pärähti musta auto ja kaksi vaaleaa leidiä. He tulivat jokseenkin suoraan Uudesta Seelannista. Heidän kanssaan vierähti kolme iloista päivää ja pitkää iltaa. Toinen, Lorraine on Marjan vanha ystävätär hänen entisestä elämästään. Uusi tapaaminen oli mitä sydämellisin. Lorrainen matkakumppani Jan on eläkkeellä oleva opettaja, hyvin perillä kirjallisuudesta. Vierailun jälkeen hän on entistä paremmin perillä, ainakin Sillanpäästä.,

Englanti-Kolumbia ottelusta tuli päivien ehdoton kohokohta. Lorraine on syntyperäinen britti, jonka avioliitto heitti nuorena Suomeen ja eron jälkeen takaisin Englantiin ja Uuteen Seelantiin. Sain olla galanttina seurustelu-upseerina. Kaikki kannatimme kiivaasti  Englantia, joka voitti veret seisauttavan rankkarikisan. Voitte arvata, että Viehätyksen uumenista huuto kaikui sekä englanniksi että suomeksi.

Leidit käytettiin tietysti Myllykolussa, mistä oli vähän iloa – emme päässeet edes sisään, sillä joku on konnamaisesti mennyt vaihtamaan museon lukon! 40 vuotta olen opastanut omilla avaimillani, mutta nyt sekin tyssäsi. Katselimme kumminkin idyllistä oopperanäyttämöä, joka ei tyhjänä tehnyt leideihin suurta vaikutusta. Savusaunankin lämmitin, ja he voittivat syvän epäluulonsa ja lopulta nauttivat sydämensä pohjasta, pulahtivat kylmään järveenkin. Yhden päivän he shoppailivat onnellisina Tampereella. Tällaiset vierailut verryttävät mieltä ja kieltä.

Mitähän muuta on tapahtunut. Omaa väkeä on asustanut koko ajan rannalla Huvituksessa ja lapset pyörineet iloisesti täälläkin päivittäin. Pyrähdin Helsinkiin, missä Jouni Harala kuvasi minua puoli päivää. Ammattimies asialla, Kiantoon virittäydytään. Poseeraaminen käy työstä, kuten totesimme syksyn muistelmakirjailijan Pekka Tarkan kanssa. Hän valmistautuu elämänsä julkkiskampanjaan, uudessa Kuukausiliitteessä on hyvä alku.

Kaikesta huomaamme, ettemme ehtineet edes Sastamalaan Vanhan kirjallisuuden päiville. Ehkä ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen ne jäivät väliin. Osuuteni ohjelmajohtajana on ohi. Kommentteja olemme kuulleet. Hauska kun edes kaivataan.

Eiliset matsit sujuivat onneksi ilman jatkoaikoja ja rankkareita. Aikanamme ammuimme rankkareita Kyröskosken kentällä Pitkon ja kumppaneiden kanssa. Ammuin omani yleensä ohi tai yli, en koskaan keskelle. Niitä oli vaikea torjua. Sitten Pitko ei pitänyt huumoristani, ja kisat oli pakko lopettaa, onneksi. Pikkusormi on vieläkin vinossa rajun heittäytymisen seurauksena.

Tänään on 11. hääpäivämme. Aamulla yllätin Marjan positiivisesti. Rakkaus roihuaa! Iltapäivällä menemme Matti Pulkkisen 55-vuotispäiville Tampereen Pajasaareen ja menetämme kaksi jännää matsia, mutta toivottavasti korvaus on yltäkylläinen. Kumpaa kannattaisimme, Ruotsia vai Englantia? Vaikea valinta. Erityissuosikkini on edelleen Kroatia, jota veikkasin kärkikolmikkoon. Marjan lemppari Ranska pysyy myös mukana.  Ehkä jompikumpi meistä voittaa veikkauksen, sillä toisten suosikit, Brasiliat ja Argentiinat ovat pudonneet, kuten Portugalikin. Niin  sammui tiet tähtiin. Jalkapallo on maailman hurmaavin hulluus. Näinä päivinä se valtaa mielemme kokonaan.

7.7.2018

Siinä matemaatikko, sivistyshistorioitsija, kulttuurikulkuri keskellä sillanpääläistä maisemaa. Portillemme ilmaantui kahden tutkinnon tohtori Osmo Pekonen omassa persoonassaan pientä Jopoa taluttaen. Ikaalisten Kylpylästä hän lähti ja tänne saakka täysissä voimissa ehti.

On ennenkin ilmennyt, että Don Osmo on paitsi maailmanmies, himopyöräilijä, myös F. E. Sillanpään taiteen suuri ymmärtäjä ja ihailija. Hän on kirjoittanut ylioppilasaineen Hurskaasta kurjuudesta huippupistein (99/100). Luettuaan nuorena Ihmiset suviyössä hän hullaantui kirjoittamaan elämänsä parhaita rakkauskirjeitä. Ennen tätä toivioretkeään hän kertasi sekä Sillanpäätä että minun yksiosaista elämäkertaani kirjailijasta (SKS 2015).

Joimme Marjan tarjoilemat tulokahvit, päivitimme kuulumisia ja lähdimme yhdessä kiertämään talonpojan lenkkiä. Esittelin Ylivakerin eli Kamraatin sekä Mäkelän eli Kulmalan, jonka tontilla ei tosin ole enää päärakennusta, vain luhti ja navetta. Se oli Sillanpään Eemelin mummula ja siinä syntyi ja kasvoi myös minun isoäitini Suoma Mäkelä. Hänellä oli kuusi sisarta, Eemelin serkkuja kaikki. Yhtä heistä, Hulda Haavistoa, olen vastikään muistellut paikallislehdessämme UutisOivassa.

Sitten hurautimme kylätietä Ala-Vakerin pihaan, missä isäntä Veikko Mustonen esitteli pihapirttiään. Sen paikalla, vanhassa rakennuksessa, syntyi aikanaan Hurskas kurjuus. Siinä pihalla jalansijoillamme Sillanpään nuori pari ja esikoisensa Saara seisoivat kevätyönä 1918 valmiina lähtemään metsään pakoon, kun Mannanmäestä purkautuvien punaisten terrotiteoista kuului tietoja. Laitilan isäntä Eero Koskimies oli ammuttu ranta-ahteeseen sillan kupeelle.  Aamun koittaessa nähtiin pellon yli hiihtäviä miehiä kuusenhavut karvalakeissa. Pelastus valkoisten hahmossa! Kirjailijaperhe perui pakomatkan.

Veikko kehuskeli kalansaaliitaan niin kuin kyröläinen isäntä ainakin. Muistutin myös, että hän oli Eemelinä Myllykolun ensimmäisenä kesänä 1972 ja on esiintynyt näyttämöllä myöhemminkin. Olimme sillanpääläisten perinteiden tihentämällä pihamaalla, jännevälejä sadan vuoden ajalta.

Jatkoimme lenkkiä Kaupin ja Simunan vastakkaisten porttien ohi, käännyimme Sillanpääntielle ja näytin Osmolle entisen punakaartin esikunnan paikan kuusiaidan takana. Linnen esikunta on Sillanpään romaanissa Rinnen esikunta. Tuolla kapean salmen takana on se kohta, mihin Laitilan isäntä ammuttiin. Tapaus on kuvattuna romaanissa Paitulan herran murhana. Siitähän Toivolan Juha syyttömänä tuomitaan ja ammutaan joukkohautaan.

Jatkoimme vaellusta ja poikkesimme Saavutukseen, missä Sani ja Otto Kuitunen ottivat meidät rennon ystävällisesti vastaan ja saimme kierrellä Sillanpän huvilassa, alakerran pirtissä ja yläkerran työhuoneessa. Osmo tutki Sillanpään kunniatohtorin diplomia ja Nobel-aiheisia julkaisuja. Hyllyssä komeilevat myös Strindbergin kootut, Samlade skrifter, muistaakseni 36 osaa.

Sulattelimme näkemäämme, ja Osmo kertoi omista saavutuksistaan. Erilaisista roolihahmoistaan tunnettu tutkija on viimeksi perehtynyt tuntemattoman suomalaisen runoilijakreivin Gustav Philip Creutzin (1931-1785) tuotantoon. Hän on suomentanut Creutzin runoja ja etsii teokselle parastaikaa kulttuuritahtoista kustantajaa. Samaan aikaan Creutzista on tulossa kaksikin elämäkertaa, yksi Ruotsissa ja toinen Suomessa. Ruotsissa häntä tutkii sikäläisen akatemian entinen pysyvä sihteeri Horace Engdahl, viime aikoina myrskyissä mainetta herättänyt mies, joka on saanut koko akatemian hajalle puheillaan. Suomessa Creutzia tutkii Matti Klingen etevä oppilas Charlotta Wolff. Valmistautukaamme siihen, että Creutzin nimi on pian kaikkien huulilla…

Don Osmo jatkoi pyörävaellustaan Töllinmäen kautta kohti Ikaalista. Päivässä kertyi poljettavaa, kylpylän vuokrapyörä ei ollut kummoinen, mutta karaistuneen pyöräilijän kunto kesti. Yhdessä olemme pyöräilleet La Rochellen alavilla mailla lounaisessa Ranskassa Tarmo Kunnaksen johdolla. Olimme huonetovereita, ja erään illanvieton tyrskyissä housumme vahingossa vaihtuivat. Osmo on 196 senttiä pitkä, De Gaullen mittainen, joten hänen housuissaan oli perässä vetämistä, mutta tukalampaa oli Osmolla minun lyhyissä housuissani. Hyvin selvisimme siitäkin.

Sinne meni kulttuurikulkuri, monitieteilijä, oppinut originelli, ja meille jäi rauhaisa jalkapalloilta. Järvelle painuin otteluiden välillä kuhaa koittamaan, vaan eipä tärpännyt. Kaunista oli, tyyni lämmin ilta. Suvi on kauneimmillaan. Kelpaa täällä kierrellä niin pyörällä kuin veneelläkin.

26.6. 2018

Syttyi se taaskin ja komeasti syttyikin. Vaikka oli vähän kastunut.

Salaisuus oli siinä, että siirsimme omin valloin juhannuksen oikealle paikalleen.

Vietimme siis aattoa ja poltimme kokkoa oikeana Aaton päivänä lauantaina vuorokautta myöhemmin kuin muu Suomi. Ja katso: sääkin oli heti parempi.

Ehkä teemme tästä oman perinteemme. Juhannuspäivä olkoon Johanneksen eli minunkin nimipäiväni. Sapienti sat.

Muutenkin kaikki sujui varsin oivallisesti, niin lipunnostot, syönnit, juonnit, saunomiset ja uinnit sekä yleiset virkistystoiminnot. Marjan tyttärenlapset osallistuivat innokkaasti. Kaikista tärkein oli tietysti jalkapallo, joka ahmaisi leijonanosan juhlapäivistä. Kuten Nicholas Wancke televisiossa totesi: sitähän varten juhannus on tehty, että voi rauhassa katsella jalkapalloa. Ja Englanti voitti Panaman 6-1. Kaksi veikkaamaani suosikkimaata Kroatia ja Portugal sinnittelevät hyvin kärkijoukkoihin. Saksakin selviää alkukankeudesta. Mutta Brasilian ja Argentiinan olen valmis hyvästelemään.

Nigerian voitto Islannista herätti riemua Afrikka-myönteisissä naisissamme, varsinkin Eeva-Liisassa, mutta tänään kuulemme uutisista, että viljelijä- ja paimentolaisheimot ovat siellä syvällä kahakoineet ja ruumiitakin on tullut satakunta. Mutta tuskin se jalkapallojoukkueen intoa himmentää.

Tässä kuvassa kokko on jo hiipunut ja makkaraa paistellaan ja Eeva-Liisa selittää jotakin vasemmassa laidassa. Ennen roihahdusta hän hehkutti meitä lausumalla L. Onervan runoja, joista kokonaisempi ohjelma kuullaan kohta Kainuun Sanassa ja Sävelessä. Kenraaliharjoitus kokolla sujui erinomaisesti.

Ja seitsemän  kukkaakin Marja poimi ja kätki vieraamme tyynyn alle; nyt seuraamme jännittyneinä kuinka lemmenonni siitä ryhtyy kukoistamaan.

Pitkän juhlinnan jälkeen paluu arkeen on tervetullut. Tässä taas naputtelen. odotan niitä Kiannon vedoksia ja ihmettelen, mitä ihmettä seuraavaksi kirjoittaisin. Vai olisiko lataava kesätauko paikallaan….

25.6. 2018

Heräsin iloiseen sateen ropinaan. Naapurini Tauno on onnellinen; vettä lisää! Sitä pellot janoavat ja vähän meidän perunamaammekin. Varret virkistyvät. Puuhaa on edessä monenlaista.

On lähdettävä koivuja haeskelemaan, vaikka märältä näyttää lehto. Saanko edes kokon sytytetyksi? Viime juhannuksena oli tosi vaikeaa. Mutta kun olen koonnut sitä vapusta alkaen, poltettava se on. Rantojemme komistus!

Marja ja Eeva-Liisa lähtevät viimeiselle toivioretkelle torille ja samoin kai Sallan perhe. Kaikkea on jo hankittu kylliksi tai liikaa. Sahtiakin on. Juhannuksen sopii tulla, on hyvä vaan, täällä hillitysti varrotaan ja kohta sitten lauletaan ja tiedä vaikka mihin riehaannutaan. Vesille ei sen sijaan aiota, maalla ollaan viisaampia.

Nauttikaamme kostean virvoittavasta luomakunnan juhlasta! HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Aattona 2017-18?