Panu Rajala

Äsken vielä upea pakkasjuhla, nyt jo vesikeli. Talvi painelee vuoristorataa. Ulkoilla kannattaa kuitenkin.

Loppiaisena tehtiin taidekävely ja selvitettiin viimein se Kusama (tarkkana oikeinkirjoituksessa) ja Tove Janssonin freskot saman tien. Jälkimmäinen teki minuun suuremman vaikutuksen, vaikka kivoja (ärsyttäviä) pilkkuja se Kusamakin laittelee. Hyvin suositulta näytti HAM, paljon nuorta folkkaa, ihan jonoiksi asti. Antoisampaa oli kuin Kiasmassa.

Taidehallissa on hauska eroottinen Paula Suhosen kuvasto naisen vapaudesta kauniiseen kehoonsa, nähty jo avajaisissa. Ja Ateneumin Modigliani pitäisi vielä katsastaa uudelleen.

Kuljeskeltiin vanhaa radanpohjaa Hietalahteen ja testattiin uudistettu SALVE uudessa paikassa. Iloinen yllätys! Henki on hyvin säilynyt, sijainti ja näkymät suorastaan kohentuneet. Ja ennen kaikkea silakat pitäneet pintansa. Tarjoilu leppoisan ystävällistä, tuttujakin tavattiin. Häädössä kävi lopulta hyvin. Käytävä herkuttelemassa vastakin.

Muistui mieleen, mitä johtava gastronomian konsuli Heikki Tavela lausui kerran, kun kehaisin hänelle entisen Salven silakoita: ”Nehän pestään koneella, ainoastaan Savoyssa pestään käsin.” Onkohan ero kovinkin ratkaiseva? Ja kuinka lienee tilanne nykyisin?

Sunnuntain iltapäivä sujui ilahduttavan tapaamisen merkeissä. Matti ja Carita tulivat pitkästä aikaa kylään, nyt vastavihittyinä! Ystävällisessä erossa ehtivät olla kaiketi pari vuosikymmentä. Tällainen eheytyminen kypsällä iällä on iloinen juttu ystävillekin. Nautittiin Marjan valmistamaa hyvää siikaa ja skoolailtiin nuorenparin onneksi. Kertoiltiin kuulumisia ja avattiin jälkkäriksi Budapestistä tuotu Tokaiji-pullo, tuikean makea tärsky. Puheltavaa riitti, vähemmän nyt leffoista, enemmän elämästä ja jälkeläisistä.

Brittien Maigret-yritelmä on pettymys sekä kielen että pääosan esittäjän suhteen. Simenon’n Maigret on kookas muheva persoonallisuus, ei tällainen hintelä luimistelija. Tämä sama sarjamurhaajan juttu nähtiin oliko keväällä, pääosassa Jean Gabin – aivan toista uskottavuustasoa. Sen sijaan Arne Dahlin poliisijännärit sunnuntain myöhäisillassa ovat erinomaisia, ennen kaikkea elävien henkilöhahmojen ja hyvien näyttelijöiden ansiosta.

Jälkihiki ei petä koskaan, nytkin sai hyvää informaatiota Tour de Skin, yhdistetyn ja tulossa olevan futiksen Marokko-matsin vaiheilta. Parempia kuin mitkään pyörittelevät kulttuurikeskustelut, olen kai ennenkin sanonut.

9.1.2017

Shakespearen tapaan loppiaisaattona sopisi huvitella. Niinhän lähestulkoon teinkin. Jäimme kaupunkiin, kun kelit ovat tämmöiset. Kaduilla on ilo kävellä paukkupakkasella lumen narskuessa.

Siispä painelin iltapäivällä Sanomataloon, missä aloiteltiin itsenäisyyden juhlavuotta. Missä kaikkialla sitä aloitetaankaan? Täällä oli puheena 1910-luku, keskustelijoina kovat naamat Martti Häikiö ja Teemu Keskisarja, puheenjohtajana sisältöpäällikkö Antti  Virolainen. Kun etenen Eino Leinon elämässä samalla vuosikymmenellä, aihe kiinnosti.

Tämä oli Ilta-Sanomien tempaus, lehden toimesta alkaa isompi sarja, jossa itsenäisyyden kaikkia vuosikymmeniä valotetaan, keskustelut tallennetaan ISTV:n ohjelmiin samoin kuin sotiemme veteraanien ja lottien haastattelut. Erikoislehden julkaisevat aiheista kerran kuussa.

Kuka vielä väittää, että Iltsika on vain joku sensaatioita etsivä lööppilehti. Tätä kunnianhimoista kokonaisuutta esitteli päätoimittaja Ulla Appelsin, tunnettu terävistä jutuistaan. Esimies Simo Holopainen esitteli videodokumenttisarjaa pienin näyttein. Kun vielä mieskuoro Runebergskören kajautteli komeita lauluja, tuntui ihan kuin olisimme kulttuuritilaisuudessa.

Historioitsijoiden keskustelu oli jäntevä ja eteni lyhyin ytimekkäin puheenvuoroin. Mitään ihmeen uusia näkemyksiä ei siinä ehtinyt aueta, mutta puheenjohtaja piti linjat selkeinä. Häikiö puhui Svinhufvudista ja Keskisarja Mannerheimista, nämä hahmot he tuntevat läpikotaisin. Olivatko nämä suurmiehet korvaamattomia? Keskisarjan mielestä kuka tahansa Vaasan esikunnan kenraali olisi päihittänyt punakaartin amatööriarmeijan. Myöhemmissä sodissa Mannerheim näytti todellisen taitonsa, jota Keskisarja vahvasti ilmaisi arvostavansa.

Häikiö nimesi Paul von Gerichin Mannerheimin mahdolliseksi kakkosmieheksi 1918, ja Svinhufvudia olisi voinut tuurata E. N. Setälä. Mutta Svinhufvudin ansio oli siinä, että hän uskoi lujasti itsenäistymisen mahdollisuuteen ja päätti mennä läpi, kun ovi oli raollaan. Kun muut taipuivat, hän seisoi horjumatta. Hänen tähtihetkensä koitti, kun hän Pietarista haki Leniniltä vahvistuksen itsenäisyydelle.

Oli aika, jolloin kovasti vastustettiin suurmieskeskeistä historian näkemystä. Nyt tuntuu, että palaillaan kovaa takaisin päin, Mannerheimista tulee luvuttomasti uusia kirjoja ja Häikiö valmistelee Svinhufvudiaan. Viitata voi myös Rentolan Stalin-kirjaan, jossa diktaattorin osuus nousee päällimmäiseksi kaikissa ratkaisuissa.

Iltapäivää kevensi Juha Kanerva Tukholman olympialaisten kertomuksilla. Hyvä muistutus oli, että kisat eivät silloin vielä koskettaneet kovin laajasti kansakuntia. Suomen lisäksi aktiivista urheilua harjoitettiin Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, ehkä jossain muuallakin. Mutta esim. Venäjä oli aivan heikko. Hannes Kolehmaisen kultamitalin symboliarvoa on liioiteltu – ”juoksi Suomen maailmankartalle” –  mutta suomalaisille se merkitsi paljon. Kisat olivat Suomelle poliittisen demonstraation paikka, Venäjästä tahdottiin erottautua. Kaikenlaista muutakin hupaisaa Kanerva kisoista kertoi. Urheilumuseo kuuluu julkaisseen aiheesta tuoreen opuksen, kannattaisi lukea.

Antoisa iltapäivä tästä koostui. Neljällä eurolla sai hyvän lukupaketin tiskiltä. Pakkasillassa poikkesin vielä Kiasmaan ja kävelin näyttelykerrokset läpi. Harvoin näillä avarilla käytävillä mitään todella sykähdyttää kohtaa. Painuinkin Yrjönkadun halliin saunaan ja uimaan, voi mikä rentouttava nautinto!

Näin kiertyi loppaiaisaatto, kuten sanottu, lähes Shakespearen tunnelmiin.

Vielä katsoimme kotona Heikki A. Reenpään muisteluohjelman. Toimittaja ei paljon puheeseen puuttunut, Heikki A sai rauhassa pitää suurpiirteistä monologiaan. Hurmaava kertoja hän on parhaimmillaan eikä aina pidä niin tarkkaa väliä, pysyykö ihan totuuden lähituntumassa. Vähän syventäen ja esiin nostaen hänellä olisi paljon enemmänkin muisteltavaa varsinkin menneiden vuosikymmenten kirjailijoista. Kun olen itsekin häntä useaan otteeseen puhuttanut mm. Sillanpäästä, jäin vähän kaipaamaan suorasukaisempaa otetta. Mutta hyvä näinkin, kirjallisen elämän ylittämätön herrasmies hän on, viimeinen laatuaan.

Loppiaisena 2017

Olihan komeata kävellä keskellä Mannerheimintietä. Sellaista ei usein tapahdu. Juhlavuoteen tultiin pelit soiden ja raketit paukkuen.

Marja sai äkillisen idean: mennäänkin katsomaan Lepakkoa Kansallisoopperaan. Toimen naisena hän hommasi saman tien liput ensi parvelta parhailta paikoilta. Vanha kunnon shampanjaoperetti sopi uudenvuoden iltaan kuin nyrkki silmään – vertaus ei ehkä ole paras mahdollinen. Mutta keveätä hassuttelua joskus kaipaa. Kuten Marja määritteli: kuin kuvitettu Strauss-konsertti. Monet ikitutut melodiat ovat täältä peräisin.

Shampanjaa sitten siemailimme väliajalla, mutta emme jääneet illalliselle, vaan marssimme koko tien leveydeltä  monenlaisen mekkalan ohi Kansalaistorille (miksei Kansantori? liian poliittinen kalskahdus?), missä oli bileet parhaimillaan. Lauri Tähkä kiipesi lavalle ja lauloi aika kauniisti suomalaisuudesta. Moni mamu siinä kummasteli tätäkin meininkiä. Jotensakin rentoa ja irtonaista iloa tuntui ihmisillä olevan.

Jatkoimme Vanhan laidoille perunatorille ja otimme hampurilaisen ja porilaisen kuin hamassa nuoruudessa. Miten hauskaa! Musta poika kävi siinä pelleilemässä kuin mykässä elokuvassa. Kaikki olivat hyvällä tuulella, kioskinpitäjätkin. Vain joku hysteerinen tyttö huusi ja kaipasi pois. Mitään pahempaa kännäilyä tai tappelua emme nähneet, vaikka pelastusauto joskus ulvaisi liikkeelle.

Viimeistelimme juhlat kotona telkkarista. Viihde kyllä dominoi ihan täysin nämä uudistuneet vuodenvaihteen juhlat. Kyllä on eroa siihen, kun poikasena vanhempien kanssa hytistiin Suurtorilla kuulemassa piispan puhetta ja veisaamassa ”Jumala ompi linnamme…” Olisi nyt joku puhe voinut tässäkin hillumisessa vähän menoa ryhdistää. Pääministeri sentään kävi toivottamassa hyvää ja siunattua juhlavuotta. Siinä koko sanoma. Isänmaasta ja uskonnosta ei enää sanaakaan. No alkaneena vuonna sitten jauhetaan sitäkin enemmän.

Kilautimme unkarilaiset kuohulasilliset ja katselimme ikkunasta Engelin aukion komeaa ilotulitusta. Vastapäisen talon katolla pidettiin ilojuhlia punaisin tulituksin! Huimaa sakkia. Vielä näimme ystävämme Saaran Vox Urbanan eturivissä laulamassa ”Kalliolle kukkulalle…”  Sitten vaivuimme siihen tietoisuuteen, että juhlavuodessa ollaan.

Aamulla rivakka lenkki Kaivopuiston ympäri,  kallioille kiipeillen ja Viron horisonttia tähyillen. Pari virkistävää vastaantulijaa, Antti Alanenkin rantatiellä. Sää leuto ja harmaa.

Presidentin puhe oli erinomainen, tuntui että hänellä tosiaan oli sanottavaa. Teemat johtuivat luonnostaan edellisestä. Selvää kehitystä, Niinistö selkeyttää sanomaansa. Kukaan ei voi sanoa enää, että olipa koukeroista. Tai sitten on vastaanotossa vikaa. Puheessa oli paljon positiivista rohkaisua, mutta arvasimme, että varjoisat teemat nostetaan uutisissa päällimmäisiksi.

Nautittiin livekalaa, kun se joululta jäi – silloin Auttilan Risto toi niin valtavan hauen järveltä, että kun se leivinuuniin pistettiin hautumaan sitruunalohkot, purjot ja tillit mahassa, sitä syötiin monta päivää. Pöydän kuningas siitä tuli. Mutta maittoipa livekalakin huhhahhei. Wieniläissävelet säestivät kuin jatkona eiliselle.

Melkein harmittaa, kuinka hienosti britit osaavat kuvata omaa historiaansa. Nytkin tämä syvästi eletty Churchill-leffa, vanhan valtiaan viimeinen nousu. Tuleekohan Maaritin Kekkos-kirjasta sitten mitään vastaavaa? Toivottava parasta!

Vähän samaa mieltä olen kuin Donner, että turha on veivata Tuntematonta enää kolmatta kertaa. Olisihan uusiakin aiheita itsenäisyyden ajalta. Miten vaikka vallankaappausyritys 1948? Tragikomiikkaa piisaisi, Kimmo Rentolan kirja antaisi hyvää pohjaa. Ja paljon muuta tämänkin maan historia tarjoaisi. Saas nähdä mihin vuosi johtaa. Tuleeko itsenäisyydestä edes joku kolkka uudesti valaistuksi…?

Joka tapauksessa Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikillen!

Uudenvuodenpäivänä 2017