Kun oikein ottaa päähän ja kaikki mustuu – mikä auttaa? Parhaan unohduksen saa, kun vetää pään täyteen. Mutta parempi on kuitenkin hyvän elokuvan antama pako. Leffateatterin musta syli hukuttaa murheet pariksi tunniksi.

Juha Typpö, nouseva kriitikko, joka hankkii kannuksia haukkumalla tunnustetut teokset, haukkui myös Oscar-gaalan tylsäksi. Pitääkö arvioiden aina yllättää ja miksi? Kun olen vain tämmöinen tavallinen maallikko, sain gaalasta paljonkin sytykkeitä. Menin sen innoittamana katsomaan kolme leffaa, yhden olin jo nähnytkin.

Three Billboards siellä jossakin oli erittäin jäntevä ja hieno kuvaus tavallisesta jenkkilän peräkylästä, sen ihmistyypeistä ja arvoista, jos niitä voi sellaisiksi anoa. Asenteista ainakin, aika kovista semmoisista. Frances McDormand sai peräti pääosa-Oscarin (jotka edelleen huom. sukupuolitetaan). mutta olisipa myös ohjaaja ja käsikirjoittaja jotakin ansainnut. Hyvin punottu tarina koston suloisuudesta ja suhteellisuudesta. Myös siitä, kuinka vihollisuudet kiertyvät yhteisyydeksi. Vähän syvällisempi tarina kuin äkkiä huomaisi, tosin rautalangasta väännetty, mutta senhän elokuvayleisö ansaitsee.

The Shape of Water vaikutti ennakkoon kovin sadunomaiselta – ja sellainen se olikin. Mutta vain osaksi. Kovempi realistinen taso auttoi, oltiin myös tutkijayhteisön latautuneissa henkilösuhteissa ennen kuin tämä ihme vesiolio anasti pääroolin. Kaunista ja täysin epäuskottavaa rakkautta – tavallaan uusi ET-kehitelmä aikuisten iltasaduksi. Ja hyvinhän siinä sitten kävi. Kerrassaan hellyttävä stoori. Mutta vähän ihmettelen, onko tämä tosiaan maailman paras elokuva tällä hetkellä.

The Post on perinteisellä tavalla yhteiskunnallisin, vähän vanhaa watergate-ideaa versioiva elokuva sananvapauden koettelemuksesta ja merkityksestä. Hyvin amerikkalainen hurraa-henkinen journalismin voittolaakeri, jossa Meryl Streep saa näyttää pienten keinojen sisäistyneitä taitoja – tämä overestimated lady (sanoi Trump), taidokas vaikka kalvas. Tom Hanks on vähintään yhtä hyvä lehtimies, mutta häntä ei kukaan mainitse missään kategoriassa.

Kaikki hienoja, jänteikkäitä, läpiajateltuja, teknisesti loistavia elokuvia, mutta ihan omaperäistä rosoa ei näistä tietenkään löydy, ei edes siitä ihmevesioliosta, joka ennakoi robottikauden ihmeitä. Mutta yllämainitusta syystä nämä kannatti kaikki katsella, ja lisääkin mahtuu repertoaariin, kun vähän karttaa vilkaisee. Jospa istunkin elokuvissa, siellä ei kukaan häiritse eikä ahdistele. Unien ja elämysten temppeli. Paitsi että Maximista on tehty vähän liian hieno salonki, viihdyn ihan kunnon vanhanaikaisella tuolirivillä ilman viinipöytää ja popcorn-pakkausta. Mutta sinänsä hienoa, että Maxim säilyi ja on herännyt elämään.

10.3. 2018