Jalkapallohuuma oli jo saapunut Moskovaan. Kaupunki kuin suuri markkinapaikka, ennen niin juhlava Punainen tori alistettu juhlien ja pelien sivukatsomoksi. Kaikkialla kojuja, screenejä, suuria keraamisia jalkapalloja. Ainakin turvatoimista on huolehdittu, miliisejä ja poliiseja partioi joka nurkassa.
Mutta mehän emme kirjallisella matkallamme tästä häiriintyneet. Selvitimme reippaasti Pushkinin ja Shaljapinin kotimuseot sekä Gogolin Taras Bulban mukaan ristityn lounaspaikan ja huristimme suoraa moottoritietä parisataa virstaa Jasnaja Poljanaan. Kärsivällisesti kökötimme valtavissa ruuhkissa, mutta perille pääsimme.
Ilmari Kianto -seuran iskujoukko majoittui suurelle ratsastusleirille, jossa ei ollut juuri muita asukkaita. Jalomuotoisia ratsuja tapasimme sentään tallissaan, kun huonetoverini Ilkka Kiannon kanssa paikkaa katsastimme. Syvässä rauhassa saimme hiljaisessa majatalossa makailla. Ilmeisesti tätä Park Hotel Grumantia käytetään urheilutarkoituksiin ja poliittiseen koulutukseen. Se on ollut ennen pioneerileiri. Ratsukentät, niityt, spa-kylpyläkin hienosti hoidettu. Kelpasi siellä lenkkeillä, uida ja aterioida. Maailman suurin samovaarimuseokin tarkistettiin.
Mutta pääasia oli käynti Leo Tolstoin kuuluisalla maatilalla. Jasnaja Poljana on hartaudella huollettu ja ylläpidetty museona (päärakennus kuvassa). Venäjällä nämä asiat osataan ja myös halutaan toisin kuin meillä Suomessa. Täällä sai yllättävänkin hyvän kuvan Tolstoin karun ylellisestä elämänmuodosta. Sisustus on pelkistetty, mutta tyylikäs. Kun olin lukenut Ben Hellmanin kirjaa Hemma hos Tolstoj, jossa kuvataan pohjoismaalaisten ”pyhiinvaelluksia” suuren mestarin puheille, saatoin helposti eläytyä heidän juhlaviin tuntemuksiinsa. Meidän Arvid Järnefelt oli joukossa, hänen valokuvansakin näkyi museon seinällä. Kianto ei koskaan uskaltanut sinne lähteä, vaikka mieli teki.
Suurimman vaikutuksen minuun teki se alakerran holvimainen huone, entinen ruokatarpeiden säilytystila, jossa Tolstoi kirjoitti Sotaa ja rauhaa. Ei voisi kuvitella jylhempää ja rauhaisampaa keskittymispaikkaa. Tolstoi vastusti kaikkia mukavuuksia, vaikka vietti ruhtinaallista elämää. Joiltain osin tämä aristokraatti muistuttaa kalastaja Linkolaa, profeettoja molemmat, yksinkertaisten totuuksien julistajia.
Sillanpää kirjoitti muistelmiinsa: ”Leo Tolstoi oli kreivi, upseeri ja valtavan maatilan omistaja, mutta minä tunnen suomalaisen mökinakan, joka haltioissaan puhuu Anna Kareninasta, ihmettelee kuinka mies on voinut naisen sielunelämän niin kuvata – kuvata mukamas.” Sillanpää oli sitä mieltä, että suuri kirjailija ei kuvaa, vaan l u o. Tunnen minäkin tuon mökinakan, isotätini Haaviston Huldan, Frans Eemelin serkun ja originellin persoonan.
Tolstoin äärivaatimaton hautakumpu metsässä rotkon laidalla on vaikuttava, suorastaan briljeeraava. Samoin kulku sinne halki uljaimman kohtaamani ikivanhan tammimetsän. Tarhakäärmekin polulla tavattiin. Mitähän se symbolisoi?
Yhtä vaikuttava, sekä järkyttävä että huvittava on Kozlovan junapysäkille rakennettu museo sen kunniaksi, että täältä Tolstoi lähti elämänsä viimeiselle pakomatkalle kotoaan 1910. Siellä kohtasimme matkan ihastuttavimman oppaan, Jelenan (alla kuvassa). Kaikki museo-oppaat matkalla olivat erinomaisia ja asiaansa paneutuneita. Martti Anhava suomensi heidän selostuksiaan suvereenisti ja opasti meitä muutenkin Venäjän kirjallisuuden saloihin (posoilemme kuvassa itsensä äijän äärellä). Kuolema kohtasi Tolstoin sitten Astapovon asemalla. Lähinnä hän lähti pakoon riitaisia kotioloja, vaimon kanssa oli vaikeaa.
Muuten, Ben Hellmanin mainiosta kirjasta ilmenee, että Tolstoi oli lähdössä pakoon jo kymmenen vuotta aikaisemmin ja pyysi silloin apua Arvid Järnefeltiltä. Hän arvioi Järnefeltin Virkkalan tilaa Lohjalla kyllin suojaiseksi pakopaikaksi, mistä häntä ei löydettäisi. Aie silloin peruuntui. Jospa Tolstoi olisikin kuollut Järnefeltin luona, miten Lohja olisikaan nauliutunut ikuisiksi ajoiksi maailmankartalle!
Nyt pääsin matlkakertomuksessani vasta hädin tuskin puoliväliin, joten sitä on vielä jatkettava: edessä Tolstoin kaupunkikoti Moskovassa, samoin Gogolin museo ja paljon muuta. Joten voin lopettaa kuin Pekka Lippos-kuunnelmat aikanaan: jatkuu huomenna…
13.6. 2018
PS Tänään huvitti Vesan arvio Eero Marttisen Huovis-kirjasta, ja Korean suunnallakin on kuulemma jotakin tapahtunut, jalkapallo alkaa kohta pyöriä ja kaikenlaiseen on vielä palattava.