Pyhinä voi muistella vainajia ja myös tavata eläviä.

Edellistä tehtävää toimitin vanhempieni haudalla Malmilla, ja Hietaniemen hautausmaalla kiertelimme sitten Marjan sisarusten kanssa. Tarkastelimme heidän sukunsa hautoja, sekä isoisänsä että isoisän isä ovat siellä, myös I. K. Inha ja Usko Nyström. Taiteilijakukkulalla poikkesimme. Aina hautausmaalta löytyy uusia tuttavia.  Salve tarjosi mietteliään kävelyn päälle kuuluja silakoitaan.

Tuulan luona Huopalahdessa nautimme sunnuntaina pitkän lounaan ja puhuimme paljon kirjallisuudesta ja teatterista. Pari sitaattia pysäytti meidät haukkomaan henkeä. Emäntämme oli nähnyt KOM-treatterin uutuuden Ateria, ja piti sitä vastenmielisimpänä koskaan näkemänään esityksenä. Sääliksi kävi kuulemma hyviä näyttelijöitä. Maria Säkö löysi siitä Hesarissa tietysti taiteellisia arvoja neljän tähden edestä!

Pysähdyimme iihmettelemään sitaattia arvostelusta: ”Ihminen ei ole nykykapitalismissa pelkkää bittivirtaa muttei pelkkää lihaakaan. Se ei ole täysin juurtunut mihinkään, mutta silti se on jossain. Syntyy voimien törmäyksiä ja suhteita, muttei kuitenkaan sellaisia, joita voisi ymmärtää jollain valmiilla kehikolla.”

Nyt joku kertomaan, mitä tässä sanotaan. Vai onko kyseessä kriitikon älykkään näköinen väistöliike. kun ei oikein voi sanoa mitään täsmällistä?

Lupasimme varoa Ateriaa, eikä Kansallisen Musta Saara saanut paljonkaan parempia suosituksia. Missä olisi hyvää teatteria? Pekka Tarkka sanoo muistelmissaan suorat sanat oman aikansa ja lehtensä teatterikriitikoista, jotka olivat polvillaan Jouko Turkan ihmeiden edessä.

Juhani lisäsi sitaattivarastoamme äskeisiltä kirjamessuilta. Matti Klinge oli muistelmiensa yhteydessä luonnehtinut virolaista Jaan Krossia: ”Kross oli neuvostoliittolainen kirjailija, joka ei koskaan tuominnut neuvostovaltaa, vaikka suomalaiset estofiilit häntä siihen kovasti suostuttelivat.”

Mietimme onko Klinge lukenut Keisarin hullun ja jos on, millaisesta näkäkulmasta. Muistin samalla Krossin lausahduksen Janajevin juntan kaappauksen aikoihin: ”En millään viitsisi siirtää vanhoja luitani uudestaan Siperiaan.” Sarkasmi voi ilmaista tehokkaan, joskin lempeästi kätketyn tuomion.

Muistan myös, että Kross piti Mika Waltarin kirjaa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta tärkeänä ja ihmeteltävän paikkansa pitävänä vieläkin ja kiirehti sen virontamista. Käännös sitten ilmestyikin, eikä Waltari ainakaan silitä neuvostovaltaa.

Kunpa Matti lukisi Māra Zālīten romaanin Viisi sormea. Se on paras saaliini kirjamessuilta, aivan hurmaava ja järkyttävä lapsen silmin nähty kuvaus perheen paluusta Siperiasta kotiin Latviaan vuonna 1956. Muistan Jukka Rislakin muistelmista maininnan, että Klinge ei pitänyt Latviaa miehitettynä maana. Josko tämä autenttisen tuntuinen, hienosti kerrottu kirja vähän avaisi silmiä näkemään myös ihmisten todellisuutta eikä vain historian ja vallankäytöln suurisuuntaisia linjoja.

Latvia juhlii kohta 100. itsenäistä vuottaan, jolloin tähän kirjaan olisi syytä painokkaasti palata. Valitettavasti kirjailija ei itse päässyt messuille, mutta häntä ”edusti” hienon käännöksen tehnyt Hilkka Koskela. Lapsen näkökulma paljastaa kirjassa enemmän kuin kymmenen tutkimusta tai sata artikkelia. Kustantaja on tämä jännä Arktinen banaani. Lukekaa ihmeessä!

5.11. 2018