Tämän piti olla rauhallinen työ- ja hiihtolomaviikko. Kattia kanssa.

Ensinnä kiitos Veksin mainiolle varikolle. Auton ikkuna on taas ylhäällä, tarkenee ajaa. Yksi suuri etu Hämeenkyrössä on: täällä saa monessa paikassa loistavaa ja nopeaa palvelua. Sitä arvostamme.

No sitten oli tunteellisia muistelutuokioita. Ensinnä juhlimme Helmi Tarkkia, 93, vastarannalla. Hän on se monesti mainittu legendaarinen näyttelijä Myllykolun aidoimmilta vuosilta. Hän josta Hesarin Sole Uexküll lausui arvostelussa Tampereen Teatterikesän aikaan, että hän on Sillanpään äitinä ”painonsa arvoinen kultaa”.  Helmi on edelleen henkisesti terässä, kuten me hänen poikaystävänsä, rovasti Hannu ja minä, saatoimme todeta. Helmin perhettä ja muita tuttavia oli paikalla todistamassa. Puheita pidimme, nautimme kaffeeta ja voileipäkakkua ja keskustelimme olympialaisista ja vuoden 1918 tulkinnoista, yllättävää eikö totta.

Myllykolun kesiin palailimme myös F. E. Sillanpään Seuran vuosikokouksessa eilen. Tapaus oli henkilökohtaisesti historiallinen. Kaikkiaan 42 vuotta kestäneen yhtäjaksoisen johtokunnan jäsenyyden jälkeen ymmärsin vihdoin erota. Samalla päättyi tämä viimeinen kolmivuotinen puheenjohtajakauteni. Ryhdyin vielä tähän ylimääräiseen kierrokseen, jotta varmistimme Sillanpää-oopperan toteutumisen. Monta mutkaa siinä oli matkassa.

Jotta oopperan yleensä uskallettiin tuottaa, pidätyimme säveltäjän Seppo Pohjolan kanssa laittamasta sopimukseen näkyviin normaaleja tekijänoikeuskorvauksia. Älytöntä idealismia! Josta nyt saamme kärsiä, kun vuosikokous jätti meidät lopullisesti ilman kyseisiä korvauksia. Ymmärrettävää sinänsä, oopperahan tuotti voittoa ”vain” runsaat 80 000 euroa. Hurraa hurraa. Pääasia että seura pullistui.

Taas ymmärrän entistä paremmin sitä henkistä ilmapiiriä, jossa F. E. joutui täällä aikoinaan kamppailemaan. Luovaa työtä ei maalla todellakaan arvosteta, siitä on jo Sillanpään novelleissa puhuvia näytteitä. Säveltäjän luulisi olevan vielä vaikeampi tätä äkkiseltään ymmärtää. Katsotaan mitä voidaan tehdä.

Oli miten oli, näin väistyn reserviin ja asetun kunniajäsenen (vuodesta 2005) katsomopaikalle seuraamaan, mitä yhdistys ryhtyy jatkossa puuhailemaan. Aika aikaa kutakin. Saimme varapj. Jussin kanssa konjakkipullot läksiäisiksi, siitä oli korkattava lasillinen heti kotiin tultua värisevien hermojen taltuttamiseksi.

Ja äsken juuri kuuntelin, mitä prof. Rajala pystyi vastailemaan oppiaineensa seksuaalista häirintää koskeviin syytöksiin Tampereen radiossa. Ne liittyvät noin kahdenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin yliopiston Teatterin ja draaman laitoksella. Suomen Kuvalehden nettisivuilla enemmän tästä tärkeästä aiheesta. Vielä paremmin Buisquitin loistavassa pakinassa eilen Ilta-Sanomissa, lukekaan ihmeessä!

Voinette kuvitella, että näin rauhallisissa oloissa työvire vasta säilyykin parhaiten. Mistä tulee seuraava isku?

23.2. 2018