Integer vitae scelerisque purus.
Horatiuksen säe sopii luonnehtimaan Teivas Oksalaa. Samalla muistan hänen luentojaan runoilijasta. Niihin liittyi ääntämisharjoituksia Porthanian kielistudiossa. Miten onnistuinkin skandeeraamaan niin hyvin, että kun Teivas pari vuotta sitten soitti, hän nimenomaan muisti lausuntataiteeni 50 vuoden takaa. Eläköön pitkä latina.
Teivaan hautajaisissa tapasin nimittäin entisen latinan opettajani Tuomo Pekkasen. Kun hän tuli viimeisellä luokalla opettajaksi, latina oli päässyt rapistumaan vakituisen opettajan Joken eli Esko Roope Joen usein sairastellessa. Sijaisten aikana pantiin tunnit ranttaliksi. Kyllä muuttui tahti, kun Tuomo astui remmiin. Riveittäin käytiin läksyksi annettuja Nygrenin kirjan tekstejä lapi niin että paukkui. Auta armias sitä, joka ei pysynyt tahdissa.
Tänään moisesta tulisi varmaan joku muistutus ylemmältä taholta. Me emme valittaneet. Tulokset puhuvat puolestaan. Ylioppilaskirjoituksissa meistä 25:stä abiturientista 23 kirjoitti laudaturin. Se lienee Norssinkin kaikkien aikojen ennätys.
Teivas Oksalan puhelinsoitosta piti puhumani. Hän oli saanut tietoonsa, että askartelin Eino Leinon tuotannon parissa. Leino sattui olemaan hänen kotijumalansa, jo ylioppilasaineen hän oli kirjoittanut runoilijasta. Aineesta tuli niin pitkä, että se ei mahtunut Valioaineisiin.
Seurasi muutamia Leino-seminaareja Teivaan kodissa. Hän otti minut perusteelliseen puhutteluun ja jakeli anteliaasti pohjattomia tietojaan. Puheet risteilivät laajalti muuallekin, kirjallisuudentutkimuksen ja antiikin maailmaan. Kaikesta Teivaalla oli varmat mielipiteet, usein kärjekkäät, kuten nekrologin kirjoittajat tänään Hesarissa muistuttavat. Kolme suurta kirjailijaa meillä on hänen mielestään: Kivi, Leino ja Sillanpää. Ruotsinkieliseltä puolelta Runeberg mahtui varmasti joukkoon. Sapienti sat.
Vaikka sitten kirjassani esitin Leinosta myös kriittisä havaintoja ja tulin todistaneeksi hänen kiistellyn syfilis-tartuntansa, Teivas ei siitäkään hätkähtänyt. Hänen suuri suvaitsevaisuutensa näki runoilijan elämänkaaren alimmatkin notkelmat tarpeellisina.
Yksi suuri unelma jäi Teivaalta näkemättä. Viimeisen vuotensa aikana hän ponnisteli Eino Leinon näköispatsaan saamiseksi Roomaan Pincion puistoon. Aie ei ole edennyt, vaikka suurlähettiläskin oli takuumiehenä. Mutta rahaa puuttuu. Saa nähdä kaatuuko suunnitelma Teivaan mukana.
Toinenkin haave jäi toteutumatta. Teivas lupasi kutsua meidät molemmat vielä kerran illalliselle luokseen ja laulaa vaimolleni serenadin latinaksi. Aika loppui kesken. Marja sanoi kyllä osaavansa kuvitella tilanteen herkkyyden. Joskus kun olin puhelin korvalla vain nyökkäillyt tunnin verran, hän heti tiesi, että Teivas siellä luennoi Leinosta ja Horatiuksesta.
Teivaan siunaus tapahtui ilokseni vanhassa rippikirkossani, Johanneksen goottilaisten suippokaarien keskellä. Sankka oli perhekunta ja ystävien joukko. Latinisteja oli Tuomon lisäksi Hannu K. Riikonen ja Reijo Pitkäranta ja Sirosen veljekset. Vieressäni istui Jukka Ammondt, joka on tehnyt Teivaasta maailmankuulun, kuten vainajan sisar Louna Lahti totesi. Jukka on laulanut Teivaan latinaksi kääntämiä Elviksen lauluja Amerikoissa ja esiintynyt paaville Vatikaanissa. Päivö Oksalaakin, Lounan ja Teivaan isää, muistimme. Hänen aikanaan latinan pääaineopiskelijoita oli yliopistossa enemmän kuin koskaan.
Näitä kuultiin myös Saton Kilta-salissa muistotilaisuudessa, monia puheita lisäksi. Elinan asuntola, vanha kunnon Sato! Voisiko kuusituntinen hautajaistilaisuus tyylikkäämmin päättyä. Kevyet mullat, opettaja.
Mors laborum ac miseriarum quies est.
8.4.2018