Ihmeellinen on kesän lehahdus. Muutama päivä hellettä, jo on lehdet puissa. Täällä maalla on taivaallista.
Tapahtuuko kaikki liian äkkiseltään? Sielu ei pysy mukana. Vielä muistan kohmeiset hanget, joita sujuttelin. Sääli maita, joissa eivät vuodenajat vaihdu. Tämä luomakunnan rytmi on mahtava.
Liikkumaton, hehkuva päivä tarjoaa varjossa tai vaikka laiturin nokassa parhaan lukupaikan. Kaikki kiire katoaa. Varhaisperunat on jo pantu maahan, ei huolta siitäkään. Hauki kaikkoaa jo syvyyksiin. Kirjosieppo tutkii uteliaana tuttua pesää. Paina sinne vaan, vasta pääsiäisenä puhdistin.
Vapun aikoihin tuli hyvä dokumentti Martta Salmela-Järvisestä. Siinä oli turskea muija, puolusti naisia ja työväkeä kaikella tarmollaan. Omassa elämässä oli epäonnea, heikkoja ja juoppoja miehiä, kaikki kaatui naisen niskoille. Oli vain selvittävä. Martta selvisi, puhui ja pärmätti ja kirjoitti hyviä kirjojakin.
Näissä naisvaikuttajissa riittää vielä tutkittavaa. Viimeksi luin yllättävän kiintoisan kirjan Hilja Pärssisestä. Jaa kuka? No entinen kansanedustaja, punaisen kansanvaltuuskunnan ensimmäinen naisministeri, työläisnaisten tarmokas puheenjohtaja, toimittaja, puhuja ja kaiken lisäksi runoillija Hilja Liinamaa. Häneen törmäsin myös kriitikkona: arvosteli Työläisnaisessa kipakasti Ilmari Kiannon naiskuvaa Metsäherran herjaajassa. Aivan aiheellisesti muuten, ei kukaan muu ottanut vielä tällaista näkökulmaa.
Nyt kolme tekijää – Marjaliisa Hentilä, Matti Kalliokoski ja Armi Viita – ovat kirjoittaneet Hilja Pärssisestä monitahoisen ja seikkaperäisen elämäkerran Uuden ajan nainen (Siltala). Taas kertautuu tämän hämmästyttävän sisukkaan kansan kehityshistoria 1876-1935. Mullistusten ja koettelemusten läpi mennään toivorikkaasti, tulevaisuuteen uskoen ja sitä rakentaen kivi kiveltä. Suhteita luodaan ulkomaille johtaviin naisaktivisteihin Aleksandra Kollontaihin ja Clara Zetkiniin, kongresseissa istutaan, julkilausumia laaditaan, väittelyjä käydään.
Kirja muuttuu jännityskertomukseksi, kun tullaan kohtalon vuoteen 1918. Hilja Pärssinen lähtee mukaan kansanvaltuuskuntaan hoitamaan sosiaaliasioita. Hän on ensimmäinen suomalainen nainen ministerin asemassa. Hanna Karhinen tulee sitten hänen rinnalleen. Vaikka Pärssinen edusti maltillista linjaa, hän ei voinut vastustaa tilaisuutta tarttua valtaan, saada konkreettisesti vaikuttaa. Paljon hän ei ehtinyt tehdä, kun jo kapina kukistui. Seuraukset olivat sitten hirveät.
Luin tukka pystyssä Hiljan ja hänen miehensä Jaakko Pärssisen pakomatkasta Venäjälle hävityn sodan jälkeen. He eivät jääneet rähinöimään Pietrariin suomalaisten kommunistien kanssa, vaan jatkoivat Uraliin aina Permin ja Sarapulin vaiheille saakka, toimivat opettajina Saratovissa kurjissa oloissa, välttivät Stalinin vainot ja pääsivät ihmeen kaupalla palaamaan Suomeen Viron kautta 1919 – ja suoraan Hämeenlinnaan kuritushuoneeseen. Hilja tuomittiin osallisuudesta maanpetokseen, miehensä Jaakko selvisi vähemmällä. Hän syytti osaltaan vaimonsa poliittista vaikutusta itseensä. Hilja kimpaantui ja katkeroitui, liitto murskautui.
Hilja Pärssinen palasi tuomion kärsittyään yhteiskuntaan ja pian takaisin eduskuntaan. Kommunisteista hän oli saanut rokotuksen Venäjällä loppuiäkseen, mutta sosialidemokraattisten naisten riveissä hän jatkoi taistelua. Tämä on hyvin kuvaava osa kansan eheytymiskehitystä repivän sodan jälkeen. Aviopuolisot jatkoivat yhdessä Viipurin puolessa Talikkalassa, mutta suhde ei eheytynyt. Sitten Jaakko, Saksassa väitellyt tohtori ja koulumies, iski 50 vuotta nuoremman naisen, ja Hilja jäi hoitelemaan tehtäviään yksin ottolapsi lähimpänään. Liian varhain hän sitten syöpään kuoli. Paljon hän ehti toisten rinnalla köyhien naisten asemaa parantaa, ehkä vähän maataankin.
Mitä kaikkea ehti tapahtua sitä ennen! Tässä nyt olisi, hyvät naiset, kuvaamisen arvoinen tarina, kun elokuviin kaipaatte hyviä naisaiheita. Kuka ehtii tarttua? Nämä olivat kovia työn ja toimen naisia, Salmela-Järviset ja Pärssiset, eivät paljon tarvinneet kampanjoiden tukea, vaikka miehet ja maailma heitä sortivat. He kampanjoivat viinaa ja vääryyttä vastaan, tarttuivat itse maailman kampeen ja tahtoivat kääntää suuntaa. Joko onnistuivat tai eivät, mutta yritys oli kunnioitettava.
15.5. 2018