Harvinaista lukea niin selväsanainen ja perusteltu kirjoitus kuin Martti Häikiön yläkerta Hesarissa eilen, valkoisen voitonparaatin muistopäivänä. Tuntuu oudolta, että voittoakin voidaan jo avoimesti juhlia puolen vuosisadan hiljaisuuden jälkeen. Vapaussodasta uskalletaan jo häpeilemättä puhua, kuten kuukausi sitten ennakoin.

Voitonjuhla Finlandia-talossa, joka sentään suorana näytettiin, oli vähän kankea ja näytelmäosiltaan kömpelö, mutta siinäkin oli hyvä tarkoitus. Komeita marsseja kelpaa kuunnella. Ei voittajien pidä aina painaa päätään alas, varsinkin kun voitto koitui sitten maan parhaaksi, kuten on huomattu. Mutta aina pitää muistaa mainita, että hinta oli raskas. Missäs päin maailmaa sisällissodan häviäjiä on muuten kovasti säälitty ja armahdettu? Häikiö osoitti, että meillä toimeen ryhdyttiin sittenkin aika nopeasti.

Ylen uutisissa ei voittoa noteerattu, rajansa kaikella. Hesari juhli viikko sitten väärällä valokuvalla, joka oli muistoparaatista vuodelta 1919. Tuottaa vähän hämminkiä nostaa tätä valkoista puolta vaihteeksi esiin. Tänään Eija Komu muistuttaa lehdessä ihan oikein siitä, että Linnan Pohjantähti on suuren turhautumisen kuvaus. Ei kuitenkaan muista sanoa, että Koskelan ”isänmaan” luovutus alkuaan takaisin pappilaan oli historiallinen anakronismi ja kirjailijan keksintö. Sellaista ei tiedetä missään tapahtuneen.

Jokohan alkaa tulla mitta täyteen vapaus- ja sisällisodasta? Ei varmaan vielä. Minultakin on tulossa näytelmä aiheesta Ikaalisiin: Soinila 1918. Nimismies Väinö Nyströmin ja hänen poikansa murha oli täällä Hämeenkyrössä kuohuttavin punaisen terrorin saavutus. Nyström oli I. K. Inhan veli ja tärkeä tukimies, rahoittajakin. Varrotaan nyt sitäkin tapausta vielä heinäkuulle, sitten voidaan julistaa rauha maahan.

Kunhan ensin saadaan nämä lätkämatsitkin loppumaan. Ehkä Sveitsi auttaa asiassa. Katseltiin Silja taas kertaalleen telkkarista, hiukan se aina paranee, muuttuu sympaattisemmaksi, vaikka antaa romaanista tietysti kalpean kuvan. Aku Korhosen Rantoon professori on mainio ja Heidi Krohn herkkäilmeinen. Ohjaaja Witikka luotti kuvaan ja vähiin repliikkeihin. Kapina siinä sujahtaa aika ohimennen, mutta jättää jälkensä. Sillanpään kuvauksessa on siinä kohdin armotonta tasapuolisuutta. Mutta Hurskas kurjuus on vieläkin filmaamatta.

Muuten on elämä maatöitä, noottien laittoa Kianto-käsikseen ja lukuhommia. Nukun rantamajassa ja ihailen puoli viideltä auringonnousua järven takaa. Katiskat on jo tyhjiä. Kirjosieppopari empii vielä pesimisen aloitusta. Pörröhäntä orava aterioi tuomessa. Valkoisinaan ne kukkivat lehdoissa. Kuluneesti sanoen kevät on kauneimmillaan. Tämän enempää en siitä pysty kirjoittamaankaan.

Tytärtäni Almaa tervehdin hänen syntymäpäivänään tänään 17.5. 2018.