Kalmaan taloryhmä Ikaalisissa on hieno miljöö. Jyrki Mäkelä on sen kunnostanut loistokuntoon – ja nyt se on myyty. Mutta saipa sopivan tuntuiset ostajat. Paikan rikkumaton kulttuurihenki varmaankin säilyy.
Eipä olisi voinut olla parempaa esityspaikkaa näytelmälle Soinila 1918. Se kertoo Hämeenkyrön nimismiehen Väinö Nyströmin ja hänen poikansa Laurin murhasta tammikuussa 1918. Se on punaisen terrorin järkyttävin tapaus näillä main, vaikka muitakin vastaavia koettiin kapinan aikana. Kirjoitin näytelmän viime talvena, ja Marko Saario sieppasi sen nopeasti ohjattavakseen ja sijoitti Ikaalisten kesän perinteistä rikkaaseen ohjelmistoon.
Kaiken lisäksi Kalmaa liittyy näytelmän henkilöiden tosipohjaiseen sukuhistoriaan. Nimismiehen rouva Hildur Helsingius oli Kalmaalta kotoisin, ja häntä ennen talo oli Nyströmin perheen hallussa. Väinö Nyströmin isä Johan Abraham oli silloin isäntänä. Väinön veli oli I. K. Inha, joka myös esiintyy näytelmässä poikkeilemalla pyörämatkoillaan Soinilaan.
Helteisenä iltana oli siis monenlaista kulttuuri-ilmaa tuntuvilla vanhan talon pihamaalla. Yleisöäkin virtasi portista, vaikka näytelmää ei ole ihmeesti ilmoiteltu eikä tietä edes viitoitettu, mutta väki tuntee reittinsä. Puolet vajaan satapäisen yleisön jäsenistä oli tullut Hämeenkyröstä, täkäläistä valveutunutta kärkijoukkoa. Monet tunsivat näytelmän aiheen kertomuksista ja sukujen muistoista.
Sitä sitten ryhdyttiin seuraamaan. Kun vähän pelkäsin, mihin kuntoon äkkiä kääräisty näytelmä oli ehditty saada, olin hienoisesti helpottunut. Ihan se kulki alusta loppuun ja tarina tuli selväksi. Muutamat vahvat henkilöt erottuivat. Itse Väinö Nyström oli selkeä, kursailematon hahmo Markus Vuorisen esittämänä. Puheilmaisu varmasti kantoi ja hieno autenttinen univormu toi rooliin arvovaltaa. Into Inha hänen veljenään sai raikkaan ja virkeän tulkinnan nuoren Lauri Ailan toimesta. Yleensä näyttelijät olivat todellisia esikuviaan nuorempia, varsinkin Soinilan lapset, mikä taas johtui siitä, keitä harrastajaryhmään oli saatavilla. Tuttu ilmiö kaikille harrastajateatterin tekijöille.
Naiset kunnostautuivat, vallankin tomera piika Tanja Mäenpää ja itse talon rouva Hildur, jonka kaksikielisen replikoinnin Minna Läteenmäki selvitti mainiosti. Lapsijoukkoa johdatteli vanhin tytär Toini, Roosa Hauhia, joka tuli tutuksi jo Tuomarintalon näytelmässä Metsänhoitaja. Hännänhuippuna oli pieni hellyttävä Usko, Veeti Vilander – tuleva taidemaalari Usko Nyström ja meidän legendaarisen Aamu Nyströmin isä. Omistan näytelmän rakkaan Aamun muistolle.
Olihan kapinakohtaukset vähän vaisuja, eikä kunnollista yhteenottoa syntynyt, joukkovoimaakin puuttui, vaikka terhakat punikkinaiset tekivät parhaansa. Jussi Niinenmaa sai punapäällikkönä puhella ponnettomasti eikä aseitakaan riittänyt, joten osa tehosta menetettiin. Mutta mitäs siitä, lisää saatoimme kuvitella – onhan sodan tapahtumista tullut kuvauksia eri tahoilta yli tarpeenkin vuoden kuluessa. Tässä keskityttiin yhteen yksilötapaukseen, muistamisen arvoiseen.
Sitä paitsi – esitäpä nyt sata vuotta vanha talvinen tragedia kyllin riipaisevasti lempeässä kesäillassa! Kiitosta tulikin siitä, että tässä ei sorruttu kliseenomaiseen paukutteluun, vaan annettiin mielikuvien vaikuttaa. Esityskin varmaan viikon sisään tiivistyy, toisen uhrin Lauri Nyströmin esittäjä Juha Keskinen oli hypännyt mukaan neljä päivää ennen ensi-iltaa! Sekin tuttua harrastajateatterin arkea. (Henkilöt kuvassa vasemmalta Toini, Hildur, Väinö, Usko, Lauri ja Into.)
Siellä oli Nyströmin sukua tarkistamassa esitystä, ja Sirkka Norhan ja Jukan sekä Marjan kanssa aihetta vielä resoneerattiin Viehätyksen parvekkeella keskiyön lämmössä. Väinö Nyström oli näitten serkusten isoisosetä. Lopuksi käytiin tyynessä järvessä kuutamouinnilla, vesi kuin lämmitettyä. Ihmeellistä.
24.7. 2018
Esitykset jatkuvat joka päivä (paitsi pe-la) klo 18 ensi tiistaihin 31.7. saakka. Kalmaan hengestä olen kirjoittanut lähemmin blogiin 6.9.2016.
