Helle ei hellitä, ja siitä nautin joka päivä. Muutenkaan ei sovi vielä hellittää, oopperaa on Myllykolussa jäljellä kolme esitystä. Soinila 1918 sen sijaan loppuu tänään Ikaalisissa, eikä sitä ole tässä hulinassa paljon huomattukaan. Kelpo esitys, kannattaa vielä suunnata Kalmaaseen tänä iltana.

Rentoutumiseenkin on tilaa esitysten välissä. Sauli Tiilikaisen ja Marja Sumarin mökillä tempaistiin rapuja vapaasti ilakoiden. Sen verran hillitysti kuitenkin istuttiin ihmeen pehmeässä illassa, että Waltteri oli seuraavana päivänä komeassa vireessä Toivo Kuula -konsertissa.

Se oli muutenkin korkeatasoinen FEStiwaalin ensimmäinen klassisen musiikin konsertti kirkossa. Kaisa Ranta tulkitsi Kuulan harvinaisen kantaatin uutena sovituksena varsin upeasti, samoin häikäisivät Barbaro Hilpon, Jaso Sasakin ja Matti Peltosen viulusoolot ja Samuli Peltosen sellon soitto.  Marko Hilpo soitti pianoa lennokkaasti ja juonsi kappaleet.

Minulle Toivo Kuula avautui monipuolisempana säveltäjänä kuin tiesinkään, paljon muutakin hän ehti kuin ne tutut kansanlaulut varhaisesta kuolemastaan huolimatta. Kirkossa oli helteisenä maanantai-iltana ilahduttavan paljon yleisöä.

Me vilvoittelimme veneretkellä Kehäkukkaan lounaalle tyttöjen kanssa ja tarkastelimme rantojen uuusia asumuksia. Ahdasta alkaa jo paikoin olla. Soinilan nientä on karsittu ja Törmä tönöttää paikallaan muuttumatta. Saara oli uimassa. muuten täällä rannoilla on ihmeen hiljaista helteestä huolimatta.

Sitten vain kohti loppurynnistystä. Ainon ja Heidin loma päättyy tänään, mutta heidän sijaansa saapuvat Sirkku ja Risto jostain suunnasta, missä nyt ovat kotimaata vaihteeksi matkailleet. Eikä vilskeet tähän lopu, jossain lomassa pitäisi toimittaa Kiantokin lopullisesti painoon. Tuntuu jo iäisyyden takaiselta sekin aika, kun sitä rakentelin. Vielä en täältä maan sydämestä liikahda.

30.7. 2018