Ei riittänyt, että ooppera hoidettiin kunniakkaaseen päätökseen. Kirkossa lauantaina pidetty loppukonsertti ylitti ylimmätkin odotukset.

Joskus konsertti voi olla taiteilijain yhteisvirityksestä kiinni – pienimpiä seikkoja myöten. Tämä FEStiwaalin päättäjäinen oli paitsi äänten ja sävelten myös henkien juhlaa. Erityinen innoitus näkyi ja kuului kaikessa. Tässä oli nyt liehitelty onnistuneesti sitä inspiratsioonia, josta oopperassa Sillanpään suulla laulettiin.

Tunsimmehan jo hyvin Helena Juntusen ja Waltteri Torikan loiston. Kirkossa he kohosivat kukkeimmilleen. Ällistyttävän hienosti Kroatian mezzosopraano Ivana Srbljan ja Walesin (meinasin sanoa tiikeri) sankaritenori Sam Furness heihin yhdstyivät. Duettojen, kolmiodraamojen, kvartetinkin hurmaa. Marko Hilpo säesti jälleen. Häntä vierailevat solistit kilvan ylistivät.

Kuulimme tuttuja aarioita, oopperan ja viihteen helmiä, italialaisia, ranskalaisia draamoja, amerikkalaisia musical-huippuja. He eivät vain laulaneet, vaan näyttelivät, eläytyivät, räiskyivät. Kokonaisuus oli hienosti ohjattu ja suunniteltu, kirkon käytäviä ja saarnastuoliakin hyväksi käyttäen.

Ivana on esittänyt Carmenia Jyväskylässä, siitä saimme upeita näytteitä. Ihka ensimmäisen kerran hän sanoi täällä laulaneensa Cavalleria Rusticanaa. Kun hän jakeli ruusuja ja flirttaili yleisön kanssa, emme sitä unohda me pojat. Salskeita olivat Waltteri ja Sam helmenkalastajina, hehkuivat Helena ja Ivana intohimoisina kilpailijattarina. Ivanan tumma ääni ja Helenan vivahteikas liverrys täydensivät kauniisti toisiaan. Rigolettoon koko komeus päättyi.

Kuten rento juontaja Sauli Tiilikainen ytimekkäästi totesi, wau! Onko tätä mahdollista sanoilla ilmentää? Itse mietin, voidaanko kyröläisiä sarvipäitä tällaisellakin helliä. Eikö se ole jo liikaa? Tämän tasoista innoittunutta konserttia ei ole koskaan täällä ollut eikä vähiin aikoihin tulekaan. Seisaalta paukutimme käsiä ja huutelimme bravoota minuuttikaupalla.

Viritys jatkui Purimon laivaristeilyllä Kirkkojärvellä, Kallioistenselällä, ja Mahnalan selällä. Saivat sillanpääläisiä maisemia vielä kerran ihailla. Ohitimme Soinilan ja Törmän ja meidän savusaunan, missä tuttuja lapsia ja aikuisia pulikoi. Nuoret tähdet innostuivat laulamaan päätteeksi vielä laiturissa ennen maihinnousua – Kesäpäivän Kangasalla! Hyvin svengasi kroatiattarella ja brittikaverillakin.

Päädyimme puolelta öin Sarveen ja nautimme lohipizzat ja loppukohotukset. Kiittelimme Waltterin kanssa toisiamme: mihin kaikkeen se talvinen puhelinsoitto seitsemän vuotta sitten onkaan johtanut! Ja mitä vielä on tulossa… Se näkee ken ensi kesään elää.

4.8.2018